RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset ajalla 10.11.2022-4.1.2023, yleisjohto
Kunnanhallitus 09.01.2023 § 21
3/00.01.01.06/2023 [Viranhaltijapäätösten seuranta 2023, VIHA]
Kunnan hallintosäännön 30 §:n mukaisesti asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.
(Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi: KuntaL 92 §)
Hallintosäännön 31 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava
lautakunnalle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä,
joista lautakunta on ilmoittanut, ettei käytä otto-oikeuttaan.
(Otto-oikeuden rajoitukset: KuntaL 92 § 5 mom. kohdat 1. ja 2.):
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51§:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat
Kunnanhallitus on kokouksessaan 22.11.2021 § 464 päättänyt ne asiat ja asiaryhmät, joihin se ei käytä otto-oikeuttaan.
kunnanjohtaja, hallintopäällikkö, lomituspäällikkö ja musiikkiopiston rehtori ovat tehneet viranhaltijapäätöksiä ajalla 10.11.2022-4.1.2023.
Luettelot em. viranhaltijapäätöksistä on lähetetty hallituksen jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen puh. 040 105 4002
hallintosihteeri Susanna Rannasalo puh. 040 105 4017
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Saatetaan liitteessä luetellut viranhaltijapäätökset kunnanhallitukselle tiedoksi ja todetaan, että kunnanhallitus ei käytä otto-oikeutta em. päätöksiin.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |