RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarviolainan kilpailuttaminen 2024
Kunnanhallitus 11.03.2024 § 54
Kunnanvaltuusto on hyväksyessään 11.12.2023 § 91 talousarvion vuodelle 2024 antanut kunnanhallitukselle valtuudet nostaa talousarviolainaa 1.500.000 euroa.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta kunnanvaltuuston asettamissa rajoissa.
Hallintosäännön 62 §:n mukaan kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamiseen ja antamiseen liittyvää toimivaltaansta alaiselleen viranomaiselle. Rahatoimen käytännön hoitamisesta vastaa kunnanjohtaja.
Esityslistan oheisaineistona on kunnan tämänhetkinen pitkäaikainen vieraspääoma eriteltynä lainoittain.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan kilpailuttamaan talousarviolainan 1.500.000 euroa.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana läsnä kokouksessa klo 15:11 - 15:15.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 06.05.2024 § 106
69/02.05.04/2024 Talousarviolainan kilpailuttaminen 2024
Lainatarjous on pyydetty 15.4.2024 Kuntarahoitus Oyj:ltä, Danske Bank Oyj:ltä, Nordeasta sekä Pohjois-Karjalan Osuuspankista. Tarjouksen on jättänyt kaikki Nordeaa lukuunottamatta 2.5.2024 klo 10:00 mennessä.
Tarjous 1.500.000 euron lainasta on pyydetty 15 vuoden laina-ajalla, tasalyhennys ja koron maksu 3 kk:n välein. Tarjous on pyydetty sekä kiinteällä että muuttuvalla korolla. Lainatarjous asiakirjat esillä kokouksessa.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Esittelijä tekee päätösehdotuksen kokouksessa.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian käsittelyn aikana klo 15:10 - 15:28.
Merkitään, että Jouni Martiskin liittyi kokoukseen tämän asian keskustelun aikana klo 15:15.
Merkitään, että talouspäällikkö kävi läpi tarjousvertailun. Osa tarjoajista ei pystynyt tekemään tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia.
Esittelijä teki päätösehdotuksen: Kunnanhallitus hylkää saapuneet tarjoukset ja valtuuttaa kunnanjohtajan kilpailuttamaan talousarviolainan uudelleen: 1.500.000 euroa, laina-aika 10 vuotta, hinnoittelukatko 3 vuotta, kiinteäkorko, 6 kk tai 12 kk euribor.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |