Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 6


 

Sisäiset veloitukset

 

Kunnanhallitus 20.01.2025 § 6  

112/02.02.00/2024 Talousarvio vuodelle 2025  

 

Kunnan talousarvion sitova taso on ulkoiset tulot ja menot. Palvelutuotannossa tuotettuun palveluun voi kohdistua myös toisen toimialan tai tulosyksikön kustantamaa panosta. Tästä syystä kulujen kohdentaminen sisäisellä veloituksella antaa todellisen kuvan kyseisen palvelun kokonaiskustannuksista. Vastaavasti syy siihen, että jokin tietty ulkoinen kulu kirjataan juuri tietyn tulosyksikön kuluksi ja siirretään vasta sisäisellä veloituksella oikeaan palveluun kohdistuvaksi, on kulurakenteen seurannan selkeys. Tarkastelemalla kulujen kohdentamista, saamme selville lomituspalveluiden ja Keski-Karjalan musiikkiopiston todelliset sisäiset veloitukset.

 

Tulosyksiköt eivät saa tehdä sisäisillä veloituksilla katetta, vaan kulut laskutetaan toiselta tulosyksiköltä/kustannuspaikalta todellisten toteutumien mukaan. Hallintokustannuksista laskutetaan sisäisesti puhtaasti ohjelmistokulut, ei sisältäen henkilöstökuluja. Talous- ja palkkahallinnon osalta veloitus sisältää myös henkilöstökulut työpanoksen suhteessa. Vuoden 2025 alusta alkaen talous- ja palkkahallinnon kulut eriytetään tulosyksikössä kirjanpidollisesti toiminto-koodilla, näin saadaan laskettua realistisempi sisäisen palvelun hinta.

 

Jaettavat sisäiset hallintokustannukset:

Visman allekirjoitus ja tekstiviesti kulut käyttäjien kpl

Dynasty päätös lukumäärät, käyttäjät

Granite henkilöstön suhteessa

Paikallistuki käyttäjätunnusten kpl

Sähköinen asiointi järjestelmästä saadun raportin mukaan

Työsuojelukulut edustettavat kpl

Luottamustoimikulut edustettavat kpl

 

Taloushallinnon kulut jaetaan sisäisesti seuraavien kriteereiden mukaisesti:

Kirjanpitoviennit kpl

Käsitellyt ostolaskut kpl

Postimaksut lähetetyt myynti- sekä muistutuslaskut kpl

 

Palkkahallinnon kulut jaetaan sisäisesti seuraavien kriteereiden mukaisesti:

Palkkalaskelmien määrän suhteessa

Hyväksyttyjen populuslomakkeiden suhteessa 

 

Asian valmistelija

 talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy yllä esitetyt jakoperusteet sisäisille veloituksille.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________