RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 254
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan eri palvelutoimistojen poikkeavat aukioloajat 2025
Kunnanhallitus 25.11.2024 § 254
185/00.01.01.07/2023 Kunnan eri palvelutoimistojen poikkeavat aukioloajat 2024-2025
Kunnan eri palvelutoimistot on vuodesta 2013 alkaen pidetty heinäkuun suljettuna henkilöstön vuosilomien keskittämisen vuoksi. Kesäsulkemisen aikana ja sen jälkeen saadun asiakaspalautteen pohjalta voidaan todeta, että kunnan eri toimistojen sulkeminen ei ole aiheuttanut kuntalaisten palveluille merkittävää haittaa. Välttämättömien ja kiireellisten palveluiden osalta (mm. maatalouden lomituspalvelut, teknisen päivystys, laskujen- ja palkkojenmaksu, kirjaamon ja postin tarkastaminen) järjestetään päivystys myös kunnantoimistojen sulkemisajaksi.
Kunnan johtoryhmä puoltaa palvelutoimistojen poikkeusaukioloaikoja. Perusteluna todetaan, että monet aikaisempina vuosina kunnan henkilöstön jatkuvaa tavoitettavuutta vaativat palvelut, kuten terveyspalvelut ja puhelinvaihde, ovat siirtyneet muiden organisaatioiden tuottamisvastuulle. Myös matkailuneuvonta ostetaan paikalliselta yritykseltä. Koska hallinnossa työskentelevän henkilöstön määrä on jatkuvasti vähentynyt, on henkilöstön kesälomat keskitettävä heinäkuun sulkemisajalle, jollei pakottavat syyt muuta vaadi. Näin voidaan turvata organisaation parempi toimintakyky muina aikoina ja niiden työntekijöiden työturvallisuus, joiden läsnäolo palvelutoimistoilla on tarpeellista. Mahdollisuudella lukita ovet ja palvella asiakkaat ajanvarauksen tai ovikellon soiton perusteella, vaikutetaan läsnä olevien työntekijöiden työturvallisuuteen. Myöskään toimielinten kokouksia ei ole pidetty heinäkuussa.
Kunnanviraston henkilöstölle ja toimialajohtajille on tehty aiemmin kysely hallintotoimistojen kesäaikaisesta sulkemisesta, sen vaikutuksista asiakaspalveluun sekä kesäsulkemisen edellyttämistä työjärjestelyistä. Saadun palautteen pohjalta voidaan todeta, että toimistojen kesäsulkeminen on mahdollista järjestää ilman, että asiakkaille aiheutuu järjestelystä merkittävää haittaa. Välttämättömät palvelut järjestetään myös heinäkuun kesäsulkemisen aikana. Johtoryhmä on kokouksessaan arvioinut kesäsulkemisen vaikutuksia kuntalaisten palveluihin ja johtoryhmä puoltaa yksimielisesti neljän viikon kesäsulkemista mainittuna ajankohtana.
Edellä esitetyt perustelut koskevat myös muita vuodelle 2025 esitettyjä poikkeusaukioloaikoja.
Asian valmistelija
Saara Leinonen, saara.leinonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4012
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että vuonna 2025 kunnan eri palvelutoimistot pidetään suljettuina:
1.1.2025 (uudenvuodenpäivä)
6.1.2025 (loppiainen)
18.4.-21.4.2025 (pääsiäinen)
1.-2.5.2025 (vappu)
29.-30.5.2025 (helatorstai)
20.6.2025 (juhannusaatto)
30.6.-27.7.2025 (kesäsulku)
22.-28.12.2025 (joulu)
Välttämättömien kuntalaispalveluiden osalta järjestetään päivystys myös poikkeusaukiolojen ajaksi. Poikkeusaukioloajoista tiedotetaan Koti-Karjalassa, kunnan netti- ja Facebook-sivuilla, intrassa ja info- tv:ssä.
Lisäksi asiasta tiedotetaan yhteistyökumppaneille tarpeen mukaan sähköpostilla ja tekstiviesteillä.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |