Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 206


 

Henkilöstön edustajien kuuleminen

 

Tarkastuslautakunta 15.12.2022 § 63 

 

 

Tarkastuslautakunta kuulee arvioinnin työohjelman mukaisesti eri ammattiliittojen pääluottamusmiesten näkemyksiä Tohmajärven kunnan henkilöstöasioista.

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja

  

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta kuulee pääluottamusmiehiä, käy keskustelun esille nousevista asioista ja merkitsee kuulemisen tiedokseen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin. Tarkastuslautakunnassa kuultavina olivat Superin pääluottamusmies Virpi Leinonen, Jukon pääluottamusmies Sami Purmonen, Jytyn pääluottamusmies Tarja Päivinen sekä Tehyn pääluottamusmies Arja Pirhonen.

Keskustelussa ilmeni puutteita muun muassa työhyvinvoinnissa, työturvallisuudessa sekä työsuojelussa. Tarkastuslautakunta näkee tarpeellisena, että myös kunnanhallitus operatiivisena toimijana kuulisi henkilöstön edustajia.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 37 

 

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 24 §:n mukaan henkilötöjaosto kehittää ja koordinoi henkilöstö- ja työnantajapolitiikkaa, huolehtii paikallisten ohjeiden valmsitelusta sekä huolehtii kunnan yhteistoimintajärjestelmän ja työsuojelutoiminnan keskitetystä järjestämisestä työnantajan edustajan.             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus antaa henkilöstön edustajien kuulemisen henkilöstöjaoston tehtäväksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

 

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 30.01.2023 § 3 

 

 

Tarkastuslautakunnan kokoukset ovat suljettuja, joten henkilöstöjaosto kutsuu pääluottamusmiehet avaamaan puutteita työhyvinvoinnissa, työturvallisuudessa sekä työsuojelussa tarkemmin myös henkilöstöjaostolle.

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4002

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto kuulee pääluottamusmiehiä työhyvinvoinnista, työturvallisuudesta sekä työsuojelusta.

 

 Merkitään, että pääluottamusmiehet Arja Pirhonen, Virpi Leinonen, Risto Talonen, Antti Näätänen ja Sami Purmonen (poistui klo 15:42) olivat läsnä kutsuttuina asiantuntijoina tämän asian keskustelun aikana klo 15:14 - 16:18.

 

 Merkitään, että rehtori Mona Lotta Savinainen oli läsna kutsuttuna asiantuntijana tämän asian keskustelun aikana klo 15:14 - 16:06.

 

 Merkitään, että pääluottamusmiehet toivat keskustelun aikana esille tilanteita, joiden johdosta työturvallisuutta on jouduttu pohtimaan. Keskusteluissa esille nousi resurssien kohdentaminen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.

 

 Lisäksi esille nostettiin haasteina mm. työterveyshuoltoon pääsy, työajanseurannan järjestäminen sekä henkilöstön vaihtuvuus.

 

 Tunnistettiin, että monessa asiassa on myös hyvää kehitystä, mm. uusi koulu, Tikkalan päiväkodin tilat, toimialakohtaiset työsuojeluvaltuutetut sekä korotettu ePassin arvo.

 

 Keskustelun kuluessa esittelijä muutti päätösesitystään seuraavasti: henkilöstöjaosto pyytää sivistyslautakunnan lausunnon keinoista määräaikaisuuksien vähentämiseen varhaiskasvatuksessa (esim. "vakinainen sijainen") ja lausuntoa Havukka-solun korkeasta käyttöasteesta.

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin muutettu päätösesitys yksimielisesti.

 

 ________

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivistyslautakunta 27.03.2023 § 32 

 

 

Sivistyslautakunta on kokouksessaan  31.1.2023 § 21 antanut osaselvityksen kunnanhallituksen henkilöstöjaoston selvityspyyntöön, koskien varhaiskasvatuksen rekrytointitilannetta. Sivistyslautakunnalta on pyydetty myös selvitystä Maiju Lassilan koulun Havukka solun käytöstä ja tilaratkaisuista.

 

Havukka-solussa on opiskellut lukuvuonna 22-23 useita lapsiryhmiä: kaksi esiopetusryhmää,  kaksi 1. luokan ja  yksi 2. luokan ryhmää. Tilanpuutteen vuoksi toinen 2.-luokan ryhmä on jouduttu sijoittamaan eri soluun. Aikuisia on työskennellyt Havukkasolussa keskimäärin esiopetuksen osalta kahdeksan, perusopetuksen opettajista neljä ja ohjaajista kaksi päivittäin klo 9-13 välillä. Oppilasmäärän voi nähdä positiivisena - onneksi on näin paljon pieniä koululaisia - mutta tila huomioiden määrä on ollut melko haastava.

 

Tilanne ei kuitenkaan jatku samanlaisena tulevina vuosina. Ensi lukuvuonna Havukka-solussa aloittaa vähemmän esiopetuksen oppilaita ja heille riittää nykyisen kahden sijasta yksi luokkatila. Tämä helpottaa Havukkasolun tilojen käyttöä ja ryhmien jakamista tarpeen mukaan. Havukkasolun toiminnallisuutta voi parantaa myös solussa työskentelevien yhteisillä suunnittelupalavereilla. Sama oppilasmäärän kehitys jatkuu tulevinakin vuosina, mistä johtuen lähestymme optimaalisempaa tilannetta Havukka-solun käyttöasteen osalta. Tilat on suunniteltu  110 oppilaalle.

 

 

Asian valmistelija

 vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja  Seija Rosti  seija.rosti@tohmajarvi.fi  p. 040 1054154.

 

Esittelijä

 vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta esittää lausuntonaan kunnanhallituksen henkilöstöjaostolle edellä kerrotun selvityksen Havukkasolun käytöstä.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

 

Mika Piiroinen poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15.40.

 

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 30.05.2023 § 31 

 

 

Havukkasolun käyttöä lukuvuodelle 2023 - 2024 on suunniteltu yhdessä solun käyttäjien kanssa ja käyttöön tulee muutoksia. Työhyvinvointiin, työturvallisuuteen sekä työsuojeluun on kiinnitetty huomiota sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa, erityisesti Havukka-solussa.             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

 

Esittelijä

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Päätösehdotus

 Merkitään henkilöstöjaostolle tietoon saatetuksi, että työhyvinvointiin, työturvallisuuteen sekä työsuojeluun on kiinnitetty huomiota sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa, erityisesti Havukka-solussa.

Saatetaan tämä tiedoksi edelleen kunnanhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 14.08.2023 § 206  

371/01.00.02/2022 [Henkilöstön kuuleminen]  

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Saatetaan tarkastuslautakunnalle tiedoksi, että kunnanhallitus henkilöstöjaoston ja sivistyslautakunnan käsittelyn pohjalta toteaa, että työhyvinvointiin, työturvallisuuteen sekä työsuojeluun on kiinnitetty huomiota sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa, erityisesti Havukka-solussa.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________