Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 5


 

Polkkaan siirtyvän henkilöstön muistaminen

 

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 19.12.2022 § 5  

141/00.01.02.00/2022 [Polkka 2022]  

 

Ruoka- ja siivouspalvelusta siirtyy 1.1.2023 Polkka Oy.n palvelukseen liikkeenluovutuksilla yhteensä
24 työntekijää. Heistä huomattavan iso osa on kuntaa pitkään palvellutta henkilöstöä, monilla olisi lähivuosina täyttymässä 30 tai 40 vuotta kunnan palveluksessa. Kunnassa noudatettavan muistamissäännön mukaan nuo palvelusvuodet ovat rajapyykki, joissa työntekijä olisi oikeutettu rahalliseen muistamiseen, 30 palvelusvuodesta 450€ ja 40 palvelusvuodesta 550€. Muistamiset maksetaan normaalisti tammikuun palkanmaksun yhteydessä ja ne ovat veronalaista tuloa. Tällaiset henkilöstöetuudet ovat työnantajakohtaisia eivätkä näinollen siirry uuden työnantajan vastattaviksi.

 

Vastaavanlainen tilanne koettiin taannoin sote-henkilöstön siirtyessä Helli-liikelaitokseen ja sieltä edelleen Siun Soteen. Näistä menetetyistä palvelusvuosimuistamisista aiheutui henkilöstölle paljon pahaa mieltä ja henkilöstöjaosto päätti hoitaa heille muistamiset jälkikäteen.

 

Olennaisena perusteena poiketa normaalista muistamiskäytännöistä näissä tilanteissa on työnantajan vaihtuminen henkilöstä riippumattomasta syystä: liikkeenluovutukset tehdään työnantajalähtöisesti  ja nyt osin myös lakisääteisesti hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa.

 

Näinollen haluamme muistaa Polkka Oy:n palvelukseen siirtyvää, kuntaa pitkään palvellutta henkilöstöä maksamalla heille heidän 31.12.2022 toteutuvan palvelusaikakertymänsä mukaisen prosenttiosuuden seuraavasta palkitsemisesta, joka heiltä siirtymisen takia jää saamatta. Pitkän palveluksen rajaksi asettuu luontevasti 20 vuotta. Jos henkilön palvelusaikakertymä on esimerkiksi 28 vuotta, hänelle maksetaan 28/30 x 450€.

 

Esityslistan liitteenä on laskelma muistamisesta aiheutuvasta kulusta tekniselle toimelle.

 

HS 24§  4. kohta

 

 

 

Asian valmistelija

 henkilöstösihteeri, hallintopäällikkö, tekninen johtaja

 

Esittelijä

 hallintopäällikkö

 

Päätösehdotus

 Henkilöstöjaosto päättää, että ruoka- ja siivouspalvelusta liikkeenluovutuksilla Polkka Oy:n palvelukseen siirtyvää, yli 20 vuotta kuntaa palvellutta henkilöstöä muistetaan muistamissääntöä soveltaen seuraavasti: henkilölle maksetaan 31.12.2022 palkanmaksun yhteydessä hänen palvelusaikakertymäänsä vastaava prosentuaalinen osuus seuraavasta palkitsemissummasta, jonka hän olisi saanut kunnan palveluksessa jatkaessaan (30v palveluksesta 450€ / 40v palveluksesta 550€).

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________