RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 137
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulut, syyskausi 2024
Kunnanhallitus 03.06.2024 § 137
320/00.02.01/2021 Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokoustyöskentely kaudella 2021 - 2025
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 121 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Seuraavan kokouksen ajankohdasta päätetään edellisen kokouksen yhteydessä.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian
käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kunnanhallitus on vahvistanut hallinnon vuosikellon kokouksessaan 27.11.2023 § 330:
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy syksyn 2024 alustavaksi kokousaikatauluksi:
12.08. kunnanhallitus
26.08. kunnanhallitus
09.09. kunnanvaltuusto
23.09. kunnanhallitus
07.10. kunnanhallitus
28.10. kunnanhallitus
11.11. kunnanvaltuusto
25.11. kunnanhallitus
09.12. kunnanvaltuusto
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |