RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 05.10.2022/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Oikaisuvaatimus liittyen anotun harkinnanvaraisen työvapaan kielteiseen päätökseen
Sivistyslautakunta 05.10.2022 § 106
289/01.01.03.06/2022 [Harkinnan varainen työvapaa]
Varhaiskasvatuksen opettaja ---------------- on anonut 12.8.2022 päivätyllä kirjallisella hakemuksella harkinnanvaraista työvapaata varhaiskasvatuksen opettajan palvelussuhteestaan muun työnantajan työsuhteen vuoksi ajalle 1.9.2022-28.2.2023.
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja ei ole myöntänyt anottua vapaata, koska anomus ei ole saapunut riittävän ajoissa, jotta työnantajalla olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus rekrytoida kelpoisuusehdot täyttävä sijainen. Oikaisuvaatimuksessa (liitteenä) pyydetään oikaisemaan päätöstä ja myöntämään anottu vapaa.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 40 §:n mukaan toimialajohtaja voi myöntää enintään puolen vuoden palkattoman harkinnanvaraisen virkavapauden tai työloman. Harkinnanvaraisilla työ- ja virkavapailla tarkoitetaan sellaisia työ-/virkavapaita, joita työnantaja ei ole lain tai sopimusmääräysten perusteella velvollinen myöntämään. Harkinnanvaraisen työ-/virkavapaan myöntämistä harkittaessa pitäisi ottaa huomioon tarkoituksenmukaisuus-näkökohdat, kuten tehtävien hoitamisen järjestäminen tänä aikana.
KT:n suositus on, että harkinnanvaraisia työ- ja virkavapaita ei tulisi myöntää toisen tehtävän hoitamista varten muun työnantajan palveluksessa. Oman kunnan sisäinen työkierto on useimmiten työnantajan kannalta positiivinen asia ja tämä linjaus ei koske kunnan sisäisiä siirtymisiä toisiin tehtäviin. Vaikka toisessa vaakakupissa ovatkin työ- ja virkavapaista aiheutuvat mahdolliset ongelmat tehtävien määräaikaisissa järjestelyissä, kunnassamme on kuitenkin haluttu nähdä myös asian toinen puoli. Mahdollistamalla toisen tehtävän hoito määräaikaisesti ja palata takaisin entiselle työnantajalle, voidaan myös motivoida työntekijää, antaa kehittymismahdollisuuksia ja näin saada hyötyä myös työnantajalle.
Tohmajärven kunta suhtautuu siis lähtökohtaisesti positiivisesti haetun kaltaisiin vapaisiin, niin myös tässä kyseisessä tapauksessa. Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto on kokouksessaan 16.05.2022 (pykälä 6) kuitenkin päättänyt, että "kunnassa noudatetaan linjaa, jonka mukaan harkinnanvarainen työ-/virkavapaa voidaan myöntää edellyttäen, että tehtävään saadaan palkattua sijainen tai muut tehtävänhoidon vaatimat järjestelyt eivät aiheuta kohtuutonta haittaa."
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja on jo puhelimitse kertonut hakijalle hakemuksen saavuttua, että näin lyhyessä ajassa on hyvin haastavaa saada rekrytoida kelpoisuusehdot täyttävää sijaista, joka tässä tilanteessa on katsottu edellytykseksi myöntää anottu vapaa. Varhaiskasvatuslaki määrittää varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusehdot sekä sen minkä verran kelpoisuusehdot täyttävää henkilökuntaa tulee varhaiskasvatuksen yksiköissä olla. Tämän vuoksi harkinnanvaraisen työvapaan ehtona on pidetty kelpoisen sijaisen löytymistä.
Rekrytointiprosessi kestää vähintään kahdesta kolmeen viikkoa, jos sijaisuus laitetaan julkiseen hakuun. Tähän ei ole ollut aikaa, koska oikaisuvaatimuksen tekijä on anonut viime hetkillä harkinnanvaraista vapaata. Tämän lisäksi työntekijä on kiirehtinyt työnantajaa tekemään päätöksen nopeasti, koska hänen on täytynyt ilmoittaa uudelle työnantajalleen ottaako paikan vastaan. Sivistys- ja hyvinvointijohtaja on luvannut selvittää olisiko saatavissa nopeasti rekrytoitavaa pätevää sijaista. Keskusteltuaan varhaiskasvatuksen päällikön kanssa sivistys- ja hyvinvointijohtaja on ilmoittanut hakijalle, että valitettavasti näin nopealla varoitusajalla ei ole saatavissa pätevää sijaista ja että tämän vuoksi anomus joudutaan hylkäämään. Saatuaan puhelimitse tiedon kielteisestä päätöksestä on ----------- irtisanoutunut 15.8.2022 päivätyllä ilmoituksella palvelussuhteestaan Tohmajärven kuntaan.
Tarkasteltaessa anottua vapaata on otettava huomioon paitsi henkilöstöjaoksen linjauksen mukainen mahdollisuus toiseen työhön siirtymiseen myös se, että palveluntarvitsijoilla eli varhaiskasvatuksen lapsilla on oikeus pätevän varhaiskasvatuksen opettajan opetukseen. Arvioitaessa työntekijän oikeutta harkinnanvaraiseen työvapaaseen suhteessa lasten oikeutta pätevään opettajaan, tulee lapsen oikeutta pätevään opettajaan pitää huomattavasti painavampana päätöksen perusteena. On myös aiheellista tuoda esille, että lakimääräisiä henkilöstömitoituksia valvotaan jatkuvasti ja kunnalla onkin ensisijainen velvollisuus noudattaa lakeja ja asetuksia.
Oikaisuvaatimuksessa vedotaan työntekijöiden yhdenvertaiseen kohteluun ja tuodaan esille, että toisille on myönnetty harkinnanvaraisia työvapaita. Näin onkin, että työnantaja on myöntänyt harkinnanvaraisia vapaita, mutta näissä tapauksissa tehtävänhoidon järjestelyt eivät ole aiheuttaneet kohtuutonta haittaa ja tehtävissä, joissa on lakisääteiset kelpoisuusvaatimukset on niiden mukainen pätevä henkilö saatu sijaiseksi.
Asian valmistelija
sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Esittelijä
sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.
Päätös
Hyväksyttiin.
________