Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 251


 

Tohmajärven kunnan lausunto itäisen Suomen ohjelmaluonnoksesta

 

Kunnanhallitus 25.11.2024 § 251  

158/00.04.00/2024 Lausuntopyyntö luonnoksesta itäisen Suomen ohjelmaksi  

 

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt Itäisen Suomen ohjelman luonnosta koskevan lausuntokierroksen ajalle 12.-22.11.2024. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti hallitus jatkaa itäisen Suomen kehittämisvisiotyötä muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa. 

 

Nyt lausunnoille avattu Itäisen Suomen ohjelma päivittää ja konkretisoi kehittämisvision tavoitteita toimenpiteiksi, ja vie eteenpäin pitkäjänteistä työtä uuden aikakauden mahdollisuuksien vahvistamiseksi itäisessä Suomessa. Kuulemisen tavoitteena on saada näkemyksiä Itäisen Suomen ohjelmaan ehdotetuista toimenpiteistä alueen mahdollisuuksien vahvistamiseksi.

 

Itäisen Suomen ohjelmatyön tavoitteena on edistää itäisen Suomen alueiden mahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä taloudellisen kasvun, alueellisen elinvoiman, investointien vauhdittamisen, osaamisen kehittämisen ja työvoiman saatavuuden näkökulmista.

 

Itäisen Suomen elinvoimaisuuden vahvistaminen on keskeistä koko EU:lle. Venäjän helmikuussa 2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut myös Suomen geopoliittista asemaa, ja lisännyt itäisten raja-alueiden turvallisuuspoliittista merkitystä myös Euroopan unionille ja Natolle. Itäisen Suomen ohjelman tavoitteena on edistää Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta muuttuneessa turvallisuus- ja geopoliittisessa tilanteessa.

 

Itäisen Suomen ohjelman valmistelutyö on käynnistynyt keväällä 2024 ja sitä valmistellaan poikkihallinnollisessa valmisteluryhmässä työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Ryhmässä ovat mukana edustajat Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Kainuun maakunnista sekä laajasti eri ministeriöistä. Lausunnolle avatussa ohjelmaluonnoksessa esitetyt toimenpiteet perustuvat valmisteluryhmän työhön, eikä niitä ole käsitelty poliittisesti.

 

Valmisteluryhmä tekee ehdotuksen Itäisen Suomen ohjelmaksi ja siihen sisältyviksi toimenpiteiksi 31.12.2024 mennessä. Valmisteluryhmän työtä tukee laajalti eri sidosryhmien edustajista koostuva neuvottelukunta. Ohjelman toimeenpano käynnistyy vuoden 2025 alussa ja jatkuu pääministeri Petteri Orpon hallituskauden loppuun. Osa toteutettavista toimenpiteistä on pidemmän aikavälin toimia, joiden toteutus edellyttää sitoutumista myös tulevilla hallituskausilla.

 

Ohjelmassa on tarkoitus esittää konkreettisia toimia, joilla

-          voidaan lisätä kestävän kasvun mahdollisuuksia ja uusia investointeja sekä vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja alueiden elinvoimatekijöitä

-          voidaan kestävästi hyödyntää puhtaan energian mahdollisuuksia ja tukea digitaalista puhdasta kasvua

-          lisätään alueen kestävän matkailun vetovoimaa

-          osaamista ja osaavan työvoiman saatavuutta

-          vahvistetaan koko Suomen turvallisuutta, huoltovarmuutta ja omavaraisuutta

-          lisätään alueen (fyysistä ja digitaalista) saavutettavuutta.

 

Lausuntoja ohjelmaluonnoksesta voi antaa 22.11.2024 saakka. Kaikki lausuntopalvelussa annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan sivustolla. Jos lausuntoa ei ole mahdollista antaa lausuntopalvelussa esimerkiksi yrityssalaisuuden piiriin menevien asioiden vuoksi, voidaan se toimittaa sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo.tem(at)gov.fi. Lausunnossa tulee mainita asianumero VN/2646/2024-TEM-63.

 

Tohmajärven kunta on pyytänyt ja saanut työ- ja elinkeinoministeriöstä lisäaikaa lausunnon jättämiselle 26.11.2024 saakka.

 

Luonnos Itäisen Suomen ohjelmaksi

 

Tohmajärven kunnan lausuntoluonnos on nähtävillä kunnanhallituksen kokouksessa.

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanjohtaja esittelee luonnoksen Tohmajärven kunnan lausunnosta.
Kunnanhallitus hyväksyy Tohmajärven kunnan lausunnon.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________