Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 92


- Hyvinvointisuunnitelma 2025-2029 luonnos 13.3.2025

 

Tohmajärven kunnan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2025-2029

 

Sivistyslautakunta 18.03.2025 § 18 

 

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön, 25 a § mukaan sivistyslautakunta edistää yhteistyötä kunnan ja muiden viranomaisten sekä yhteisöjensä kanssa hyvinvointiasioissa. Sivistystoimi vastaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinoimista kunnassa.

 

Kuntalaki (410/2015) velvoittaa kuntaa edistämään asukkaidensa terveyttä- ja hyvinvointia. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021 §6) ohjaa kuntaa seuraamaan kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnan tulee myös seurata kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvoinnin tarpeisiin. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, ehkäistä sairauksia ja syrjäytymistä ennalta ja vahvistaa osallisuutta. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutuneista toimenpiteistä raportoidaan valtuustolle vuosittain ja valtuustokausittain valmistellaan laaja hyvinvointikertomus. Hyvinvointia ja terveyttä edistetään kaikilla kunnan toimialoilla.

 

Osana tilinpäätöstä 2024 on raportoitu toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista valtuustokaudella 2021-2025 (laaja hyvinvointikertomus). Hyvinvointikertomuksen, hyte-kuntalaiskyselyn, moniammatillisen ja poikkihallinnollisen virkamiestyön sekä lausuntojen pohjalta laaditaan hyvinvointisuunnitelma, joka on konkreettinen toimenpidesuunnitelma tulevista toimenpiteistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi vuosille 2025-2029. Hyvinvointisuunnitelman taustalla on maakunnallinen hyvinvointiohjelma "Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen PohjoisKarjalassa, Strategiset painopisteet vuosille 2025-2028". Tohmajärven kunnan hyvinvointisuunnitelmaan kirjatut hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteet pohjautuvat maakunnallisesti asetettuihin painopisteisiin ja tavoitteisiin.

 

Hyvinvointisuunnitelman valmistelussa hyödynnetään laajasti eri tahoja, muun muassa kunnan hyte-työryhmää, kunnan johtoryhmää, tulosyksiköiden esihenkilöitä, maakunnallista hyte-työryhmää ja vaikuttamistoimielimiä, jotka osaltaan osallistuvat painopisteiden ja tavoitteiden suunnitteluun ja toteutukseen erityisesti oman viiteryhmänsä kautta. Valtuustokauden vaihtuessa vuonna 2025 suunnitelmalla pyritään suuntaamaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteitä kunnassa tuleville vuosille. Uuden kuntastrategian ja uuden hyvinvointisuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet ohjaavat osaltaan kunnan tulevien vuosien talouden suunnittelua ja toiminnallisten tavoitteiden asettamista. 

 

Laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma sähköisenä löytyy valtakunnalliselta hyvinvointikertomus.fi-sivustolta valtuuston hyväksyntäkäsittelyn jälkeen.

 

 

Asian valmistelija

 sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti p. 040 1054154 seija.rosti@tohmajarvi.fi

 vapaa-aikakoordinaattori Jani Ruotsalainen p. 040 1054130 jani.ruotsalainen@tohmajarvi.fi

 

Esittelijä

 sivistys- ja hyvinvointijohtaja Rosti Seija p. 040 1054154 seija.rosti@tohmajarvi.fi

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta hyväksyy omalta osaltaan hyvinvointisuunnitelman 2025-2029 asiakirjan luonnoksen ja pyytää lausuntoja kunnanhallitukselta, vanhus- ja vammaisneuvostoilta, nuorisovaltuustolta ja kolmannen sektorin toimijoilta hyvinvointisuunnitelman luonnoksesta. Lausunnot pyydetään toimittamaan kirjaamoon 30.4.2025 mennessä.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 28.04.2025 § 92  

74/00.01.02.01/2025  

 

Hyvinvointisuunnitelma on tärkeä kunnan toimintaa ohjaava strateginen dokumentti, jonka valmistelun aloittaminen jo kuluvan valtuustokauden puolella on ollut tärkeää, koska maakunnallisesta yhteisvalmistelusta on valtavasti hyötyä. Näin ainakin hyvinvointisuunnitelman painopisteet olisivat hyödynnettävissä jo uuden valtuustokauden ensimmäisen talousarvion laadinnassa syksyllä 2025. On erittäin järkevää yhdistää hyvinvointisuunnitelma kuntastrategian liitteeksi ja hyvinvointikertomus osaksi tilinpäätöstä. Tämä tukee myös pitkäjänteisyyttä hyvinvointityössä.

 

Esityslistan liitteenä on Tohmajärven kunnan hyvinvointisuunnitelman 2025-2029 luonnos.

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää lausuntonaan sivistyslautakunnalle, että hyvinvointisuunnitelma on tärkeä kunnan toimintaa ohjaava strateginen dokumentti, jonka valmistelun aloittaminen jo kuluvan valtuustokauden puolella on ollut tärkeää, koska maakunnallisesta yhteisvalmistelusta on valtavasti hyötyä. Näin ainakin hyvinvointisuunnitelman painopisteet olisivat hyödynnettävissä jo uuden valtuustokauden ensimmäisen talousarvion laadinnassa syksyllä 2025. On erittäin järkevää yhdistää hyvinvointisuunnitelma kuntastrategian liitteeksi ja hyvinvointikertomus osaksi tilinpäätöstä. Tämä tukee myös pitkäjänteisyyttä hyvinvointityössä.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________