RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Paavo Tapani Mikkosen perinnön vastaanottaminen ja hoitaminen
Kunnanhallitus 26.06.2023 § 177
--------------------- on kuollut 14.10.2022. Vainajan viimeinen kotipaikka on ollut Tohmajärvi. Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettu sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on tullut perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.
Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunta voi hakea kiinteistöä.
Omaisuutta haetaan lomakkeella. Hakemus pyydetään toimittamaan Valtiokonttoriin 14.9.2023 mennessä.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 § 14. kohdan mukaisesti kunnanhallitus päättää kunnalle tulevien perintöjen vastaanottamisesta.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hakea Valtiokonttorilta edellä mainittua kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi Tohmajärven kunnalle.
Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja talouspäällikön valmistelemaan yksityiskohtaisemman hakemuskirjelmän.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 13.11.2023 § 298
Valtioneuvosto on 18.10.2023 yleisistunnossa päättänyt (VK/5167/08.02.01/2023) tohmajärveläisen perillisittä kuolleen Paavo Mikkosen kuolinpesän omaisuuden jakamisesta. Perukirjan mukaan Paavo Mikkosen omaisuuden arvo vähäisten velkojen jälkeen on noin 133.600 euroa.
Perintöön kuuluu osakehuoneisto, Asunto Oy Tallusrivi C11, jonka arvoksi on määritelty 11.000 euroa sekä muita varoja noin 128.720 euron käyvästä arvosta. Valtikonttori on harkintavaltansa ja vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaisesti päättänyt pysyttää pesän rahavaroista valtiolla 69.000 euroa. Jos pesässä on rahavaroja yli 100.000 euroa, niistä noin 60 % pysytetään valtiolla. Näin ollen Tohmajärven kunnan perintöosuudeksi jää noin 64.600 euroa.
Kunnan tuli hakemuksessa ilmoittaa jokin koulutukseen, kasvatukseen tai kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- tai liikuntapalveluihin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Valtiokonttori luovuttaa omaisuuden tähän tarkoitukseen. Kunta haki omaisuuden luovuttamista kunnalle käytettäväksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen kunnassa.
"Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi kunnassa. Perintövaroja tultaisiin käyttämään lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen. Tohmajärvellä on 4132 asukasta (kesäkuu 2023). Lapsi ja nuoria (0-20 vuotiaat) on kunnan asukkaista 713 (tilastokeskus 2022). Tohmäjärven hyvinvointiraportista 2022 käy ilmi, että lasten ja nuorten keskuudessa on pahoinvointia, joka on koronapandemian jälkeen ollut kasvussa. Kolmannen sektorin järjestämään harrastustoimintaan on ollut haasteita saada ohjaajia. Perintövarojen käyttökohteena tulisi olemaan ohjaajien ja heidän kouluttautumisen tukeminen."
Valtioneuvoston päätöksen ehtoina on, että kunta vastaa pesän veloista ja maksuista, käyttää omaisuuden lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja jos ilmaantuu perimään oikeutettu sukulainen tai testamentin saaja, kunta luovuttaa omaisuuden tälle.
Tarkemmat esitykset perinnön käytön kohdentamisesta tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn erikseen myöhemmin.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi kunnalle saadun perinnön.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian käsittelyn aikana klo 17:41 - 17:54.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
________
Kunnanhallitus 22.01.2024 § 27
119/02.07.02/2023 Perintö 2023
Kunnanjohtaja ja hallintopäällikkö ovat kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti vastaanottaneet perinnön Tohmajärven kunnan puolesta 19.12.2023. Pesän rahavarat ovat siirtyneet kunnan tilille. Kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen on tehnyt ensiarvion asunto-osakkeen (Asunto Oy Tallusrivi, 61 m2 suuruiseen 2h+k käsittävän huoneiston 17 C osoitteessa Talluksentie 17 C as 11, 82600 Tohmajärvi) vaatimasta remontista.
Osakkeessa on tuulikaappi, eteisaula, keittiö, 1 makuuhuone ja olohuone. Lisäksi sauna/kylpyhuone ja erillinen wc. Tilojen pinnat ja kiintokalusteet ovat huonokuntoisia. Asunnon sisätiloissa on tupakoitu. Jotta asunnon saisi vuokrattavaan kuntoon tulisi siihen tehdä perusteellinen saneeraus. Asuntoa ei saa hajuttomaksi pelkästään otsonoinnilla. Tässä kunnossa oleva asunto vaatii komeroiden, keittiökaappien,
lattiapinnoitteiden jne. uusimisen. Tilojen lattiapinnoitteet on purettava sillä niitä ei voi jättää hajun lähteeksi. Lisäksi kaikki seinä- ja kattopinnat on esikäsiteltävä ja maalattava. Kylpyhuoneen ja saunan pinnoitteet vaikuttavat uusitun jossakin vaiheessa mutta nekin lienee saneerattava mahdollisen hajuhaitan ja huonohkon kunnon takia.
Tiloista ei ole tehty haitta-ainekartoitusta. Saneerauksen kustannusarvio on kunnan omana työnä
toteutettuna noin 25-30 000 euroa.
Vuokraa vastaavalla sijainnilla vastaavaan kuntoon remontoidusta asunnosta on saatu vuonna 2022 520 €/kk. Yhtiövastike on 231,80 €/kk, vesiennakkomaksu 12,00 €/kk ja autopaikkamaksu 2,50 €/kk. Perukirjassa asunnon arvoksi on arvioitu 11 000 euroa.
Valtuutettu Tommi Pesonen on hallituksen päätöksellä päätynyt käyttää oman valtuutetun kehittämisrahan kunnan omistaman vuokra-asunnon kunnostamiseen. Kunnostamiseen varattua kehittämisrahaa on käytössä vielä 6 394,90 euroa. Valtuutettu on luvannut, että loput kehittämisrahat voidaan tarvittaessa kohdentaan perintönä saadun asunnon kunnostamiseen.
Kunnanhallituksella on mahdollisuus tutustua asunnosta otettuihin valokuviin.
Esityslistan oheisaineistona on taloyhtiön toimittamana kunnossapitotarveselvitys.
Asian valmistelija
kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen, mika.ilvonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4208
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää kunnostaa asunnon vuokraustoimintaa varten.
Merkitään, että investointiohjelman kunnan omistaman rakennuskannan nimeämättömien kohteiden 100 000 euron rahavarausta, voidaan kohdentaa tähän.
Tommi Pesonen kannatti päätösehdotusta.
Vilho Mikkonen kannatti päätösehdotusta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |