Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 121


Valtuustoaloite kolmannen sektorin tukemiseksi

 

Valtuustoaloite kolmannen sektorin tukemiseksi

 

Kunnanvaltuusto 10.10.2022 § 81 

 

 

Soile Luukkainen jätti kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Tohmajärvellä kehitetään, etsitään ja toteutetaan keinoja vapaaehtoisten toimijoiden lisäämiseksi, arvostamiseksi, kouluttamiseksi ja tukemiseksi sekä sitouttamiseksi osana kolmannen sektorin osallisuutta ja arkea.

 

Aloitteen on allekirjoittanut 18 valtuutettua.

 

Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä. 

 

 

Päätös

 Valtuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 357 

 

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen sivistys- ja hyvinvointijohtajalle ja kehittämispäällikölle valmisteltavaksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 11.04.2023 § 121  

321/00.02.15/2022 [Valtuustoaloite kolmannen sektorin tukemiseksi]  

 

Tohmajärven kunta jakaa kaksi kertaa vuodessa yleishyödyllisille yhdistyksille yhdistysavustuksia. Tukea myönnetään toimintaan, joka tukee ja täydentää kunnan palveluntarjontaa, edistää kylien elinvoimaisuutta sekä edesauttaa väestön terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi Tohmajärven kunta järjestää vähintään kaksi kertaa vuodessa yhdistysillan, jossa on mukana yhdistysasiantuntijoita eri sektoreilta. Yhdistysillan tarkoituksena on jakaa tietoutta mm. rahoitusmahdollisuuksista, koulutuksista, yhteistyökumppanuuksista, yhdistyksille suunntatuista verkkopalveluista jne. Lisäksi järjestetään eri yhteistyökumppaneiden yhdistyksille suunnattuja tilaisuuksia useamman kerran vuodessa.

 

Vuonna 2022 Tohmajärven kunnassa lanseerattiin Hyvinvoinnin edistäjä -palkinto jossa kuntalaiset saivat jättää esityksen henkilöstä, joka on edistänyt kuntalaisten hyvinvointia toiminnallaan. Lisäksi jaettiin Ympäristön kunnostaja -palkinto. Molemmissa palkinnoissa palkinnon saaja voi olla yksityinen henkilö tai yhdistys. Tulossa on myös Vuoden yhdistystoimija-palkinto.

 

Tohmajärven kunta toimii useiden tapahtumien yhteistyökumppanina siten, että Tohmajärven kunta luovuttaa yhdistysten järjestämään koko kuntaa koskevaan tapahtumaan tai toimintaan tilat ja/tai huolehtii tarvittavista luvista sekä tapahtuma- ja turvallisuussuunnitelmista (esim. Hämärätori, Potsipäivät, teatteri, museoalue). Kunta voi yhdistyksen halutessaan osallistua myös tapahtumien oheismarkkinointiin antamalla näkyvyyttä esimerkiksi  facebookissa tai kotisivuilla.

 

Näiden yhteistyömuotojen lisäksi kulttuuritoimi on tarjonnut myös esityksiä eripuolilla kuntaa ja osallistanut yhdistys- tai seuratoimijoita tapahtuman järjestelyihin. Kulttuuritoimi on pyrkinyt tarjoamaan esityksiä 1-2 kertaa vuodessa. Liikuntatoimi tarjoaa myös resurssien salliessa ohjaus- ja suunnitteluapua kolmannen sektorin toimijoiden järjestämiin tapahtumiin. Liikuntatoimi jakaa liikunta- ja urheiluseuroille niiden toimintaa tukevia avustuksia. Kaikki jaettavat avustukset ovat suoriteperusteisia eli avustusta voi hakea toteutuneisiin kustannuksiin. Lisäksi koulutuksia aloittaville kerhonohjaajille on järjestetty syksyisin.  Välineistöä on lainattavissa seurojen ja yhdistysten käyttöön.

 

Yhdistyksillä on mahdollisuus veloituksetta käyttää kunnan omistamia tiloja yhdistystoimintaan (esim. koulutukset, luentotilaisuudet jne.). Yhdistyksiä tuetaan myös hankkimalla heiltä erilaisia palveluita, kuten siivousta, tavaroiden kuljetuspalveluita tai kahvitusta eri tilaisuuksiin.  

 

Tohmajärven kunnan valtuutettujen kymppitonnit ovat olleet myös merkittävä osa yhdistysten toiminnan kehittämistä. Neuvoja, koulutusta ja apua yhdistyksille löytyy useiden yhteistyöjärjestöjen kautta. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n toiminnan tavoitteena on edistää paikallista, maakunnallista ja valtakunnallista vuoropuhelua sosiaali-ja terveyspolitiikassa. tukea järjestöjen toiminta- ja työllistämisedellytyksiä vahvistaa kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Pohjois-Karjalan kylät ry on maakunnallinen yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on tukea ja kehittää maakunnallista ja paikallista kylä- ja asukastoimintaa sekä edistää yhteistyötä maaseudun yhdistysten ja muiden toimijoiden välillä.

 

Lähellä.fi on valtakunnallisesti ja alueellisesti toimiva helppokäyttöinen verkkopalvelu, jonka avulla on mahdollista merkityksellistä toimintaa, yhteisöllisyyttä, apua ja osallistumismahdollisuuksia. Palvelu kokoaa järjestöjen ja yhteisöjen tuen, toiminnan ja tapahtumat yhteen osoitteeseen, sekä edistää kansalaistoiminnan näkyvyyttä Suomessa.

 

Yhdistykset voivat hakea Jetina ry:stä Leader tukea investointi- ja kehittämistoimenpiteisiin. Jetinalta saa neuvoja ja apua läpi hankeprosessin. Myös ELY-keskus voi toimia yhdistysten hankerahoittajana.

 

Siun Sote/Pohjois-Karjalan hyvinvointialue myöntää järjestöille toiminta-avutuksia sekä tukee järjestöjä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksien avulla. Hyvinvointialue voi myöntää avustuksia Pohjois-Karjalassa toimiville rekisteröidyille yleishyödyllisille järjestöille sekä maakuntarajat ylittäville järjestöille, joiden avustettava toiminta kohdistuu kokonaisuudessaan pohjoiskarjalaisiin. Tarkemmin hyvinvointialueen yhdistysavuksista ja niiden kriteereistä: Järjestöavustukset - siunsote.fi

 

Tohmajärven kunta on saanut myös merkittävän perinnön Veli Simosen kuolinpesästä. Tohmajärven kunta on perustanut rahaston saatuaan Veli Simosen  nimeä kantavan rahaston.  Tohmajärven kunta on jakanut Veli Simosen rahastosta avustusta seuraavin perustein.

Kunnanhallitus päättää julistaa haettavaksi Veli Simosen rahastosta 15.000 euroa:
- Sosiaalisin perustein lasten harrastamisen tukemiseen 100 - 500 euroa / hakija
- Sosiaalisin perustein sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi
- Avustusta kulttuuritapahtumiin tai kulttuuritekoihin
- Hakijan tulee olla: Tohmajärven kunnassa toimiva yhdistys tai yritys tai tohmajärveläinen yksityinen henkilö
 

Tohmajärven kunnassa tehdään merkittävää ja monipuolista yhteistyötä yhdistysten kanssa. Yhdistyksiä tuetaan vuosittain eri tavoin merkittävästi. Viimeisimmät keinot yhdistysten tukemiseksi on ollut huomioinosoitukset, joilla pyritään nostamaan yhdistystyön arvostamista, kannustamaan ja sitouttamaan ihmisiä yhdistystoimintaan. Tulevaisuudessa on mietittävä myös vaihtoehtoja, joissa yhdistys pyrkii tuottamaan enemmissä määrin palvelua, joka on järjestetty nykyhetkellä kunnan omana työnä.

 

Urheiluseuratoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ja uusien ohjaajien rekrytoimiseksi on mietittävä uusia keinoja, jolla saataisiin aikuisia sitoutettua ohjaan toimintaa. Myös valtuutetuilla on mahdollisuus vaikuttaa mm. näihin keinoihin valtuuston talousarviotavoitteiden hyväksymisen yhteydessä.

 

Tohmajärven kunnan kuntastrategian nelikenttäanalyysissa on vahvuutena ollut vahva yhdistystystoiminta ja myös kunnan tuku yhdistysten tukemiseksi on merkittävää. Edellä mainitut toimenpiteet ja tulevat suunnitelmat vastaavat valtuustoaloitteessa esitettyihin toimenpiteisiin.

 

Asian valmistelija

 Kehittämispäällikkö Anne Hyttinen, puh. 040 105 4013, anne.hyttinen@tohmajarvi.fi, vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti puh. 040 105 4154, seija.rosti@tohmajarvi.fi, kunnanjohtaja

 

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy tehdyn selvityksen vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus esittää tehdyt selvitykset vastauksena aloitteeseen edelleen kunnanvaltuustolle. Samalla kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti hyväksyä tehdyn selvityksen vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus päätti esittää tehdyt selvitykset vastauksena aloitteeseen edelleen kunnanvaltuustolle. Samalla kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 ________