RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhdistysavustusten myöntäminen
Kunnanhallitus 09.05.2022 § 173
Kunnan talousarvioon on vuosittain varattu määräraha yhdistysavustuksille. Avustusta myönnetään yleishyödyllisille yhdistyksille toimintaan, joka tukee ja täydentää palveluntarjontaa edistämällä väestön terveyttä ja hyvinvointia. Avustuksilla tuetaan ensisijaisesti paikallisia yhdistyksiä.
Talous- ja kehittämispalvelut ovat laatineet liitteen mukaiset yhdistysavustusten periaatteet ja säännöt, jotka on hyväksytty 10.5.2021.
Säännöissä todetaan, että "Kunta tekee järjestettävistä tapahtumista yhteiseen tapahtumakoonnin. Yhdistykset ilmoittavat 15.4. mennessä omat tapahtumansa Tohmajärven kunnalle, jossa työstetään tapahtumista yhteinen tapahtumaesite. Kunta työstää esitteen yhdistysten jaettavaksi. Tapahtumaesite jaetaan myös alueen kesäasukkaille seutumarkkinoinnin yhteydessä."
- Yhdistyksillä ei vielä 15.4. mennessä ole tarkkaa tietoa tulevista tapahtumista kunnan tapahtumakalenterin luomista varten. Lisäksi sekä yhdistyksille että yrityksille on Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton toimesta luotu ilmainen Pohjois-Karjalan tapahtumakalenteri, joka on valtakunnallisesti käytössä ja toimii hyvin. Olisi järkevää, että päällekkäisyyksiä karsittaisiin, ja ohjattaisiin yhdistyksen käyttämään laajalevikkistä ja monipuolista ilmoitusalustaa. Pohjois-Karjalan Tapahtumakalenterin käyttöopastusta ja ohjeita on käyty läpi yhdistysilloissa 24.8.2021, 18.1.2022 sekä 5.5.2022.
Muutosehdotus 1: Poistetaan yhdistysavustussäännöistä em. teksti liittyen kunnan oman tapahtumakalenterin luomiseen ja ohjataan yhdistykset käyttämään Pohjois-Karjalan Tapahtumakalenteria.
Säännöissä todetaan, että "yhdistysavustus on haettavissa kaksi kertaa vuodessa ja hallitus käsittelee hakemukset toukokuun ja syyskuun ensimmäisessä kokouksessa."
- Toukokuun haku tulee yhdistyksille kuitenkin liian nopeasti, koska monilla yhdistyksillä tilinpäätös on huhtikuussa vasta valmisteilla. Olisi järkevää siirtää hakuaikaa kuukaudella eteenpäin, jotta tarvittavat asiakirjat olisivat valmiit ja hyväksytty.
Muutosehdotus 2: Vuoden ensimmäinen haku: kuulutus: toukokuu, käsittely: kesäkuu. Vuoden toinen haku: kuulutus: syyskuu, käsittely: lokakuu.
Päivitetyt Yhdistysavustuksen myöntämisen periaatteet ja säännöt liitteenä.
Asian valmistelija
Kehittämispäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Hyväksytään yhdistysavustussäännöt liitteen mukaisesti.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 27.06.2022 § 243
Kunnan talousarvioon on vuosittain varattu määräraha yhdistysavustuksille. Avustusta myönnetään yleishyödyllisille yhdistyksille toimintaan, joka tukee ja täydentää palveluntarjontaa edistämällä väestön terveyttä ja hyvinvointia. Avustuksilla tuetaan ensisijaisesti paikallisia yhdistyksiä.
Talous- ja kehittämispalvelut ovat laatineet liitteen mukaiset yhdistysavustusten periaatteet ja säännöt.
Kuulutus avustusten hakemisesta annettiin 1.6.2022. Hakemukset on pyydetty jättämään 20.6.2022 klo 16 mennessä.
Määräaikaan mennessä saapui viisi hakemusta, yhteissummaltaan 12033 euroa. Yksi hakemus oli puutteellinen. Yhdistykselle varataan mahdollisuus täydentää hakemustaan 20.7.2022 mennessä.
Oheismateriaalina hakemukset ja liitteenä yhdistysavustusten myöntämisen säännöt ja esitys myönnettävistä avustuksista.
Kehittämispäällikkö on kutsuttu paikalle asiantuntijana.
Asian valmistelija
Kehittämispäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus myöntää yhdistysavustukset liitteen mukaisesti.
Merkitään, että kehittämispäällikkö Anne Hyttinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 16:40 - 16:42.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 26.09.2022 § 301
Kunnan talousarvioon on vuosittain varattu määräraha yhdistysavustuksille. Avustusta myönnetään yleishyödyllisille yhdistyksille toimintaan, joka tukee ja täydentää palveluntarjontaa edistämällä väestön terveyttä ja hyvinvointia. Avustuksilla tuetaan ensisijaisesti paikallisia yhdistyksiä.
Talous- ja kehittämispalvelut ovat laatineet liitteen mukaiset yhdistysavustusten periaatteet ja säännöt.
Kuulutus avustusten hakemisesta annettiin 2.8.2022. Hakemukset on pyydetty jättämään 30.8.2022 klo 16 mennessä.
Määräaikaan mennessä saapui kuusi hakemusta, yhteissummaltaan 12560 euroa. Yhden yhdistyksen kohdalla on ilmennyt seikkoja, joiden vuoksi avustusten myöntämistä joudutaan tarkastelemaan uudelleen. Yleiset hallinnolliset periaatteet huomioiden päätöksentekijän harkinta koostuu sekä laillisuusharkinnasta että tarkoituksenmukaisuusharkinnasta. Harkintavallan laajuus vaihtelee sen mukaan, onko harkinnan kohteena hakijan subjektiivinen oikeus (suppea harkintavalta) vai väljä toimivaltanormi (esim. kunnan itse määrittelemät säännöt).
Tämä kokonaisuus huomioiden ei ole tarkoituksenmukaista tukea ko. yhdistystä ainakaan ennen kuin yhdistys antaa laajemman selvityksen toimijoistaan. Em. seikkojen vuoksi ko. yhdistyksen avustushakemusta lykätään, kunnes selvitys on saatu.
Liitteenä hakemukset, yhdistysavustusten myöntämisen säännöt ja esitys myönnettävistä avustuksista.
Kehittämispäällikkö on kutsuttu paikalle asiantuntijana.
Asian valmistelija
Kehittämispäällikkö
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus myöntää yhdistysavustukset liitteen mukaisesti.
Merkitään, että Elina Väistö poistui esteellisenä tämän asian keskustelun ja päätöksenteon ajaksi klo 16:29 - 16:59.
Helena Pakarinen esitti, että valitaan toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi tämän asian keskustelun ja päätöksenteon ajaksi Jarmo Hasunen.
Hyväksyttiin.
Merkitään, että Jarmo Hasunen valittiin tämän asian ajaksi pöytäkirjantarkastajaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Merkitään, että Elina Väistö palasi kokoukseen tämän asian päätöksenteon jälkeen klo 16:59.
Kunnanhallitus 28.11.2022 § 389
Hyvä Apu ry:n sääntöjen mukaan hallituksen jäsenellä on nimenkirjoitusoikeus kullakin yksin ja näin ollen jokainen hallituksen jäsen voi yksin tehdä yhdistystä sitovia sopimuksia esim. taloudellisia sitoumuksia. Lisäksi yhdistyksen hallituksen jäsen voi käyttää yhdistyksen virallista sähköpostia yhdistyksen nimissä. Hyvä Apy ry on toimittanut PRH:n otteen yhdistysrekisteristä, josta ilmenee 13.10.2022 rekisteröidyt muutokset sääntömääräisiin nimenkirjoittajiin. Yhdistyksen aiemmin toimittaman aineiston perusteella sai toisenlaisen käsityksen yhdistyksen hallituksen jäsenistä ja nimenkirjoittajista. Lisäksi yhdistykseltä tiedusteltiin, onko yhdistyksen hallitus arvioinut (edellisen) hallituksensa jäsenen omaa menettelyä yhdistysen ulkopuolella yhdistyslain 14 §:n tarkoittamalla tavalla (yhdistyksen huomattava vahingoittaminen). Yhdistys ei toimittanut tähän kysymykseen selvitystä.
Yhdistyksen edustaja on myös antanut suullisesti 9.11.2022 lisäselvitystä Hyvä Apu Ry:n hallituksen ja toiminnanjohtajan välisestä työnjaosta ja hallituksen kokoonpanosta. Myös yhdistyksen kirjanpitäjä on lisäksi antanut selvitystä yhdistyksen tase-eristä. Vuoden 2022 pääkirjaa ei toimitettu mutta tätä ei tarvitsekaan kesken vuotta pystyä toimittamaan.
Kuntalain 1 §:n mukaan kunta järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Tohmajärven kunnan yhdistysavustussääntöjen mukaan yhdistysavustusta myönnetään toimintaan, joka tukee ja täydentää palveluntarjontaa. Kunnan maine rakentuu sen identiteetin ja hyvien tekojen varaan. Kunnanhallitus olisi halunnut Hyvä Apu ry:ltä avointa tiedottamista yhdistyksen hallituksessa toimineen jäsenen menettelystä yhdistyksen ulkopuolella. Tämä kokonaisuus huomioidaan avustuksen myöntämisen tarkoituksenmukaisuusharkinnassa.
Asian valmistelija
kunnanjohtaja, kehittämispäällikkö, talouspäällikkö, hallintopäällikkö
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus ei myönnä yhdistysavustusta Hyvä Apu ry:lle.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 09.01.2023 § 29
32/02.05.01.02/2022 [Yhdistysavustukset 2022]
Hyvä Apu Ry on hakenut oikaisua kunnanhallituksen 28.11.2022 § 389 päätökseen. Muutosta haetaan päätökseen kokonaisuutena.
Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että Tohmajärven kunnanhallituksen
1) kumoaa oikaisuvaatimuksenalaisen päätöksen ja
2) myöntää sille hakemuksen mukaisen avustuksen,
Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan, oikaisuvaatimuksenalainen päätös on virheellinen, lainvastainen, tarkoituksenmukaisuusperiaatteen vastainen, kohtuuton, suhteeton, hyvän
hallintotavan vastainen ja asialliseen selvitykseen perustumaton ja jo
annettuun selvitykseen ja sen merkitykseen yhdistyksen toiminnan
asianmukaisen hoitamisen ja järjestämisen kanssa ristiriitainen.
Oikaisuvaatimuksessa väitetään, että päätös on perustelematon. Kunnanhallitus on tehnyt päätöksensä kokonaisharkinnan perusteella tarkoituksenmukaisuussyistä. Kyseessä on ollut asian kokonaisvaltainen tarkastelu (tarkoituksenmukaisuusharkinta).
Yhdistys katsoo, että oikaisuvaatimuksen alaisena oleva kunnanhallituksen päätös on suhteessa muihin avustusta saaneisiin yhteisöihin nähden yhdenvertaisuutta loukkaava ja myös kunnan yhdistysavustuksia koskevien sääntöjen vastainen mutta kunnanhallitus huomauttaa, että avustuksen saajalla ei sinänsä ole oikeutta avustukseen vaan avustuksen myöntäjä käyttää harkintavaltaansa eikä kyseessä ei ole mikään automaatti, että avusta aina myönnetään.
Oikaisuvaatimuksessaan yhdistys kertoo, että yhdistys jatkaa toimintaansa. Kunnanhallitus arvioi, että yhdistyksen toimintakulttuurin voi olla vastoin yleishyödylliseltä yhteisöltä avustuspäätösten yhteydessä kokonaisvaltaisesti arvioitavaa toiminnan asianmukaista järjestämistä. Yhdistyksen toimintakulttuuri ei ole muuttunut.
Kuntalain 16 luvun mukaan kunnanhallituksen päätöksen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.
Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä. Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä sovelletaan kuntalakia ja lisäksi hallintolain säännöksiä toissijaisina ja täydentävinä.
Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on sidottu niihin vaatimuksiin, joita oikaisuvaatimuksessa esitetään, eikä se voi käsitellä asiaa laajemmin. Oikaisuvaatimuksen väitteet laillisuusvirheistä tutkitaan. Jos oikaisuvaatimuksessa on tarkoituksenmukaisuusperusteita, harkitaan oikaisuvaatimuksen hyväksymistä esitetyillä tarkoituksenmukaisuusperusteilla. Oikaisuvaatimukseen annetussa päätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.
Oikaisuvaatimus voidaan hylätä, jos päätöksessä ei todeta laillisuusvirheitä. Jos oikaisuvaatimus hyväksytään laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella, alkuperäinen päätös joko kumotaan tai sen tilalle tehdään uusi päätös. Silloin kun alkuperäisen päätöksen on tehnyt toinen viranomainen, asiaa ei oikaisuvaatimuksen johdosta yleensä palauteta uudelleen käsiteltäväksi.
Oikausvaatimus kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä.
Perutelut kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä. Perustelut sisältävät JulkL:n 24 §:n 32. kohdassa salassa pidettäväksi säädettyjä tietoja.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hylkää Hyvä Apu ry:n oikaisuvaatimuksen perusteettomana liitteestä tarkemmin ilmenevin syin.
Keskustelun aikana esittelijä teki liitteeseen kolme täydennystä.
Päätös
Kunnanhallitus hylkäsi Hyvä Apu ry:n oikaisuvaatimuksen perusteettomana kokouksessa täydennetystä liitteestä tarkemmin ilmenevin syin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |