Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 73


- Hyvinvointiraportti 2023, kh 25032024

 

Tohmajärven kunnan hyvinvointiraportti 2023

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 73  

183/00.01.02.01/2022 Tohmajärven kunnan hyvinvointisuunnitelma  

 

Kuntalain mukaan kuntien tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia. Terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia valmistelemaan vuosittain raportin sekä kerran valtuustokaudessa laajemman hyvinvointikertomuksen valtuustolle. Edellistä valtuustokautta koskeva laajempi hyvinvointikertomus on  käsitelty kunnanvaltuustossa 20.6.2022 § 50. Raportin löydät tästä. Hyvinvointikertomus eli hyvinvointiraportti on tiivis asiakirja, joka toimii ennen kaikkea johtamisen työvälineenä, poliittisen päätöksenteon tukena sekä strategiatyön ja suunnittelun ja sen toimeenpanon perustana. Vuosittaisessa hyvinvointiraportissa tarkastellaan edellisen vuoden toteutuneita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen keinoja. Raportissa tarkastellaan myös kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä ja niihin vaikuttaneita tekijöitä vuodelta 2023. Hyvinvointiraportti 2023 pitää sisällään päivitettyä indikaattoritietoa saatavilla olleiden hyvinvoinnin- ja terveyden tilastojen osalta. Raportissa on käytetty pääasiassa viimeisimpiä vuosien 2022 ja 2023 tilastotietoja.

 

Esityslistan liitteenä on Tohmajärven kunnan hyvinvointiraportti vuodelta 2023. 

 

 

Asian valmistelija

 vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti, seija.rosti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4154

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus merkitsee Tohmajärven kunnan hyvinvointiraportin vuodelta 2023 käsitellyksi ja saattaa sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

 

 Merkitään, että vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti oli asiantuntijana kuultavana läsnä kokouksessa klo 14:11 -15:11. Hän kertoi, että työikäisistä eikä vanhusväestöstä ole tilastotietoa yhtä laajasti saatavilla, koska näille kohderyhmille ei tehdä juurikaan valtakunnallisia kyselyitä.

 

 Merkitään, että hallitus kävi keskustelun hyvinvointiraportin laatimisen velvoittavuudesta ja laatimisen vaatimasta työajasta.

 

 Merkitään, että hallitus kävi keskustelun keinoista, joilla kunta voisi vaikuttaa lasten ja nuorten liikkumattomuuteen.

 

 Merkitään, että hallitus kävi keskustelun päihteiden käytön laajuudesta Tohmajärvellä. Ero maakuntaan on merkittävä.

 

 Merkitään, että hallitus kävi keskustelun hyte-kertoimista.

 

Päätös

 Kunnanhallitus merkitsi Tohmajärven kunnan hyvinvointiraportin vuodelta 2023 käsitellyksi ja päätti saattaa sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

 

 ________