RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 11.03.2024 § 69
7/00.02.00/2024 Valtuuston päätösten täytäntöönpano 2024, TPANO
Kunnanvaltuusto on pitänyt kokouksensa 19.2.2024 ja tehnyt seuraavat päätökset:
§ 3 Jätevedenpuhdistamon toteutussuunnitelmien hyväksyminen
§ 4 Valtuustoaloite metsänmyyntituloista tehtävistä sijoituksista luopumisesta vuoden 2024 aikana
§ 5 Valtuustoaloite toimenpiteiden käynnistämisestä Tohmajärven kunnan talouden tasapainottamiseksi
§ 6 Kuntalaisaloite Teollisuustien valaisemiseksi
§ 7 Kokouksessa jätetyt uudet valtuustoaloitteet
§ 8 Valtuustoaloite Henkkarit kaikille -kampanjan käynnistämiseksi Tohmajärvellä
Pöytäkirja on julkaistu kunnan verkkosivuilla 22.2.2024 ja päätökset saavat lainvoiman 30.3.2024.
Kunnallisvalituksen piiriin kuuluvissa asioissa päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston kokouksen 19.2.2024 päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi ja ovat muutoinkin laillisia. Kunnanhallitus päättää panna valtuuston kyseiset päätökset täytäntöön.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |