Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 80


 

Tohmajärven kunnan ja Rääkkylän kunnan välinen sopimus teknisen johtajan viranhaltijatehtävistä

 

Kunnanhallitus 28.04.2025 § 80  

142/00.04.01/2023  

 

Rääkkylän kunnan tekemän yhteydenoton pohjalta, on alustavasti keskusteltu tilapäisestä yhteistyösopimuksesta teknisen johtajan palveluiden järjestämisestä Rääkkylään siksi aikaa, kun Rääkkylässä virkaa vakituisesti hoitava on estynyt hoitamaan tehtävää. Sopimus olisi toistaiseksi voimassa oleva.  Myytävä palvelu sisältää seuraavia tehtäviä:

 

. johtoryhmätyöskentelyyn osallistuminen

. uuden koulun rakennuttamisprojektityöryhmään osallistuminen

. sotepe-kiinteistöjen yhtiöittämisen valmisteluun sekä kunnan ja HVA:n välisiin vuokraneuvotteluihin osallistuminen

. elinvoimalautakunnan esittelijänä toimiminen

 

Ajallisesti myytävä palvelu vastaa 1 päivää viikossa (tai noin 20 % työajasta). Palvelun suorittajana toimii Tohmajärven kunnan tekninen johtaja. Tohmajärvellä suoritetaan kapasiteetin vapauttamiseksi sisäisiä tehtäväjärjestelyjä.

 

Tohmajärven kunnan hallintosääntö 16 §: "Kunnanhallitus ja muut toimielimet määräävät alaisensa toimialan organisaatiosta ja tehtävistä siltä osin kuin hallintosäännössä ei ole asiasta määrätty. Kunnanhallitus päättää toimialojen välisestä tehtäväjaosta siltä osin kuin hallintosäännössä ei ole asiasta määrätty".

 

Kuntalaki 54 §

Sopimus viranomaistehtävän hoitamisesta

Kunnalle, kuntayhtymälle tai sen viranomaiselle laissa säädetty tehtävä, jossa toimivaltaa voidaan siirtää viranhaltijalle, voidaan sopimuksella antaa virkavastuulla toisen kunnan tai kuntayhtymän viranhaltijan hoidettavaksi.

 

Sopimukseen on otettava tarpeelliset määräykset ainakin tehtävän sisällöstä, tehtävän hoidon seurannasta, kustannusten perusteista ja jakautumisesta sekä sopimuksen voimassaolosta ja irtisanomisesta.

 

Esityslistan liitteenä on sopimusluonnos.

 

 

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, p. 040 105 4001

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, p. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan neuvottelemaan lopullisen sopimuksen ja allekirjoittamaan sopimuksen Rääkkylän kunnan kanssa.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________