RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite: Värtsilän entinen koulukiinteistö (Perustelut)
Kunnanhallitus 09.01.2023 § 17
385/00.02.16/2022 [Kuntalaisaloite: Värtsilän entinen koulukiinteistö (paperinen aloite / perustelut, käsitellään erikseen kortista 366/2022)]
Kuntalaisaloite otsikolla Perustelut mukaan Tohmajärven kunnan luuta heiluu nyt siihen malliin että norsun myllerrys posliinikaupassa on tähän verrattuna kuijukaisten tanssia.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.12.2022 § 409 käsitellyt samnasisältöistä kuntalaisaloitetta mutta koska on epäselvää, onko kyseessä saman aloitteen lisäperustelut vai kokonaan uusia asia, asia käsitellään omana asianaan.
Tohmajärven kunnanhallitus toteaa, että kunnan ensisijainen tehtävä on tuottaa lakisääteisiä palveluita kuntalaisille. Kunnan lakisääteinen tehtävä on mm. kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Tohmajärven kuntastrategiassa yhtenä tavoitetilana on ollut kiinteistömassan vähentäminen ja laadun parantaminen. Tohmajärven kunnanvaltuusto on tehnyt vuonna 2017 yhden historiansa suurimmista investointipäätöksistä. Kunnanvaltuusto on päättänyt rakennuttaa entisen Kemien koulun tontille uuden koulun, joka on yhtenäiskoulu. Koulun oppilaspohjan osalta päätettiin samalla, että se sisältää mm. silloisen Värtsilän koulun oppilaspohjan. Yhtenä merkittävänä tekijänä kouluinvestoinnin osalta on ollut silloisten käytössä olevien koulukiinteistöjen sisäilmaongelmat, joita on ilmennyt myös Värtsilän koulukiinteistössä. Nykyisen Sivistyskeskus Ahjon investointipäätöstä tehdessä on ollut myös tiedossa, että uusi koulu tulee rasittamaan kunnan käyttötaloutta noin 500.000 euron verran vuodessa ja koulutoiminnasta poistuneiden kiinteistöjen omistuksesta tulee pyrkiä eroon.
Tohmajärven kunnassa on ollut vielä vuonna 2008 koulutoimintaa seitsemässä eri koulukiinteistössä. Kaikki koulutoiminnasta poistuneet koulut on laitettu myyntiin ja ne ovat siirtyneet joko yhdistykselle tai yksityiseen omistukseen. Monet kylällä toimivat yhdistykset ovat kunnostaneet kouluja käyttöönsä ja hakeneet kunnostamiseen ulkopuolista rahoitusta. Värtsilän koulukiinteistön osalta on tehty poikkeus, kun sitä on tarjottu lahjoituksena värtsiläläiselle yleishyödylliselle yhdistykselle. Lahjoitusta ei kuitenkaan ole otettu tähän mennessä vastaan.
Tohmajärven kunta pyrkii tarjoamaan jatkossakin Värtsilässä kansalaisopiston liikuntarymille tilat kurssien pitämistä varten. Värtsilän koulukiinteistön asuntotiloissa olevalle kuntosalille pyritään löytämään myös tarvittaessa korvaavat tilat. Värtsilän Pitäjäyhdistyksen toiminnalle pyritään löytämään myös tilat yksityisiltä markkinoilta niin, että kunta vuokraa tilat ja jälleen vuokraa tilat Pitäjäyhdistykselle. Tohmajärven kunnanhallitus näkee tärkeimpänä tehtävänään kuntalaisten hyvinvointia edistävien palvelujen järjestämisen kiinteistön omistamisen sijasta. Kunnan on pyrittävä kohtelemaan asukkaitaan kylillä tasapuolisesti ja kaikkia kunnan tarjoamia hyvinvointia edistäviä palveluita ei pystytä tarjoamaan edes isoimmissa kunnassa sijaitsevissa kylissä. Tohmajärvellä etäisyydet kuntakeskukseen ovat vielä siedettävät, koska pisin matka kuntakeskukseen on alle 30km.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 144 §:n mukaan Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa. Aloite tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisellä asiakirjalla. Aloitteesta tulee käydä ilmi, mitä asia koskee sekä aloitteen tekijän nimi, kotikunta ja yhteystiedot sekä 145 §:n mukaan Aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja aloitteiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.
Kuntalaisaloite kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
kunnanjohtaja Mikko Löppönen puh. 040 105 4001
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Tohmajärven kunnanhallitus toteaa, että se ei aio pysyä Värtsilän koulukiinteistön omistajana tulevaisuudessa vaan keskittyy hyvinvointia tukevien palvelujen järjestämiseen kiinteistön omistamisen sijasta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |