RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstön edustajien kuuleminen
Tarkastuslautakunta 15.12.2022 § 63
Tarkastuslautakunta kuulee arvioinnin työohjelman mukaisesti eri ammattiliittojen pääluottamusmiesten näkemyksiä Tohmajärven kunnan henkilöstöasioista.
Asian valmistelija
tilintarkastaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta kuulee pääluottamusmiehiä, käy keskustelun esille nousevista asioista ja merkitsee kuulemisen tiedokseen.
Päätös
Hyväksyttiin. Tarkastuslautakunnassa kuultavina olivat Superin pääluottamusmies Virpi Leinonen, Jukon pääluottamusmies Sami Purmonen, Jytyn pääluottamusmies Tarja Päivinen sekä Tehyn pääluottamusmies Arja Pirhonen.
Keskustelussa ilmeni puutteita muun muassa työhyvinvoinnissa, työturvallisuudessa sekä työsuojelussa. Tarkastuslautakunta näkee tarpeellisena, että myös kunnanhallitus operatiivisena toimijana kuulisi henkilöstön edustajia.
________
Kunnanhallitus 23.01.2023 § 37
371/01.00.02/2022 [Henkilöstön kuuleminen]
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 24 §:n mukaan henkilötöjaosto kehittää ja koordinoi henkilöstö- ja työnantajapolitiikkaa, huolehtii paikallisten ohjeiden valmsitelusta sekä huolehtii kunnan yhteistoimintajärjestelmän ja työsuojelutoiminnan keskitetystä järjestämisestä työnantajan edustajan.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa henkilöstön edustajien kuulemisen henkilöstöjaoston tehtäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |