Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 408

Sivistys- ja hyvinvointijohtajan viransijaisuuden täyttäminen ajalla 1.1.2023 - 31.7.2024

Kunnanhallitus 14.11.2022 § 368 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.6.2021 §253 valinnut avoinna olleeseen vakinaiseen sivistysjohtajan virkaan kasvatustieteen maisteri Petri Pasasen, joka on hoitanut virkaansa 11.8.2021 alkaen.  Pasanen on 15.10.2022 jättämällään hakemuksella hakenut opintovapaata ajalle 1.1.2023 - 31.7.2024, mihin hänellä opintovapaalain mukaan on oikeus. Kunnanjohtaja on viranhaltijapäätöksellään 8.11.2022 myöntänyt Pasaselle virkavapaan hakemuksen mukaiselle ajalle. Näin ollen tulee välittömästi käynnistää sivistys- ja hyvinvointijohtajan sijaisen rekrytointi.

Kokouksessaan 28.3.2022 §125 kunnanhallitus on muuttanut sivistysjohtajan viran sisältöä niin, että 1.8.2022 alkaen siihen eivät enää kuulu lukion rehtorin tehtävät, jotka kuuluvat nykyisin Maiju Lassilan koulun rehtorin virkaan. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 11.4.2022 §23 muuttanut sivistysjohtajan virkanimikkeen 1.8.2022 alkaen sivistys- ja hyvinvointijohtajaksi.

Sivistysjohtajalla on vastuullaan kunnan suurin toimiala. Sivistystoimen alaisuudessa toimii perusopetuksen ja lukion lisäksi varhaiskasvatus, liikunta-, nuoriso- ja vapaa-aikatoimi sekä kirjasto- ja kulttuuritoimi sisältäen kansalaisopiston. Tehtävään kuuluu kuntalaisten hyvinvointia edistävä, pahoinvointia ennaltaehkäisevä työ kaikissa ikäluokissa sekä yhteistyö rajapinnoilla sosiaali- ja terveystoimeen ja kolmannen sektorin toimijoihin. Sivistys- ja hyvinvointijohtaja toimii Tohmajärven kunnan hyvinvointikoordinaattorina ja vanhusneuvoston sihteerinä. Sivistys- ja hyvinvointijohtaja toimii esihenkilönä noin 10 henkilölle ja sivistystoimen alaisuudessa työskentelee yli 100 henkeä.

 Lukion rehtorin tehtävien jäätyä pois sivistys- ja hyvinvointijohtajan tehtävistä, sijaiselta ei enää ole tarpeen vaatia rehtorin kelpoisuusehtojen täyttämistä. Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukaisesta opetushallinnon tutkinnosta tai vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuisista yliopiston järjestämistä opetushallinnon opinnoista voidaan katsoa olevan hyötyä tehtävän hoidossa. Talouden ja hallinnon osaaminen, johtamis- ja esimiestaidot sekä yhteistyökyky ja kehittävä työskentelyote ovat edellytyksinä sijaisellekin, kuten olivat vakinaiselle viranhaltijalle. Etua olisi myös hyvinvointityön tehtäväkentän tuntemuksesta ja verkostoista.

Virkaan valittavan on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus on KVTES:n mukainen ja kuukausipalkka on 5250-5650 euroa.

Hallintosäännön mukaan (HS 37§) kunnanhallitus täyttää teknisen johtajan ja sivistys- ja hyvinvointijohtajan virat.

Asian valmistelija

 Henkilöstösihteeri, hallintopäällikkö, kunnanjohtaja

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus julistaa sivistys- ja hyvinvointijohtajan viransijaisuuden julkisesti haettavaksi ja täytettäväksi ajalle 1.1.2023 - 31.7.2024. Sivistys- ja hyvinvointijohtajan valintaa valmistelemaan nimetään työryhmä. Työryhmään nimetään kunnanjohtaja, henkilöstösihteeri ja 3-4 luottamushenkilöä. Kunnanhallitus valtuuttaa työryhmän valitsemaan haastateltavat ja päättämään tarvittaessa hakuajan jatkamisesta.

Matti Kuittinen esitti, että työryhmään nimetään Hannu Hämäläinen ja Helena Pakarinen.

Vilho Mikkonen esitti, että työryhmään nimetään Vuokko Väistö ja Tommi Pesonen.

Päätös

 Kunnanhallitus julisti sivistys- ja hyvinvointijohtajan viransijaisuuden julkisesti haettavaksi ja täytettäväksi ajalle 1.1.2023 - 31.7.2024. Sivistys- ja hyvinvointijohtajan valintaa valmistelemaan nimettiin työryhmä. Työryhmään nimettiin kunnanjohtaja, henkilöstösihteeri, Helena Pakarinen, Hannu Hämäläinen, Tommi Pesonen ja Vuokko Väistö. Kunnanhallitus valtuutti työryhmän valitsemaan haastateltavat ja päättämään tarvittaessa hakuajan jatkamisesta.

 ________

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 408  

339/01.01.01.01/2022 [Sivistys- ja hyvinvointijohtajan viransijaisuuden täyttäminen 2023-2024]  

Sivistys- ja hyvinvointijohtajan viransijaisuus on ollut haettavana 17.-30.11.2022 Kuntarekryssä.

Tehtävä on ollut näkyvissä mol:fi:ssä (työmarkkinatori). Sitä on markkinoitu kunnan nettisivuilla sekä somessa Facebookissa ja LinkedIn:ssä. Lisäksi Karjalaisessa oli ilmoitus 20.11.

Hakuajan puitteissa tehtävään tuli 14 hakemusta. Hakijat ovat Alanen Teija, Forsblom Outi, Hiltunen Sari, Isoviita-Parikka Jenni, Karjalainen Satu, Karppinen Sanna, Luukkainen Sirpa, Nevalainen Virpi, Nuutinen Hanna, Rantasalo Tarja, Rinne Iira, Rosti Seija ja Väisänen Soila sekä yksi hakija, joka ei halua nimeään julkaistavan.

Rekrytointiryhmä valitsi ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttavaksi viisi hakijaa:

kasvatustieteen ja teologian maisteri Alanen Teija, lehtori, P-K:n koulutuskuntayhtymä Riveria
kasvatustieteen maisteri Isoviita-Parikka Jenni, vs. varhaiskasvatuksen päällikkö, Tohmajärven kunta
yhteiskuntatieteiden maisteri Nevalainen Virpi, hyvinvointijohtaja, Rautjärven kunta
kasvatustieteen maisteri Rinne Iira, esiopetuksen johtaja ja varhaiskasvatuksen vastaava, Liperin kunta
kasvatustieteen maisteri Rosti Seija, luokanopettaja/rehtori, Kiteen kaupunki 

Haastattelut pidetään kunnanvirastolla 7.-8.12. eli ne ovat esityslistan lähtiessä vielä kesken.

Asian valmistelija

 henkilöstösihteeri, kunnanjohtaja

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Esittellijä tekee kokouksessa esityksen valittavasta ja varalle valittavasta hakijasta.

Kunnanhallitus päättää, että avoinna olevaan sivistys- ja hyvinvointijohtajan virkaan ajalle 1.1.2023 - 31.7.2024 valitaan__________.

__________ täyttää hakukuulutuksessa mainitut kelpoisuusvaatimukset ja on tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella soveltuvin virkaan. Kokonaisarvionnissa arvioitiin hakijoiden koulutus, toimialan kokemus, opetustoimen hallinnon ja juridiikan tuntemus, kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus, liikunta- ja nuoristoimen kokemus, vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, esihenkilökokemus sekä kehittämisote.

Kunnanhallitus valitsee varalle_______________. Esitys avoinna olevaan sivistysjohtajan viran sijaisen varalle valittavasta henkilöstä tehtiin kokonaisarvioinnin perusteella.

Virkasuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Virkaan valittavan on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Merkitään, että Matti Kuittinen jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta tämän asian keskustelun ja päätöksenteon ajaksi klo 10:35 - 10:42.

Merkitään, että kunnanhallituksen pj. kertasi rekrytointiprosessin ja ansiovertailutaulukon, joka on pöytäkirjan liitteenä. Julkisuuslain 24.1 §:n 29 kohdan mukaan asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilölle suoritetuista psykologisista testeistä tai soveltuvuuskokeesta tai sen tuloksesta tai työntekijän valintaa varten tehdyistä arvioinneista ovat salassa pidettäviä. Rekrytointiryhmä oli yksimielinen.

Esitttelijä teki keskustelun aikana täydennetyn päätösehdotuksen, että avoinna olevaan sivistys- ja hyvinvointijohtajan virkaan ajalle 1.1.2023 - 31.7.2024 valitaan Seija Rosti ja että kunnanhallitus valitsee varalle Iira Rinteen.

Päätös

 Kunnanhallitus päättää, että avoinna olevaan sivistys- ja hyvinvointijohtajan virkaan ajalle 1.1.2023 - 31.7.2024 valitaan Seija Rosti.

Seija Rosti täyttää hakukuulutuksessa mainitut kelpoisuusvaatimukset ja on tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella soveltuvin virkaan. Kokonaisarvioinnissa arvioitiin hakijoiden koulutus, toimialan kokemus, opetustoimen hallinnon ja juridiikan tuntemus, kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus, liikunta- ja nuoristoimen kokemus, vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, esihenkilökokemus sekä kehittämisote.

Kunnanhallitus valitsee varalle Iira Rinteen. Esitys avoinna olevaan sivistysjohtajan viran sijaisen varalle valittavasta henkilöstä tehtiin kokonaisarvioinnin perusteella.