RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilivelvolliset 1.1.2023 alkaen
Tarkastuslautakunta 15.12.2022 § 68
Tilivelvollisuuden käsite määritellään hallituksen esityksessä kuntalaiksi (410 /2015). Tilivelvollisia ovat tämän mukaan kunnan toimielimen jäsenet sekä asianomaisten toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat, joita olisivat toimielimen esittelijät ja itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavat viranhaltijat ainakin silloin, kun he ovat suoraan toimielimen alaisia. Tilivelvollisuuden määrittäminen on osa kunnan hallinnon järjestämistehtävää ja siitä päättää valtuusto.
Kuntalain 125 §:ssä Tilintarkastuskertomus ja sen käsittely todetaan, että tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.
Edelleen 125 § 1 momentin mukaan tilivelvolliset on määriteltävä muun muassa sen vuoksi, että vastuuvapauslausunto kohdistetaan heihin henkilökohtaisesti viranhaltijoina. Kuntalain mukaan tilivelvollisia ovat kunnan toimielimen jäsenet sekä asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat.
Tilivelvollisuus ei tuo viranhaltijalle mitään sellaista vastuuta, joka ei kuuluisi hänelle hänen asemansa perusteella muutoinkin - esimiehenä, laskujen hyväksyjänä tai määrärahojen käytöstä päättävänä viranhaltijana. Tilivelvollisuus merkitsee sitä, että viranhaltijan toiminta tulee valtuuston arvioitavaksi, viranhaltijaan voidaan kohdistaa tilintarkastuskertomuksessa muistutus ja viranhaltijalle voidaan myöntää vastuuvapaus.
Viranhaltijoista tilivelvollisina voidaan pitää toimielimen esittelijöitä ja toimielimen tehtäväalueella itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavia viranhaltijoita ainakin silloin, kun he ovat suoraan toimielimen alaisia. Kuntalaki ei vaadi tilivelvollisten viranhaltijoiden määrittelemistä ennakolta, mutta tilivelvollisten ja vastuullisten kannalta on selkeämpää tietää, keitä vastuuvapauslausuma koskee.
Asian valmistelija
tilintarkastaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle nimettäväksi seuraavat viranhaltijat kunnan tilivelvollisiksi 1.1.2023 lukien:
kunnanjohtaja
hallintopäällikkö
lomituspalvelujohtaja
sivistys- ja hyvinvointijohtaja
kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja
varhaiskasvatuksen päällikkö
musiikkiopiston rehtori
tekninen johtaja
Tarkastuslautakunta pyytää asiasta kunnanhallituksen lausunnon. Tämän jälkeen tarkastuslautakunta esittää asian yhdessä kunnanhallituksen lausunnon kanssa kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Kunnanhallitus 09.01.2023 § 8
55/02.02.02/2021 [Tilivelvolliset 1.1.2021 lukien]
Kunnanhallitus kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että tilivelvollisten määrä on epätasainen toimialojen välillä: esim. varhaiskasvatuksen päällikkö on esitetty tilivelvolliseksi mutta kuntatekniikan päällikköä ei.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että tilivelvollisten määrä on epätasainen toimialojen välillä ja näkee erityisesti kuntatekniikan päällikön verrannolliseksi esimerkiksi varhaiskasvatuksen päällikköön.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |