RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 83
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite työryhmien perustamisesta
Kunnanvaltuusto 28.02.2022 § 16
Matti Kuittinen jätti kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa esitetään kahden uuden työryhmän perustamista Tohmajärven kunnanhallituksen alaisuuteen.
Aloitteessa sanotaan mm., että asunto- ja metsäasioiden lisäksi Tohmajärven kunnassa on nähtävillä selkeä tarve yritystoiminnan työryhmälle sekä taloustyöryhmälle. Aloitetta on perusteltu kahdeksalla kohdalla.
Aloitteen on allekirjoittanut Matti Kuittisen lisäksi 20 muuta valtuutettua.
Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Valtuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
________
Kunnanhallitus 21.03.2022 § 103
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen kehittämispäällikön ja talouspäällikön valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 06.06.2022 § 218
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 §:n 38. kohdan mukaan toimielin voi perustaa työryhmiä toimikaudekseen tai lyhyemmäksi ajaksi, perustaessaan työryhmän toimielin päättää työryhmän tehtävästä, jäsenistä, raportoinnista sekä siitä, milloin kokoontumiset oikeuttavat henkilö hallintosäännön mukaisiin kokouspalkkioihin.
Yritystoimitilojen työryhmän perustamiseksi ei ole tällä hetkellä tarvittavia resursseja.
Kahden viime vuoden aikana on taloushallinnon toimintatapoja käyty läpi ja päällekkäisiä töitä karsittu pois. Toimintatavoista on pyritty tekemään yksinkertaisia ja tehokkaita. Sääntöjä ja ohjeistuksia on ajanmukaistettu, mutta työ tällä saralla vaatii vielä taloustoimiston työkaikaa.
Taloushallinnon operatiivisen työn työnjakoa on selkeytetty eri toimenhaltijoiden kesken. Tulevien vuosien suunnittelu talouden osalta on haasteellista. Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa ja TE-palveluiden toiminnan siirtyminen kunnalle aiheuttavat suuria muutoksia kunnan kulu- ja tulopohjaan. Samalla kunnassa kuitenkin tulee investointitarpeita ja näiden rahoittamisen vaihtoehtoja täytyy miettiä kokonaistaloudellisesti.
Kunnan sijoitustoiminnan, varsinkin sijoitusvaihtoehtojen kartoittaminen, olisi perusteltua taloustyöryhmän tehtäväksi ja näin ollen tukisi päätöksenteon valmisteluprosessia. Tämä auttaisi talouspalveluiden operatiivista toimintaa ja vähentäisi ylikuormittumisen riskiä ohuessa organisaatiossa sekä nopeuttaisi päätöksentekoa.
Asian valmistelija
talouspäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus käy keskustelu taloustyöryhmän tehtävästä, työskentelyn etenemisen raportoinnista sekä
1. Nimeää taloustyöryhmän 2 vuodeksi.
2. Antaa taloustyöryhmälle tehtäväksi ____________.
3. Valitsee työryhmään neljä jäsentä, yhden jokaisesta valtuustoryhmästä, yksi jäsenistä toimii ryhmän puheenjohtajana.
4. Määrää työryhmän toimittamaan muistionsa kunnanhallitukselle.
5. Päättää työryhmän jäsenten oikeudesta hallintosäännön 150 § 1. F kohdan mukaisiin kokouspalkkioihin korkeintaan ___ kertaa vuodessa.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun ajan klo 17:44 - 18:16.
Tommi Pesonen esitti, että Matti Ikonen valitaan taloustyöryhmän puheenjohtajaksi.
Vilho Mikkonen esitti, että Tohmajärven kuntaan ei perusteta taloustyöryhmää.
Jarmo Hasunen kannatti Vilho Mikkosen esitystä.
Matti Kuittinen esitti, että taloustyöryhmään jäseneksi valitaan Soile Luukkainen.
Matti Kuittinen esitti työryhmän jäsenille oikeutta hallintosäännön 150 § 1. F kohdan mukaisiin kokouspalkkioihin korkeintaan 2 - 4 kertaa vuodessa.
Helena Pakarinen esitti, että tämä asia jätetään pöydälle.
Matti Kuittinen kannatti Helena Pakarisen tekemää esitystä.
Päätös
Aloite jätettiin pöydälle.
________
Kunnanhallitus 13.03.2023 § 83
133/00.02.15/2022 [Valtuustoaloite työryhmien perustamisesta]
242/00.00.01.01/2021 [Toimielinten jäsenten valitseminen valtuustokaudelle 2021 - 2025]
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus käy keskustelu taloustyöryhmän tehtävästä, työskentelyn etenemisen raportoinnista sekä
1. Nimeää taloustyöryhmän 2 vuodeksi.
2. Antaa taloustyöryhmälle tehtäväksi ____________.
3. Valitsee työryhmään neljä jäsentä, yhden jokaisesta valtuustoryhmästä, yksi jäsenistä toimii ryhmän puheenjohtajana.
4. Määrää työryhmän toimittamaan muistionsa kunnanhallitukselle.
5. Päättää työryhmän jäsenten oikeudesta hallintosäännön 150 § 1. F kohdan mukaisiin kokouspalkkioihin korkeintaan ___ kertaa vuodessa.
Vilho Mikkonen esitti, että Tohmajärven kuntaan ei perusteta taloustyöryhmää.
Helena Pakarinen kannatti Vilho Mikkosen esitystä.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on Vilho Mikkonen tehnyt ja Helena Pakarinen kannattanut vastaesitystä, että Tohmajärven kuntaan ei perusteta taloustyöryhmää, joten on suoritettava äänestys.
Äänestysesitys oli seuraava:
Ne, ketkä kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta, äänestävät "jaa" ja
ne, ketkä kannattavat Vilho Mikkosen vastaesitystä, että Tohmajärven kuntaan ei perusteta taloustyöryhmää, äänestävät "ei".
Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.
Äänestyksen tulos:
Äänestyksessä annettiin 1 "jaa"-ääntä ja 6 "ei"-ääntä.
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Tohmajärven kuntaan ei perusteta taloustyöryhmää.
Merkitään, että Matti Kuittinen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.
Merkitään, että tämän asian päätöksenteon jälkeen pidettiin TAUKO 16:02 - 16:07.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |