RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eron myöntäminen huilunsoiton opettajan virasta
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 07.05.2024 § 34
63/01.01.04.02/2024 Palvelussuhteen päättyminen 2024
------------- on ilmoittanut 26.3.2024 irtisanoutuvansa huilunsoiton opettajan virasta 31.8.2024.
Toistaiseksi otetun viranhaltijan irtisanoutuessa irtisanomisaika on yksi kuukausi, kun palvelussuhde on jatkunut keskeytyksettä yli viisi vuotta.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 49 §:n mukaan viranhaltijan irtisanoo ja hänelle eron myöntää sama viranomainen, jonka tehtävänä on viranhaltijan ottaminen. Hallintosäännön 37 §:n mukaan asianomainen toimielin, tässä tapauksessa Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta, täyttää sen alaisuudessa olevat virat.
Asian valmistelija
Esittelijä
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Päätösehdotus
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta myöntää --------------- eron huilunsoiton opettajan virasta 1.9.2024 alkaen. Palvelussuhteen viimeinen päivä on 31.8.2024.
Päätös
Hyväksyttiin.
Merkitään, että tämän pykälän käsittelyn jälkeen kokouksessa pidettiin tauko klo 18:33-18:50
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |