RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 221
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Osavuosiraportti 1-6 kk / 2023
Kunnanhallitus 08.05.2023 § 131
Tohmajärven kunnan talous 1-3 kk/2023 on edennyt talousarvioon nähden positiivisemmin. Toimintatuotot ovat kertyneet talousarvion mukaisesti, tässä vaiheessa toimintatuottoja on kertynyt 2.758.689 euroa. Verotuloja on kertynyt tässä vaiheessa 10,8 % enemmän talousarvioon nähden. Merkittävin muutos on ollut kunnan tuloveron ja yhteisöveron osalta, joissa kertymä on ollut 15 % suurempi ajankohtaan nähden. Verotuloja on kertynyt maaliskuun loppuun mennessä yhteensä 2.868.861 euroa, joka on lähes 287.000 euroa enemmän ajankohtaan nähden. Verotulojen suurempi kertymä selittyy osittain viime vuoden verohäntien maksatukselle vuoden 2023 alkupuolella. Valtion osuudet ovat toteutuneet ajankohtaan nähden normaalisti. Euromääräisesti valtionosuuksia on kertynyt maaliskuun loppuun mennessä 1.583.145 euroa.
Toimintakuluja on ollut tähän mennessä 6.046.878 euroa, joka on vain 38.000 euroa enemmän talousarvioon nähden.
Tilikauden tulos näyttää tällä hetkellä 819.289 euroa, joka on hieman vajaa 300.000 euroa parempi mitä talousarviossa on arvioitu.
Kunnan taloutta seurataan kuukausittain, tämän vuoden osalta on tärkeää pitää kiinni siitä, että päädytään vähintään talousarvion mukaiseen tulokseen, näin ollen Tohmajärven kunnalle kertyisi puskuria tulevia vuosia silmällä pitäen. Seuraavien vuosien valtionosuudet tulevat laskemaan reippaasti ja nolla tulokseen pääseminen tulevina vuosina tarkoittaa nykytytilanteeseen nähden muutoksia jo tulevan vuoden talousarvioa laadittaessa.
Esityslistan liitteenä on toiminnan ja talouden osavuosiraportti tammi-maaliskuulta 2022 ja tuloslaskelma. Tuloslaskelma toimielimittäin perustuu kunnan kirjanpidon tietoihin.
Asian valmistelija
toimialajohtajat
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy osavuosiraportin ja esittää sen valtuustolle tiedoksi.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana kokouksessa klo 15:21 - 15:30.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi osavuosiraportin ja päätti esittää sen valtuustolle tiedoksi.
________
Kunnanvaltuusto 22.05.2023 § 33
Esityslistan asia n:o 3.
Merkitään, että Soile Luukkainen käytti Keskustan valtuustoryhmän puheenvuoron.
Matti Kuittinen teki Keskustan ryhmäesityksen, jossa esitetään, että osavuosiraportin investointiosaan sivulle 12 kohtaan 5493 (jätevedenpuhdistamon yleissuunitelma ja ympäristölupa) lisätään 115 000 euroa jätevedenpuhdistamon suunnittelemiseen.
Matti Ikonen ja Seitsemän valtuustoryhmä kannatti Keskustan ryhmäesitystä.
Puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta, vastustaako joku Keskustan ryhmäesityksen määrärahan lisäämistä osavuosiraporttiin.
Valtuusto hyväksyi yksimielisesti lisäyksen tekemisen.
Päätös
Valtuusto merkitsi osavuosiraportti 1-3 kk / 2023 tiedoksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi 115 000 euron lisäyksen investointiosaan jätevedenpuhdistamon suunnitteluun.
________
Kunnanhallitus 28.08.2023 § 221
113/02.02.02/2023 [Vuoden 2023 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat]
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta on käsitellyt osavuosiraportin 1-6 kk 2023 kokouksessaan 15.8.2023 (§43), sivistyslautakunta kokouksessaan 15.8.2023 (§66) ja ympäristölautakunta kokouksessaan 22.8.2023 87 §.
Tohmajärven kunnan talous 1-6kk on edennyt talousarvioon nähden positiivisesti. Tilikauden tulos on tässä vaiheessa 810.334 euroa, kun talousarviossa tulokseksi arvioitiin 525.240 euroa. Positiivista tilannetta selittää verotulojen parempi kertymä talousarviota nähden. Verotuloja on kertynyt tässä vaiheessa 4.541.554 euroa, joka on 56,8%, koko vuoden arvioidusta kertymästä, talousarviossa verotuloja arvioitiin kertyvän 8.002.000 euroa. Positiivisin verotulojen kertymä suhteessa talousarvioon on ollut tuloveron osalta. Tuloveroa on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 3.956.937 euroa, kun verotuloja on arvioitu kertyvän vuoden 2023 aikana 6.004.000 euroa. Tuloveroa on kertynyt siis tässä vaiheessa 65,9% koko vuoden arvioon nähden. Valtionosuuksia on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 3.174.705 euroa eli 50,7% koko vuoden arviosta.
Toimintatuottoja on kertynyt tässä vaiheessa 5.503.279 euroa, joka on 50,1% koko vuoden arviosta. Toimintakuluja on ollut 11.839.457 euroa, joka on 49,9% koko vuoden arviosta. Toimintakate (paljonko käyttötalouden kuluista jää katettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla) on tällä hetkellä 6.336.178, joka on tässä vaiheessa hieman vähemmän eli 49,6% koko vuoden arviosta. Korkokuluja on kertynyt tässä vaiheessa jo 76.469 euroa, kun talousarviovaiheessa arvioitiin vielä maltillisempaa kehitystä. Talousarviossa koko vuoden arvio oli korkolujen osalta 101.450 euroa. Tässä vaiheessa korkokulut ovat toteutuneet siis jo 75,6 prosenttisesti talousarvioon nähden.
Kunnan taloutta seurataan säännöllisesti, tämän vuoden osalta on tärkeää pitää kiinni siitä, että päädytään vähintään talousarvion mukaiseen tulokseen, näin ollen Tohmajärven kunnalle kertyisi puskuria tulevia vuosia silmällä pitäen. Seuraavana vuonna verorahoitusta tulee olemaan viimeisimmän arvion mukaan noin 1,5 miljoona euroa vähemmän.
Esityslistan liitteenä on tarkempi kuvaus Tohmajärven kunnan talouden tunnusluvuista ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta ajanjaksolta tammi-kesäkuu 2023.

Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana läsnä kokouksessa klo 16:44 - 17:45.