RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
- | Valtuutetun kymppitonni -kyselyn vastaukset - vastaaja 11 Antti Näätänen ja Elina Väistö | |
- | Valtuutetun kymppitonni -kyselyn vastaukset - vastaaja 12 Niilo Pitkänen |
Valtuutettujen kehittämisraha
Kunnanhallitus 11.04.2023 § 113
Valtuutettujen kehittämisrahan toiminta- ja käyttösäännöt on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa 12.12.2022 § 87.
Valtuutettujen kymppitonnien käytöstä järjestettiin kuntalaisille ja valtuutetuille avoin keskusteluilta 22.3.2023. Linkki tilaisuuden muistioon.
Sääntöjen mukaan valtuutetun on valmisteltava ja esitettävä kehittämismäärärahansa käyttö kirjallisena talousarviovuoden maaliskuun loppuun mennessä. Valtuutettuja on pyydetty jättämään ilmoituksensa käyttäen yhtenäistä FORMS-lomaketta.
Määräaikaan jätetyt ilmoitukset (3 kpl) ovat esityslistan liitteenä.
Linkki: Tohmajärven kunnan kehittämisrahan toiminta- ja käyttösäännöt
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy valtuutettu Saara Raatikaisen kehittämisrahahankkeen.
Kunnanhallitus hylkää 2 muuta kehittämisrahahanketta sääntöjen vastaisina.
Kunnanhallitus antaa kahden hylkäämän kehittämishankkeen osalta mahdollisuuden hakemusten täydentämiseen 30.4.2023 saakka.
Esittelijä täydensi keskustelun kuluessa päätösehdotustaan seuraavasti: kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kehittämisrahan käyttöä jatketaan sellaisten hankkeiden osalta, jotka ovat vuoden 2023 investointiohjelmassa tai täydentävät näitä investointeja, toukokokuun 2023 loppuun saakka.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi valtuutettu Saara Raatikaisen kehittämisrahahankkeen.
Kunnanhallitus hylkää 2 muuta kehittämisrahahanketta sääntöjen vastaisina.
Kunnanhallitus antaa kahden hylkäämän kehittämishankkeen osalta mahdollisuuden hakemusten täydentämiseen 30.4.2023 saakka.
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kehittämisrahan käyttöä jatketaan sellaisten hankkeiden osalta, jotka ovat vuoden 2023 investointiohjelmassa tai täydentävät näitä investointeja, toukokuun 2023 loppuun saakka.
________
Kunnanvaltuusto 24.04.2023 § 25
Esityslistan asia n:o 9.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.
________
Kunnanhallitus 05.06.2023 § 152
Jatkoaikojen puitteessa saatiin kuusi uutta valtuutetun ilmoitusta kehittämishankkeesta.
Määräaikaan jätetyt uudet ilmoitukset (6 kpl) sekä nimettöminä jätetyt aiemmat ilmoitukset (2 kpl) ovat esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy valtuutettu Tommi Pesonen, Jouni Martiskin, Matti Ikonen, Marko Manninen, Mikko Simpura ja Helena Pakarinen kehittämisrahahankkeet.
Kunnanhallitus hylkää 2 muuta kehittämisrahahanketta sääntöjen vastaisina.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa läsnä asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 17:45 - 17:53.
Merkitään, että valtuutettu Marketta Sairanen jätti valtuutetun kehittämisrahahankehakemuksen kokouksessa.
Esittelijä täydensi päätöesehdotustaan keskustelun aikana, että kunnanhallitus hyväksyy valtuutettu Tommi Pesonen, Jouni Martiskin, Matti Ikonen, Marko Manninen, Mikko Simpura, Helena Pakarinen ja Marketta Sairanen kehittämisrahahankkeet.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi valtuutettu Tommi Pesonen, Jouni Martiskin, Matti Ikonen, Marko Manninen, Mikko Simpura, Helena Pakarinen ja Marketta Sairanen kehittämisrahahankkeet.
________
Kunnanhallitus 08.01.2024 § 10
318/02.02.00/2022 Valtuuston kehittämisraha
Valtuutettujen kehittämisrahan toiminta- ja käyttösäännöt on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa 12.12.2022 § 87.
Sääntöjen mukaan valtuutetun on valmisteltava ja esitettävä kehittämismäärärahansa käyttö kirjallisena talousarviovuoden maaliskuun loppuun mennessä. Valtuutettuja on pyydetty jättämään ilmoituksensa käyttäen yhtenäistä FORMS-lomaketta.
Vuonna 2024 kunnanhallitus käsittelee kehittämisrahan käyttöilmoituksia sitä mukaan kun niitä saapuu, että kohteiden toteuttaminen saadaan mahdollisimman pian käyntiin.
Valtuutettu Niilo Pitkänen on puhelinkeskustelussa 2.1.2024 tarkentanut, että hänen kehittämisrahansa on tarkoitus tulla osaksi olemassa olevaa keltaisen talon ulkopuolen kunnostamista.
Esityslistan lähtemiseen mennessä jätetyt ilmoitukset (2 kpl) ovat esityslistan liitteenä.
Linkki: Tohmajärven kunnan kehittämisrahan toiminta- ja käyttösäännöt
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy Antti Näätäsen ja Elina Väistön yhteisen sekä Niilo Pitkäsen kehittämisrahahankkeen.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 16:59 - 17:15.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |