Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 54


 

Musiikkiopiston talousarvioehdotus vuodelle 2024

 

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 07.11.2023 § 54  

114/02.02.00/2023 Talousarvio vuodelle 2024  

 

Vuoden 2024 talousarvion valmistelu on aloitettu Tohmajärven kunnassa hyvissä ajoin. Kunta antoi jokaiselle toimialalle ohjeeksi valmistella vuoden 2024 euromääräinen talousarvioesitys kunnanjohtajan budjetointiohjeen pohjalta kunnanhallituksen budjettiriiheen 2.10.2023.

Kunnanhallitus on 9.10.2023 (§ 261) pitämässään kokouksessa vahvistanut musiikkiopistolle talousarviokehykseksi vuodelle 2024 (toimialan ulkoinen toimintakate) -955.000 euroa.

 

Musiikkiopistossa vuonna 2023 käynnistetty kantelehanke toteutuu osin vuoden 2024 puolella, ja siten on menoina ja avustustuloina kertaluonteinen. Hallintohenkilöstön tehtävien uudelleenjärjestelyn odotetaan tuovan kustannussäästöjä. Työterveyshuollon, ICT-palveluiden ja ulkoisesti ostettavien siivous- ja puhtaanpidon kustannusten odotetaan kasvavan välttämättöminä menoina.

Jo vuonna 2023 haettujen vapaaoppilaspaikkojen määrä on kasvanut kotitalouksien yleisestä heikentyneestä taloustilanteesta johtuen tuntuvasti ja vastaavan suuntaisen kehityksen odotetaan jatkuvan myös vuonna 2024. Tämän odotetaan vaikuttavan maksukertymään negatiivisesti.

 

Johtokunnan jäsenille lähetetään esityslistan liitteenä talousarvioehdotus sekä talousarvion sanallinen osuus, joka kuvaa toiminnan sisältöä, tavoitteita ja tunnuslukuja.

 

Asian valmistelija

 musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045

 

Esittelijä

 musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045

 

Päätösehdotus

 Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta hyväksyy vuodelle 2024 laaditun talousarvioehdotuksen ja esittää sen hyväksymistä edelleen Tohmajärven kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________