Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 134



 

Aloite induktiosilmukan asentamisesta valtuustosaliin

 

Kunnanhallitus 13.11.2023 § 303 

 

 

Tohmajärven kunnan vanhusneuvosto on kokouksessaan 22.09.2023 päättänyt esittää kunnanhallitukselle induktiosilmukan - äänensiirtojärjestelmän - asentamista valtuustosaliin. Tämä parantaisi kuulolaitetta käyttävän kuulemiskokemusta, olipa kyseessä puhe, musiikki ja/tai muu ohjelma. Sen avulla vähennetään huonon akustiikan ja hälyn vaikutusta kuulemiskokemukseen. Se on kuulolaitetta käyttävän tärkein apuväline.

 

Tohmajärvellä on induktiosilmukkajärjestelmä sivistyskeskus Ahjossa, mutta esim. salin käyttämisaika päivisin yleisötilaisuuksiin on rajoitetumpaa kuin valtuustosalin, jossa eri yhdistykset, yhteisöt ja muut tahot järjestävät runsaasti myös ikäihmisille kohdennettuja tilaisuuksia.

 

Hinta-arvio EV-Sähköltä induktiosilmukan -äänensiirtojärjestelmän asentamisesta on 3 500 €/alv 24 % asennettuna.Tarjous sisältää:

 

- vahvistimen mallia Ampetronic C10-1N

- kaapelin mallia Ampetronic lattakuparikaapeli FB1.8 joka kiertää kokoustilan ympäri katonrajassa muovilistaan asennettuna ja kytkentärasiaan päätettynä.

 

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen palveluverkkoratkaisulla tulee olemaan vaikutusta kunnan kiinteistöratkaisuihin tulevaisuudessa. Valtuusto on kookontunut menneinä vuosina keskimäärin 6-8 kertaa vuodessa. Tämän valtuustokauden aikana on syytä tehdä päätös siitä kokoontuuko valltuusto seuraavalla valtuustokaudella Sivistyskeskus Ahjon Wärtsilä-salissa, kunnanviraston valtuustosalin sijasta.

 

Kunnanhallitus kannustaa järjestöä käymään vuoropuhelua Maiju Lassilan koulun ja Tohmajärven lukion toiminnasta vastaavan henkilöstön kanssa aikataulujen yhteensovittamiseksi niin että tilaisuuksien järjestäminen olisi mahdollista myös arkisin Wärtsilä-salissa, jossa on induktiosilmukka. Myös seurakunnan tilat voisivat olla vaihtoehto mm. aloitteessa mainittujen musiikkitapahtumien järjestämiseen, joihin valtuustosali ei sovellu.

 

Tässä kohtaa ei ole taloudellisesti järkevää tehdä merkittäviä investointia valtuustosalin tiloihin, koska tilojen tuleva käyttötarkoitus on vielä tulevaisuuden osalta auki.

 

 

Asian valmistelija

 kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen, mika.ilvonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 
Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että induktiosilmukkaa ei asenneta valtuustosaliin, samalla kunnanhallitus esittää valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että induktiosilmukkaa ei asenneta valtuustosaliin, samalla kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 11.12.2023 § 100 

 

 

Esityslistan asia n:o 17. 

 

Vuokko Väistö esitti, että asia palautetaan kunnanhallituksen valmisteluun.

 

Merkitään, että Marja Sormunen käytti vanhuusneuvoston edustajan puheenvuoron, jossa hän toi esille, että induktiosilmukasta on olemassa siirrettävä/kannettava vaihtoehto.

 

Vilho Mikkonen kannatti Vuokko Väistön tekemää esitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu esitys asian valmisteluun palauttamisesta.

 

Reima Ehrukainen kannatti Vuokko Väistön tekemää esitystä.

 

Puheenjohtaja tiedusteli, että hyväksytääntkö esitys yksimieleisesti.

 

Hyväksyttiin.

 

Päätös

 Aloite palautettiin kunnanhallituksen valmisteluun.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 08.01.2024 § 15 

 

 

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus pyytää Keski-Karjalan vammaisneuvostolta induktiosilmukan asentamisesta lausuntoa helmikuun 2024 loppuun mennessä.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 134  

176/00.02.16/2023 Aloite kunnanhallitukselle induktiosilmukan -äänensiirtojärjestelmän- asentamisesta valtuustosaliin               

 

Keski-Karjalan vammaisneuvosto on käsitellyt aloitetta induktiosilmukan asentamisesta kokouksessaan 26.4.2024. Keski-Karjalan vammaisneuvosto puoltaa aloitetta. Kokoontumistiloissa, joissa on äänentoistojärjestelmä, siinä on oltava induktiosilmukka tai vastaava äänentoistojärjestelmä.  Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä, 12 § kokoontumistilat.             

 

 Siirrettävä/kannettava induktiosilmukka soveltuu parhaiten käytettäväksi pienehköissä huonetiloissa.

 Valtuustosalin kokoinen tila on järkevintä varustaa ns. langattomalla järjestelmällä. Järjestelmä koostuu lähettimestä, vastaanottimista ja vastaanottimiin liitettävistä lisälaitteista, joita ovat kaulaan laitettava induktiosilmukka tai langalliset kuulokkeet. Järjestelmään kuuluu myös lataustelakka viidelle vastaanot-

 melle.

 

 Lähetin siirtää äänen langattomasti vastaanottimiin. Vastaanotin on n. matkapuhelimen kokoinen laite. Käyttäjällä on tulee olla vastaanotin sekä valitsemansa lisälaite. Ääni siirretään vastaanottimesta kaulaan

 laitettavalla induktiosilmukalla, jolloin kuulokojeen käyttäjät voivat kuunnella äänentoistojärjestelmän kautta kulkevaa ääntä kuulokojeen T-asetuksella. Vaihtoehtoisesti ääntä voi kuunnella myös kuulokkeil- la.

 

 Järjestelmän etuna on sen helppo siirrettävyys tarpeen vaatiessa ja se ei myöskään vaadi mittavia asen- nustöitä. Järjestelmän kokonaishinta (riippuen valitusta vastaanottimien kokoonpanosta) on 3450,00 € - 3 735,00 €/alv 0 %.

 

 Tohmajärven kunnan hallintosäännön 145 §:n mukaan aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Hankintahinta alittaa investoinnin rajan, joten toimivalta on kunnanhallituksella.

 

 

Asian valmistelija

 kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen, mika.ilvonen@tohmajarvi.fi, puh 040 105 4208

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää hankkia valtuustosaliin siirrettävän/kannettavan induktiosilmukan, joka on varustettu langattomalla järjestelmällä.

 

 Esittelijä muutti päätösehdotusta kokouksessa seuraavasti: Kunnanhallitus päättää hankkia valtuustosaliin siirrettävän/kannettavan induktiosilmukan, joka on varustettu langattomalla järjestelmällä. Kunnanhallitus esittää siirrettävän/kannettavan induktiosilmukan hankkimista vastauksena aloitteeseen. Samalla kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kuntalaisaloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti hankkia valtuustosaliin siirrettävän/kannettavan induktiosilmukan, joka on varustettu langattomalla järjestelmällä. Kunnanhallitus esittää siirrettävän/kannettavan induktiosilmukan hankkimista vastauksena aloitteeseen. Samalla kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kuntalaisaloite on loppuun käsitelty

 

 

 

 ________