Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 202



 

Vesihuoltolaitoksen maksut ja perusteet 1.1.2025 alkaen

 

Ympäristölautakunta 24.09.2024 § 98 

 

 

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 17.06.2024 § 30 talouden sopeuttamisesta säästöpaketin mukaisesti. Säästöpaketin kohdan 5. mukaan Jäte- ja vesimaksuja korotetaan 5% vuonna 2025, 2,5% vuonna 2026 ja 1,25% vuonna 2027.

 

Hallintosäännön 25 b § 3 kohdan mukaan ympäristölautakunta päättää toimialueeseensa kuuluvat maksut ja taksat paitsi vesihuoltolaitoksen maksuista ja perusteista, rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteista, ympäristönsuojeluviranomaisen taksasta ja maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavista maksuista sekä jätehuoltomaksuista, jotka päättää kunnanvaltuusto.

 

Vesi- ja viemärilaitoksen maksuja esitetään korotettavaksi seuraavasti:

 

Veden kulutusmaksut 5 %

Veden perusmaksut 5 %

 

Jäteveden kulutusmaksut 5 %

Jäteveden perusmaksut 5 %

 

Muut maksut ja hyvitykset 5 %

 

Yhteenveto esitetyistä vesihuoltolaitoksen taksoista vuodelle 2025 sekä luonnos vesihuoltolaitoksen taksasta 1.1.2025 alkaen ovat esityslistan liitteenä.

 

 

 

Asian valmistelija

 toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta hyväksyy edellä esitetyt vesihuoltolaitoksen maksut ja perusteet ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että maksut tulevat voimaan 1.1.2025 alkaen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 07.10.2024 § 202  

142/02.05.00.00/2024 Teknisen toimialan maksut ja taksat 2025 - 2026  

 

 

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää vesihuoltolaitoksen maksut ja perusteet kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi siten, että maksut tulevat voimaan 1.1.2025 alkaen.

 

 Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa läsnä asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 16:22.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää vesihuoltolaitoksen maksut ja perusteet kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi siten, että maksut tulevat voimaan 1.1.2025 alkaen.

 

 ________