Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 50

Tulosyksiköiden esimiesten vahvistaminen vuodelle 2023

Kunnanhallitus 26.09.2022 § 302 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 14 § mukaan kunnan organisaatio jakautuu viiteen toimialaan (Yleishallinto, Lomituspalvelut, Sivistys, Tekninen ja Keski-Karjalan musiikkiopisto). Toimialat jakautuvat tulosyksiköihin, joilla on esimiehet. Kunnanhallitus päättää tulosyksiköistä ja tulosyksiköiden esimiehistä.

Hyvinvointialueiden aloittaessa 1.1.2023 poistuu kunnilta sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisvelvollisuus. Tästä syystä sosiaali- ja terveyspalveluiden tulosyksiköille 2110-2230 ei ole vuoden 2022 jälkeen tarvetta.

Ruoka- ja siivouspalvelut siirtyvät 1.1.2023 alkaen Polkka Oy:n vastuulle ja kunta ostaa kyseiset palvelut jatkossa yritykseltä. Tästä syystä on aiheellista lakkauttaa tulosyksikkö 4040 Ravitsemus- ja siivouspalvelut.

Esityslistan liitteenä on luettelo Tohmajärven kunnan tulosyksiköistä ja niiden esimiehistä. 

Asian valmistelija

 talouspäällikkö

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Sosiaali- ja terveystoimi -tulosalueelta lakkautetaan tulosyksiköt Sosiaali- ja terveystoimisto, Sosiaalipalvelut, Terveyspalvelut sekä Sos- ja terv.palvelusopimus 1.1.2023 alkaen. Teknisen toimialan tulosalueelta lakkautetaan tulosyksikkö Ravitsemus- ja siivouspalvelut 1.1.2023 alkaen.

Kunnanhallitus vahvistaa tulosyksiköt ja niiden esimiehet 1.1.2023 alkaen liitteen mukaisesti.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 ________

Kunnanhallitus 06.02.2023 § 50  

294/02.02.00/2022 [Talousarvio vuodelle 2023]  

Talousarviossa vuodelle 2023 on tulosyksikön henkilöstöpalvelut tilivelvollisena hallintopäällikkö. Näin ollen myös tulosyksikön henkilöstöpalvelut esimiehenä on tarkoituksen mukaista olla hallintopäällikkö.

Tohmajärven kunnan tulosyksiköt ja niiden esimiehet vuodelle 2023:

Toimielin

Tulosyksikkö

Esimies

15 Kunnanhallitus

1010 Vaalit

Hallintopäällikkö

1210 Kunnanvaltuusto

Kunnanjohtaja

1310 Tarkastuslautakunta

Kunnanjohtaja

1510 Hallintopalvelut

Hallintopäällikkö

1520 Talouspalvelut

Talouspäällikkö

1810 Maa- ja metsätilat

Talouspäällikkö

1410 Yleisjohto

Kunnanjohtaja

1420 Kehittämispalvelut

Kunnanjohtaja

1430 Maaseutupalvelut

Kunnanjohtaja

1440 Työllisyyspalvelut

Kunnanjohtaja

1610 Henkilöstöpalvelut

Hallintopäällikkö

2810 Kunnan omat vastuut

Talouspäällikkö

17 Lomitus

1730 Lomituspalvelut

Lomituspalvelujohtaja

30 Sivistyslautakunta

3010 Hallinto

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

3020 Perusopetus

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

3030 Lukio

Lukion rehtori

3040 Kansalaisopisto

Kirjasto- ja kulttuuritoimen johtaja

3050 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut

Kirjasto- ja kulttuuritoimen johtaja

3060 Liikunta- ja nuorisopalvelut

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

3070 Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen päällikkö

31 Keski-Karjalan musiikkiopisto

3110 Musiikkiopisto

Musiikkiopiston rehtori

40 Ympäristölautakunta

4010 Hallinto

Tekninen johtaja

4020 Tekninen toimi

Tekninen johtaja

4030 Vesihuoltolaitos

Kuntatekniikan päällikkö

4050 Tila- ja vuokrauspalvelu

Kiinteistöpäällikkö

80 Kunnanhallitus

8010 Rahoitus

Kunnanjohtaja

Asian valmistelija

 talouspäällikkö Tuula Pieviläinen tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi puh. 040 104 4033

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen mikko.lopponen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4001

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus vahvistaa tulosyksiköt ja niiden esimiehet vuodelle 2023 yllä esitetyn mukaisesti.

 Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 17:04.