RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 04.02.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Huilunsoiton opettajan viran auki julistaminen
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 04.02.2025 § 5
11/01.01.01.01/2025 Rekrytoinnit 2025
Vakinainen huilunsoiton opettajan osa-aikainen (80 %) virka tulee täytettäväksi 1.8.2025 alkaen, mikäli osa-aikainen huilunsoiton viranhaltija siirtyy kokoaikaiseen virkaan (§ 4).
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan viran tai muun palvelussuhteen julistaa
haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 37 §:n mukaan asianomainen toimielin täyttää sen alaisuudessa olevat virat.
Opettajan palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n ja kelpoisuusehdot opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Opettajan opetuspaikkakunnat ja tehtävään kuuluvat muut opetusaineet voivat vaihdella tarpeen mukaan. Talousarviossa on varattu määrärahat opettajan palkkaukseen.
Asian valmistelija
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Esittelijä
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Päätösehdotus
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta myöntää täyttöluvan huilunsoiton osa-aikaiseen (80 %) virkaan ja julistaa viran haettavaksi vakinaista täyttämistä varten 1.8.2025 alkaen. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Hakuilmoitus julkaistaan Tohmajärven kunnan www -sivuilla kuulutuksissa, Kuntarekry -palvelussa sekä mahdollisesti muissa tiedotuskanavissa.
Haastattelutyöryhmään nimetään rehtori, johtokunnan edustaja sekä heidän valitsemansa opettajakunnan edustaja ja/tai ulkopuolinen asiantuntijajäsen. Johtokunta valtuuttaa rehtorin hoitamaan viran täyttöä valmistelevat käytännön järjestelyt sekä tarvittaessa päättämään hakuajan jatkamisesta.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaan. Haastattelutyöryhmään nimettiin rehtori, johtokunnan edustajaksi puheenjohtaja Arja Rahunen ja opettajakunnan edustajaksi / asiantuntijajäseneksi huilunsoiton opettajakollega.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |