RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 04.02.2025/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Harmonikansoiton sivutoimisen tuntiopettajuuden täyttäminen
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 17.12.2024 § 90
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan viran tai muun palvelussuhteen julistaa
haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 37 §:n mukaan asianomainen toimielin täyttää sen alaisuudessa olevat virat.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijalain (304/2003) 2. luvun 3 §:n mukaan viranhaltija otetaan joko
toistaiseksi tai määräajaksi. Viranhaltija voidaan ottaa määräajaksi vain viranhaltijan omasta pyynnöstä
tai jos määräajaksi ottamisesta erikseen säädetään taikka tehtävän luonne, sijaisuus, avoinna olevaan
virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen tai muu näihin rinnastettava kunnan tai
hyvinvointialueen toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä seikka sitä vaatii.
Harmonikansoiton opetukselle on säännönmukainen, opetussuunnitelmaan pohjaava jatkuva tarve, perusteita palvelussuhteen määräaikaisuudelle ei ole.
Opettajan palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n ja kelpoisuusehdot opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Opetusta tehtävässä on oppilaitoksen toimialueen eri kunnissa. Opetuksen tuntimäärät vaihtelevat eri aikoina. Valittavalta henkilöltä edellytetään voimassa olevan opetussuunnitelman hyvää ymmärrystä sekä uudenlaisten pedagogisten menetelmien hallintaa. Talousarviossa on varattu määrärahat opettajan palkkaukseen.
Asian valmistelija
Esittelijä
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Päätösehdotus
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta myöntää täyttöluvan harmonikansoiton sivutoimiseen tuntiopettajuuteen, ja päättää julistaa tuntiopettajuuden haettavaksi 1.8.2025 vakinaista täyttämistä varten. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa sekä sovelletaan yllä mainittuja ehtoja ja kriteereitä. Hakuilmoitus julkaistaan Tohmajärven kunnan www -sivuilla kuulutuksissa, Kuntarekry -palvelussa sekä muissa tiedotuskanavissa.
Johtokunta nimeää haastattelutyöryhmän, jolle maksetaan palkkiot Tohmajärven kunnan hallintosäännön mukaisesti. Johtokunta valtuuttaa rehtorin hoitamaan tuntiopettajuuden täyttöä valmistelevat käytännön järjestelyt sekä tarvittaessa päättämään tuntiopettajuuden hakuajan jatkamisesta.
Päätös
Hyväksyttiin. Johtokunta nimesi haastattelutyöryhmään rehtorin, johtokunnan puheenjohtajan sekä opettajien edustajaksi joko harmonikansoiton opettajan tai hänen estyneenä ollessaan johtokunnan opettajaedustajan.
________
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 04.02.2025 § 6
11/01.01.01.01/2024 Rekrytoinnit 2024
Harmonikansoiton vakinaisen sivutoimisen tuntiopettajan hakuaika on päättynyt 16.1.2025. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekry -palvelussa, Tohmajärven kunnan www-sivuilla kuulutuksissa sekä työmarkkinatorilla.
Opetusaineen oppilasmäärää on tarkasteltu uudelleen kevätkauden alkaessa. Toisen vakinaisen tuntiopettajan kanssa on keskusteltu harmonikansoiton opetuksen järjestämisestä eri paikkakunnilla. Tämän hetkisen tilanteen valossa määräaikaisen sijaisen työskentelypisteessä oppilaiden määrää ei pystytä kuntakohtaisen oppilasmäärärajoituksen vuoksi lisäämään. Arvion mukaan joidenkin kyseessä olevan toimipisteen oppilaiden harrastus todennäköisesti päättyy ja näin ollen tarve uuden opettajan rekrytoimiselle on epävarmaa. Musiikkiopiston kansanmusiikin opettajan virka on täyttämättä viranhaltijan siirryttyä apulaisrehtorin tehtäviin. Kansanmusiikin opettajan viran tehtävän hoidon järjestelyt ovat kesken ja tarve tuntiopettajuudelle on vielä tässä vaiheessa epävarmaa. Kansanmusiikin opettajan virkaan saatetaan tulla sisällyttämään harmonikansoiton opetustehtäviä.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijalain (304/2003) 2 luvun 4 §:n mukaan viranomainen voi perustellusta syystä päättää virkasuhteen täyttämättä jättämisestä.
Asian valmistelija
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Esittelijä
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Päätösehdotus
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta päättää jättää toisen vakinaisen harmonikansoiton sivutoimisen tuntiopettajuuden täyttämättä. Perusteena olemassa olevan tuntiopettajan sekä avoimena olevan kansanmusiikin opettajan viran tehtävien uudelleen järjestäminen.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaan.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |