RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työllisyysneuvoston nimeäminen kaudelle 2021 - 2025
Kunnanhallitus 06.09.2021 § 341
Työllisyysasioiden johdonmukainen hoito vaatii tiivistä ja säännöllistä yhteistyötä ja eri toimijatahojen kesken. Työryhmän tehtävänä on erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen ja sosiaalisen työllistämisen koordinointi.
Asian valmistelija
työllisyyskoordinaattori, vs. kunnanjohtaja
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää työllisyysneuvoston, johon puheenjohtajaksi nimetään kunnanjohtaja ja jäseniksi työllisyyskoordinaattori, joka toimii työryhmän sihteerinä. Neuvostoon nimetään kunnanhallituksen valitsema määrä edustajia ja varajäseniä poliittisista ryhmistä. Näihin työllisyysneuvoston jäseniin sovelletaan hallintosäännön 150 § 1 E kohdan mukaista kokouspalkkiota. Lisäksi pyydetään edustaja ja varaedustaja Tohmajärven yrittäjistä, Siun sotesta, Pohjois-Karjalan TE-toimistosta, Nurkka ry:stä, Värtsilän pitäjäyhdistyksestä, KETI oy:stä, Honkalampi-säätiöstä, Toki-hankkeesta ja työllistyvä Keski-Karjala -hankkeesta.
Vuokko Väistö esitti Vilho Mikkonen, varalle Jouni Martiskin.
Matti Kuittinen esitti Elina Väistö, varalle Soile Luukkainen.
Jarmo Hasunen esitti Tommi Pesonen, varalle Jukka Ignatius.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus lisättynä luottamushenkilöiden kokouksessa tekemillä henkilöesityksillä.
________
Kunnanhallitus 08.11.2021 § 446
Nimeämispyynnöt on lähetetty seuraaville järjestöille ja yhteisöille ja ilmoitukset nimeämisistä on saatu seuraavasti:
jäsen | varajäsen | |
Kunta | kunnanjohtaja, koollekutsuja |
|
Kunta | työllisyyskoordinaattori, sihteeri |
|
Kunta | Vilho Mikkonen | Jouni Martiskin |
Kunta | Elina Väistö | Soile Luukkainen |
Kunta | Tommi Pesonen | Jukka Ignatius |
P-K:n TE-toimisto | Katriina Päivinen | Anu Huotari |
Värtsilän Pitäjäyhdistys | Matti Jaatinen | Jouko Jääskeläinen |
KETI Oy | Päivi Kipinoinen |
|
ToKi-hanke | Kirsi Miettinen | Katri Päivinen |
Tohmajärven Yrittäjät ilmoitus puuttuu
Siun sote ilmoitus puuttuu
Nurkka ry ilmoitus puuttuu
Honkalampi-säätiö ilmoitus puuttuu
työllistyvä Keski-Karjala-hanke ei toimi enää v. 2019 jälkeen SV/pm 5.10.21.
Asian valmistelija
keskushallinnon sihteeri, hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Jäsenesitykset saatetaan kunnanhallitukselle tiedoksi. Kunnanhallitus myöntää järjestöille lisäaikaa marraskuun 2021 loppuun saakka jäsenesitysten tekemiseen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 08.04.2024 § 96
242/00.00.01.01/2021 Toimielinten jäsenten valitseminen valtuustokaudelle 2021 - 2025
On ilmennyt tarve nimetä etsivä nuorisotyöntekijä työllisyysneuvoston varsinaiseksi jäseneksi.
Asian valmistelija
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää etsivä nuorisotyöntekijä Niina Holopaisen varsinaiseksi jäseneksi työllisyysneuvostoon loppu kaudelle 2021 - 2025.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |