RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Toimintaohje kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toiminnan toteuttamiseksi, sivistystoimi
Sivistyslautakunta 23.06.2025 § 52
44/00.03.01/2025
Kuntalain 14 §:n mukaisesti Tohmajärven kunnanvaltuusto on 24.2.2020 § 4 hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Hallintosäännön 73 §:n mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy toimintaohjeen kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi. Toimintaohje päivitetään vuosittain.
Toimintaohje koskee kaikkia kunnan toimielimiä, kunnan johtoa eri organisaatiotasoilla ja kaikkia esihenkilöasemassa olevia. Toimintaohjeen tarkoituksena on varmistaa, että yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä toimintatapoja ja ohjeita noudatetaan kaikessa toiminnassa. Toimintaohje täydentää hallintosääntöä, konserniohjetta, valtuuston hyväksymiä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteita sekä lainsäädäntöä.
Kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 17.03.2025 § 54 toimintaohjeen kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi.
Kunnanhallituksen hyväksymä riskienhallinnan toimintaohje 2025 on sovellettavissa sellaisenaan sivistystoimessa. Sivistystoimessa laaditaan toimintaohjeen mukainen tarkennettu toimialaa koskeva sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjelma. Ohjelman laatimiseen osallistuvat tulosyksiköiden esimiehet. Ohjelma käsitellään toimielimessä talousarviovuoden keväällä ja tarvittaessa esimerkiksi toiminnassa tapahtuneiden muutosten johdosta. Mikäli kesken tilikauden huomataan merkittäviä uusia riskejä, tulee niistä raportoida välittömästi toimielimelle. Toimialan riskeistä raportoidaan lautakunnalle vuosittain.
Sivistystoimen toiminnan laatua, vaikuttavuutta ja lainmukaisuutta seurataan sisäisen valvonnan toimilla, joihin voi osallistua aiheesta ja tarpeesta riippuen joko kaikki tai vain jokin tulosyksikkö. Sivistysjohtaja määrittää sisäisen valvonnan tarkastuksen aiheen, ja lähiesihenkilöt valmistelevat aineiston. Aiheita voivat olla satunnaisvalinnalla esimerkiksi palkanmaksu, päätökset, työajanseuranta, arkistointi, laskutus, hakemukset, poissaolojen seuranta, hallinto ja kirjanpito. Toimintaohjeen mukaisiin taloudenhoito-osion ohjeisiin kiinnitetään toimialalla erityistä huomiota ja perehdytetään lähiesihenkilöitä niiden toteuttamiseen. Toimialalla voidaan toteuttaa myös omia sisäisen valvonnan suunnitelman mukaisia satunnaisotannalla valittuja tarkastuksia lähiesihenkilöiden toimesta tai pyynnöstä. Lähiesihenkilöiden toteuttamat sisäisen valvonnan tarkastukset saatetaan toimialajohtajalle tiedoksi.
Sivistystoimen osalta kirjallinen kuvaus sisäisen valvonnan toimista ja riskienhallinnasta lähetään esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti p. 040 1054154 seija.rosti@tohmajarvi.fi
Esittelijä
sivistys- ja hyvinvointijohtaja Rosti Seija
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta merkitsee tietoon saatetuksi kunnanhallituksen hyväksymän toimintaohjeen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi 2025 sekä erillisen kirjallisen kuvauksen sivistystoimen sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |