Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 110


 

Jäsenen valitseminen Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakuntaan toimikaudelle 2024-2025

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 110  

94/00.04.01/2024 Nimeämispyyntö työllisyysalueen lautakuntaan  

 

Pohjois-Karjalan kunnat ovat sopineet järjestävänsä 1.1.2025 valtiotoimijalta kunnalle siirtyvät julkiset työvoimapalvelut maakunnallisella työllisyysalueella, jonka vastuukuntana toimii Joensuun kaupunki. Kuntien välisen järjestämisvastuusopimuksen mukaisesti työvoimapalvelujen järjestämisestä vastaavana yhteisenä toimielimenä ja työllisyysalueen työvoimaviranomaisena toimii Joensuun kaupungin lautakunta, joka sijoittuu Joensuun kaupunginhallituksen alaisuuteen.

 

Joensuun kaupunki on päivittänyt hallintosääntönsä sekä perustanut työllisyysalueen lautakunnan 25.3.2024 (KV 18 §). Työllisyysalueen lautakunta aloittaa toimintansa jo vuonna

2024 tulevaan työllisyysalueeseen ja työllisyydenhoidon palvelukokonaisuuteen perehtymiseksi. Lautakunta tulee toimivaltaiseksi työvoimapalvelujen järjestämisvastuun

siirtyessä työllisyysalueelle 1.1.2025.

 

Joensuun kaupungin hallintosäännön 26b §:n mukaan Pohjois-Karjalan maakunnan kuntien yhteisessä työllisyysalueen lautakunnassa on 15 jäsentä. Vastuukunta Joensuu valitsee

lautakuntaan 3 jäsentä ja Heinävesi, Ilomantsi, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä ja Tohmajärvi kukin yhden jäsenen. Jokaisella

jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Lautakunnan puheenjohtajana toimii Joensuun kaupungin valitsema jäsen ja varapuheenjohtajana muiden kuntien valitsema jäsen. Joensuun kaupungin valitsemilla

jäsenillä on lautakunnassa kullakin neljä ääntä ja muiden kuntien valitsemilla jäsenillä kullakin yksi ääni.

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa sekä kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto nimeäisi jäsenen Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakuntaan sekä hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto nimeäisi jäsenen Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakuntaan sekä hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

 ________