Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 25


- Laskutus ja perintäohje 012024

 

Laskutus- ja perintäohje 2024

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 25  

382/02.06.04.00/2022 Perintäohje 2023-2027  

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt päivitetyn laskutus- ja perintäohjeen 9.1.2023 § 6. Laskutus- ja perintäohjetta on nähty tarpeelliseksi päivittää uudestaan yhdessä laskutusta tekevien henkilöiden kanssa. Saatavien perinnän osalta on suurin tarve ohjeen päivittämiseksi.

 

Kunta on ulkoistanut perinnän vuonna 2016 Intrum Oy:lle. Kunnanhallitus on 7.10.2019 § 9 tehnyt päätöksen irtisanoa sopimuksen Intrum Oy:n kanssa päättymään 31.12.2019 ja solmia uuden perintäsopimuksen Svea Ekonomi Finlandin kanssa 1.1.2020 alkaen. Talous- ja hallintojohtaja on valtuutettu allekirjoittamaan perintäsopimuksen irtisanomisen Intrum Oy:n kanssa sekä allekirjoittamaan uuden perintäsopimuksen solmiseen tarvittavat asiakirjat Svea Ekonomi Finlandin kanssa. Kunnanhallitus on 13.1.2020 § 11 hyväksynyt 11.12.2019 allekirjoitetun kunnan ja Svea Perintä Oy:n välisen yhteistyösopimuksen.

 

Irtisanomisen yhteydessä Intrum Oy:n perintään on jäänyt sinne irtisanomishetkeen mennessä siirretty aineisto. Perintätoimien keskeneräisyyden vuoksi aineiston siirto uudelle toimeksisaajalle ei ole ollut luontevaa. Intrum Oy:n perinnässä on 17.1.2024 avoimia saatavia pääomaltaan 21.317,89 euroa ja näiden korkosaatavia 18.721,45 euroa. Svea Perintä Oy:lle ei ole lähetetty perittävää aineistoa.

 

Perintää on hoidettu oman henkilöstön toimesta. Kunnan saatavista suurin osa on suoraan ulosottokelpoista lakeihin perustuvana. Erääntyneistä laskuista on lähetetty yksi maksumuistutus, mikäli lasku on tämän jälkeen vielä avoimena, lähetetään siitä maksuvaatimus asiakkaalle. Laskun ollessa näiden jälkeen avoimena tehdään taloustoimistossa perimistoimenpiteenä ulosottohakemus tai haastehakemuksen kautta tuomio riippuen saatavan luonteesta.

 

Suoraan ulosottokelpoisten saatavien periminen oman henkilöstön toimesta vähentää ylimääräisiä kuluja ja taloustoimistolla on ajantasainen tieto saatavien perintätoimenpiteistä. Yksittäisissä ja ongelmallisissa tapauksissa ulkopuolisen palvelun käyttö tulisi mahdollistaa voimassa olevan sopimuksen puitteissa.

 

Laskutus- ja perintäohje on esityslistan liitteenä. 

 

Asian valmistelija

 palkkasihteeri Marika Parkkonen, marika.parkkonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4102

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää, että taloustoimiston päivittämä laskutus- ja perintäohje otetaan käyttöön Tohmajärven kunnassa 23.1.2024 alkaen.

 

 Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana klo 15:23 - 16:17.

 

 Matti Kuittinen, esitti että maksumuistutus muutetaan 5 euroon ja maksuvaatimus nostetaan 14 euroon.

 Puheenjohtaja tiedusteli hallitukselta hyväksytäänkö Matti Kuittisen esitys yksimielisesti.

 

 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Matti Kuittisen esityksen.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti, että taloustoimiston päivittämä laskutus- ja perintäohje otetaan käyttöön Tohmajärven kunnassa 23.1.2024 alkaen.

Kunnanhallitus päätti, että maksumuistutus muutettiin 5 euroon ja maksuvaatimus nostettiin 14 euroon.

 

 ________