RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 284
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite hiekoitushiekan jakopaikan perustamisesta Kemien taajamaan
Kunnanvaltuusto 20.02.2023 § 15
Vilho Mikkonen jätti kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Kemien taajamaan perustetaan hiekoitushiekan jakopaikka, josta saisi käydä hiekoitushiekkaa pieniä määriä talojen pihaan ilmaiseksi.
Aloitteen on allekirjoittanut Vilho Mikkosen lisäksi 13 valtuutettua.
Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
________
Kunnanhallitus 13.03.2023 § 78
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen mikko.lopponen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen ympäristölautakunnalle valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Ympäristölautakunta 19.09.2023 § 101
Hiekoitushiekan jakopaikan perustamisessa on otettava huomioon, onko paikasta noudettavissa hiekoitushiekkaa omatoimisesti milloin vain vai onko hiekka noudettavissa valvotusti pelkästään tiettynä kellonaikoina.
Valvomattomassa noutopisteessä ongelmana on, kuinka kontrolloidaan tai valvotaan sitä, minkä verran ja kuka hiekoitushiekkaa noutaa. Mikäli paikka perustetaan, tulee kohderyhmä rajata tarkoin siten, että hiekka on tarkoitettu vain yksityishenkilöille yksityiskäyttöön eikä esimerkiksi taloyhtiöille tai urakoitsijoille. Jos taas piste perustetaan siten, että se on avoinna tiettyinä kellonaikoina ja paikalla on oltava henkilöstöä, valvonta onnistuu, mutta se sitoo henkilöresursseja.
Hiekoitushiekka tulee varastoida kuivassa sateelta suojattuna, ettei hiekka pääse kastumaan ja jäätymään. Mahdollisen kysynnän arviointi ennakkoon on mahdotonta. Jos kysyntä on suurta, on varastointi kannellisissa hiekoitushiekka-astioissa haasteellista, koska astiat ovat tilavuudeltaan suhteellisen pieniä ja vaativat siten jatkuvaa täyttöä. Mieluummin jakopiste tulisi perustaa paikkaan, johon mahtuisi kerralla suurempi määrä hiekoitushiekkaa. Valmista tällaista suurempaa katettua varastointitilaa, josta hiekoitushiekkaa voisi omatoimisesti vuorokaudenajasta riippumattomasti noutaa, ei kunnalla Kemien keskustan alueella ole.
Valtuustoaloite on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
kuntatekniikan päällikkö Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta keskustelee asiasta ja päätösesitys annetaan kokouksessa käydyn keskustelun perusteella.
Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä teki kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen: Ympäristölautakunta kiittää aloitteesta. Vastauksena aloitteeseen ympäristölautakunta toteaa, että hiekoitushiekan jakopaikan perustaminen Kemien taajamaan osoittautuu haastavaksi eikä hiekan jakoa esittelytekstin selostuksen mukaan ole mahdollista toteuttaa.
Esitetään edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tekemän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
- merkittiin, että kuntatekniikan päällikkö Oskari Mähönen oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn ajan.
Kunnanhallitus 23.10.2023 § 284
78/00.02.15/2023 [Valtuustoaloite hiekoitushiekan jakopaikan perustamisesta Kemien taajamaan]
Asian valmistelija
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus yhtyy ympäristölautakunnan valmisteluun ja päättää esittää valtuustolle vastauksena aloitteeseen, että koska hiekoitushiekan jakopaikan perustaminen Kemien taajamaan osoittautuu haastavaksi eikä hiekan jakoa ole mahdollista toteuttaa, valtuustoaloitteen mukaista hiekoitushiekan jakopaikkaa ei perusteta Kemien taajamaan.
Kunnanhallitus esittää samalla valtuustolle, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kunnanhallitus yhtyi ympäristölautakunnan valmisteluun ja päätti esittää valtuustolle vastauksena aloitteeseen, että koska hiekoitushiekan jakopaikan perustaminen Kemien taajamaan osoittautuu haastavaksi eikä hiekan jakoa ole mahdollista toteuttaa, valtuustoaloitteen mukaista hiekoitushiekan jakopaikkaa ei perusteta Kemien taajamaan.
Kunnanhallitus päätti esittää samalla valtuustolle, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |