RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työnantajan edustajat
Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 30.05.2023 § 28
121/01.00.00/2022 [Palkkausjärjestelmä]
Hinnoitteluliitteittäin toteutettavan järjestelyerien kohdentamisen perustana on henkilöstön sijoittaminen tehtävien mukaiseen palkkahinnoittelukohtaan. Hinnoittelun ulkopuolisia / työnantajan edustajia tulee käsitellä omana ryhmänään. Tämän ryhmän osalta on hyvä tarkentaa kyseisiin hinnoittelutunnuksiin kuuluvat henkilöt.
Asia esitellään ja puheenjohtaja tekee päätösehdotuksen kokouksessa valmistelijoiden ja esittelijän jääviyden takia.
Asian valmistelija
henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen, arja.kuosmanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4015
Esittelijä
kunnanhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtaja
Päätösehdotus
Puheenjohtaja selostaa asian kokouksessa.
Merkitään, että hallintopäällikkö Heidi Pitkänen poistui Teams-kokouksesta esteellisenä tämän asian keskustelun ja päätöksenteon ajaksi klo 14:57 - 15:18.
Merkitään, että Matti Kuittinen poistui Teams-kokouksesta esteellisenä tämän asian keskustelun ja päätöksenteon ajaksi klo 15:08 - 15:20. Tämän pykälän osalta pöytäkirjan tarkastaa Vuokko Väistö.
Käytiin läpi hinnoittelutunnuksissa 99TAE010 ja 99TAE020 olevat henkilöt. Päätettiin, että hinnoittelutunnukseen 99TAE010 kuuluvat talouspäällikkö, hallintopäällikkö, kehittämispäällikkö ja lomituspalvelupäällikkö. Hinnoittelutunnukseen 99TAE020 kuuluvat kunnanjohtaja, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, tekninen johtaja ja lomituspalvelujohtaja.
Paikallisten järjestelyerien 1.6.2023 kohdentamisessa henkilökohtaisen lisän saajien määrä hinnoittelutunnuksessa 99TAE010 on kaksi.
Päätös
Hyväksyttiin kokouksessa tehdyn päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |