RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Värtsilän Pitäjäyhdistyksen maksusuunnitelmahakemus
Kunnanhallitus 22.01.2024 § 26
60/02.06.04.03/2024 Kunnan saatavien valvonta 2024
Värtsilän Pitäjäyhdisys ry. on toimittanut hakemuksen Tohmajärven kunnalle, jossa he esittävät erääntyneiden maksujen maksamiseen lisäaikaa ja maksujen kohtuullistamista. Yhdistyksen erääntyneet maksut ovat yhteensä 25.653,83 euroa.
Pitäjäyhdistys perustelee hakemuksessaa lisäaikaa ja kohtuullisamista toimintansa merkittävyyden kautta. Yhdistys on merkittävä pitkäaikaistyöttömien työllistäjä ja yhdistyksen toiminnan kautta Tohmajärven kunta torjuu työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia ns. Kelan sakkomaksuja. Kustannuksia tulee nykyisen lainsäädännön mukaan yli 300 päivää työttömänä olleesta, jolloin kunta maksaa Kelalle 50 prosenttia työmarkkinatuen määrästä. Jos työttömyyspäivät nousevat yli tuhanteen, kunta maksaa 70 prosenttia tuesta.
Värtsilän Pitäjäyhdistys mainitsee hakemuksessaan myös muutoksen TE-palveluiden vastuusta, joka siirtyy kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta, jolloin työllisyystoiminnan merkitys korostuu Tohmajärven kunnan osalta. Tällä hetkellä yhdistys työllistää kaksi pitkäaiakaistyötöntä. On todettava, että yhdistysten työllistämistoiminnan merkitys on mahdollisesti kuitenkin vähentymässä, koska hallituksen esitysluonnoksen mukaan palkkatukityö ei enää jatkossa kerryttäisi työssäoloehtoa, jos työ on alkanut 2.9.2024 tai sen jälkeen.
Erääntyneistä maksuista on tehty laskutus- ja perintohjeen mukaisesti maksusuunnitelma, joka on rauennut. Laskutus- ja perintäohjeen mukaan perintätoimet (tässä tapauksessa haastehakemus) käynnistyvät välittömästi sovitun ajan umpeuduttua, mikäli suoritusta ei ole saatu tai tehtyä maksusuunnitelmaa ei ole noudatettu.
Asian valmistelija
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hylkää Värtsilän Pitäjäyhdistyksen hakemuksen maksuhuojennuksesta ja maksusuunnitelma uusimisesta, samalla kunnanhallitus päättää tehdä haastehakemuksen erääntyneiden saatavien osalta.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana klo 16:18 - 17:05.
Merkitään, että Värtsilän Pitäjäyhdistys toimitti kunnanhallitukselle täydennetyn hakemuksen, joka on pöytäkirjan liitteenä.
Vuokko Väistö, Vilho Mikkonen ja Mikko Simpura kannattivat päätösehdotusta.
Matti Kuittinen esitti, että yhdistykseltä vaadittaisiin selvitys yhdistyksen taloudesta ja hallinnosta uuden maksusuunnitelman laatimiseksi, akordia (velkojen anteeksiantamista) ei hyväksytä.
Tommi Pesonen kannatti Matti Kuittisen tekemää esitystä.
Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi Matti Kuittisen tehneen vastaesityksen, jota Tommi Pesonen kannatti, joten on suoritettava äänestys. Vastaesityksen mukaan yhdistykseltä vaadittaisiin selvitys yhdistyksen taloudesta ja hallinnosta uuden maksusuunnitelman laatimiseksi, akordia (velkojen anteeksiantamista) ei hyväksytä.
Äänestysesitys oli seuraava:
Ne, ketkä kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, ketkä kannattavat Matti Kuittisen vastaesitystä, että yhdistykseltä vaadittaisiin selvitys yhdistyksen taloudesta ja hallinnosta uuden maksusuunnitelman laatimiseksi, akordia (velkojen anteeksiantamista) ei hyväksytä, äänestävät "ei".
Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.
Äänestyksen tulos:
Äänestyksessä annettiin 5 "jaa"-ääntä ja 2 "ei"-ääntä.
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Kunnanhallitus hylkäsi (ään. 5 - 2) Värtsilän Pitäjäyhdistyksen hakemuksen maksuhuojennuksesta ja maksusuunnitelman uusimisesta. Samalla kunnanhallitus päätti tehdä haastehakemuksen erääntyneiden saatavien osalta.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |