Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 01.03.2023/Pykälä 17


Tasekirja 2022

 

Vuoden 2022 tilinpäätös ja tavoitteiden toteutuminen, sivistystoimi

 

Sivistyslautakunta 01.03.2023 § 17  

10/02.06.01.03/2023 [Tilinpäätös 2022]  

 

Vuosi 2022 aloitettiin koronakriisin varjossa. Epidemian ja siihen liittyvien rajoitusten synkin vaihe ajoittui alkuvuoteen, jolloin useat työntekijät olivat useamman kuukauden etätöissä. Samaan aikaan kouluissa ja päiväkodeissa noudatettiin tarkkoja koronarajoituksia, mm. maskien käyttöä. Liikunta- ja kirjastotilat olivat suljettuina AVI:n päätöksellä. Kevään aikana koronarajoitukset helpottuivat ja kesällä toimintoja pystyttiin jo järjestämään suhteellisen normaalisti.  

 

Vuoden 2022 aikana on tehty määrätietoisesti työtä terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kuntaan on perustettu HYTE-ryhmä, joka ohjaa ja koordinoi hyvinvoinnin edistämistä. Kevään aikana kunnassa laadittiin kerran valtuustokaudessa tehtävä laaja hyvinvointikertomus ja siihen liittyvä hyvinvointisuunnitelma. Kunnanvaltuusto hyväksyi asiakirjan kesäkuun kokouksessa. Hyvinvointisuunnitelmassa on kolme keskeistä painopistettä: terveet elintavat, mielen hyvinvointi ja yhteisöllisyys ja osallisuus. Nämä ovat kunnan hyvinvoinnin edistämisen painopisteet vuoteen 2025 saakka. 

 

Talouden osalta toteuma on hyvin ennakoidun mukainen. Näköpiirissä ei ole tulevia budjetin ylityksiä loppuvuodenkaan osalta. 

 

Edellä kuvatuista syistä johtuen sivistystoimen toimintakate on alittunut vuoden 2022 osalta n. 4 %  eli noin 273 000 eurolla. Tulosyksikkökohtaiset tilinpäätöstiedot talouden toteumasta ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta on esitylistan liitteenä.

 

Sivistystoimen nettomenot vuonna 2022

 

 

TA 2022

TP 2022

ulkoiset

6 850 000

6 576 386

 

 

 

Asian valmistelija

 vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja

 

Esittelijä

 vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti seija.rosti@tohmajarvi.fi p. 040 105 4154    

     

 

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöstiedot sivistystoimen osalta ja saattaa asian edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston vahvistettavaksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________