RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 118
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lomituspalveluesihenkilön vakinaisen tehtävän täyttölupa
Kunnanhallitus 11.04.2023 § 118
52/01.01.01.01/2023 [Kunnanhallituksen alaiset rekrytoinnit 2023]
Pohjois-Karjalan lomituspalvelujen tehtävänä on järjestää lomituspalvelulain mukaiset palvelut Pohjois-Karjalan alueella niin, että alueen lomituspalveluihin oikeutetut maatalousyrittäjät pystyvät irrottautumaan päivittäisistä välttämättömistä karjanhoitoon kuuluvista töistä. Huomioimme kaikkien osapuolten tarpeet ja toivomukset niin, että lomitukset jakautuvat tasaisesti ympäri vuoden. Lomituspalvelut järjestetään lainmukaisesti ottaen huomioon toiminnan taloudellisuus.
Maatalouslomituksen osuus on täysin valtion korvattavaa toimintaa, mikäli lomituksen menot ylittyvät tai alittuvat tilivuodelta, ne tasataan aina seuraavan valtionkorvausselvityksen lopputilityksessä. Hallinnollisia ja taloudellisia palveluja varten Mela osoittaa hallintorahan, jonka suuruus määräytyy edellisen vuoden toteutuneiden lomituspäivien mukaan.
Tässä lomituspalveluesihenkilön tehtävässä keskeisiä sisältöjä ovat
- lomituspalveluhenkilöstön lähiesimiestehtävät, esim. työvuorosuunnittelu, lomasuunnittelu, kehityskeskustelut, työkykyneuvottelut
- vuosilomaan ja sijaisapuun oikeutettujen maatalousyrittäjien asiakaspalvelu
- henkilöstön työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta vastaaminen (tilakäynnit ja työnjohtokäynnit)
- yksikön muiden esihenkilöiden lyhytaikainen sijaistaminen
Hakijalta edellytämme soveltuvaa alempaa korkeakoulututkintoa, vastaavaa aikaisempaa opistoasteen tutkintoa tai ammatillista perustutkintoa sekä kokemusta esihenkilötehtävistä. Tehtävän hallinta edellyttää toimialan perustehtävän ymmärtämistä sekä esihenkilötaitoja henkilöstön resurssoinnin, kehittämisen ja työhyvinvoinnin sekä työturvallisuuden alueilla. Arvostamme itsenäistä työskentelyotetta ja paikallistuntemusta Joensuun seudun alueella (Ilomantsi, Joensuu, Kontiolahti, Polvijärvi, Liperi, Outokumpu). Työ edellyttää oman auton käyttöä ja matkustusvalmiutta tällä alueella. Toimintaympäristömme on monipaikkainen. Työsssä tarvitaan hyvät ATK- valmiudet.
Kysyisen tehtävän täyttölupaa haetaan 1.6.2023 alkaen, nykyisen henkilön eläköitysessä 1.8.2023.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan työsopimussuhteisen tehtävän vakinaisesta täyttämisestä päättää toimielin talousarvion ja -suunnitelman puitteissa. Henkilövalinnan valmistelee lähiesimies ja valintapäätöksen tekee toimialajohtaja.
Asian valmistelija
lomituspalvelujohtaja Salla Heinonen, salla.heinonen@tohmajarvi.fi, puh 040 105 4040
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan 1.6.2023 alkaen, tehtävä täytetään julkisella hakumenettelyllä. Valintapäätöksen tekee toimialajohtaja.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |