Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 125



 

Valtuustoaloite valvontakameran hankkimisesta Linjakkaan linja-autoasemalle

 

Kunnanvaltuusto 11.11.2024 § 62 

 

 

Teuvo Karjalainen jätti valtuustoaloitteen, jossa hän esittää, että Linjakkaan linja-autoasemalle hankitaan ja asennetaan ulkotiloihin valvontakamera ilkivallan estämiseksi ja tilan rauhoittamiseksi oikealle käytölle.

 

Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 25 valtuutettua.

 

Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä. 

 

 

Päätös

 Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 25.11.2024 § 261 

 

 

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Ympäristölautakunta 22.04.2025 § 50 

 

 

Kuntaliiton ohjeen kuntien kameravalvonnasta yleisillä alueilla mukaisesti kunnan yleisillä alueilla tapahtuvan kameravalvonnan tulee liittyä kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Sen on myös oltava oikeasuhtaista, eli kameravalvonnasta ja tallenteista tulee olla hyötyä kunnan toiminnalle enemmän kuin mitä siitä yksilölle mahdollisesti syntyvät haitat voisivat olla. Esimerkiksi rikosten selvittäminen kuuluu poliisin tehtäviin, eikä kunta voi käyttää rikosten selvittämistä perusteena yleisen alueen kameravalvonnalle, jossa kunta olisi tallenteiden rekisterinpitäjä.

 

Kunnan omaisuuden suojaaminen, kriittisen infrastruktuurin toiminnan suojaaminen, asukas- tai liikenneturvallisuuden kehittäminen, liikennelaskenta, turvallisuusongelmien havainnointi ennaltaehkäisevien keinojen kehittämiseksi sekä kunnan työntekijöiden turvallisuus voivat olla perusteita kunnan kameravalvonnalle yleisillä alueilla. Myös yleisen järjestyksen ja turvallisuuden pitäminen voivat olla perusteita paikalla, jossa kunta käyttää erityistapauksissa vartiointia (esim. joukkoliikenneasema). Asia on kuitenkin aina tapauskohtaisesti arvioitava tietosuojaan liittyvien perusteiden mukaisesti ja viranomaisten toimivaltajaon näkökulmasta.

 

Kunnan tulee myös harkita muita vaihtoehtoisia tapoja saavuttaa kameravalvonnan hyödyt. Jos kysymyksessä on esimerkiksi omaisuuden suojaaminen ilkivallalta, vaihtoehtoisia keinoja voivat olla esimerkiksi aitaaminen, valaistuksen parantaminen tai graffiteilta suojaavien pinnoitteiden tai päällysteiden levittäminen seiniin. Rekisterinpitäjän on arvioitava tapauskohtaisesti, voisivatko kyseiset toimenpiteet olla ratkaisu kameravalvonnan sijasta. Jos on olemassa muita tehokkaita ja vähemmän yksityisyyden suojaan puuttuvia keinoja saman päämäärän saavuttamiseksi, kameravalvontaa ei tulisi käyttää.

 

Kameravalvonnan teknisen toteuttamisen näkökulmasta Tohmajärven kunnalla ei ole Linjakkaan linja-autoasemalla omaa sähköliittymää. Lähin kunnan omistama sähköliittymä sijaitsee noin 130 metrin päässä Talluksentien ja Lassintien risteyksessä. Kameravalvontaa varten sähkökaapelointi tulisi rakentaa tästä pisteestä Linjakkaan odotuskatokselle saakka. Maakaapeloinnin arvioitu rakentamiskustannus on noin 15 €/m (alv. 0 %) sisältäen kaapelin, kaivutyön ja johdon asentamisen kaivantoon varoitusnauhoineen. Kaapeloinnin hyötynä on myös, että se mahdollistaisi jatkossa esimerkiksi valaistuksen laajentamisen linja-autopysäkin odotuskatokseen.

 

Edellisten vastaavien kameravalvonta-asennusten perusteella uuteen pisteeseen asennettu valvontakamera liitettynä käytössä olevaan kameravalvontajärjestelmään sekä tarvittavine tiedonsiirtoyhteyksineen kustantaa noin 1 600 € (alv. 0 %). Kustannus sisältää kameran, lisenssin, kytkentäkotelot ja -kaapit, tiedonsiirtoyhteyden, asennustarvikkeet sekä asennus- ja ohjelmointityöt. 

 

Lisäksi kameran asentamiseksi tarvittava pylväs tarvikkeineen kustantaa noin 350 € (alv. 0 %) ja kaapeloinnin kytkentätyöt noin 100 € (alv. 0 %).

 

Arvioiduksi kokonaiskustannukseksi kameravalvonnan lisäämiselle Linjakkaan linja-autoasemalle muodostuisi näin ollen 15 €/m x 130 m + 1 600 € + 350 € + 100 € = 4 000 € (alv. 0 %).

 

Ympäristölautakunnan talousarviossa vuodelle 2025 ei ole varattu määrärahaa kameravalvonnan laajentamiseen eikä talousarviossa ole ylimääräistä liikkumavaraa tai mahdollisuutta siirtää määrärahoja muiltakaan kustannuspaikoilta.

 

Valtuustoaloite on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Asian valmistelija

 kuntatekniikan päällikkö Lari Sistonen, lari.sistonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4213

 toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Vastauksenaan valtuustoaloitteeseen ympäristölautakunta päättää, että kameravalvontaa ei rakenneta Linjakkaan linja-autoasemalle vuonna 2025, koska talousarviossa ei ole varattuna määrärahaa kameravalvonnan laajentamiseen.

Kameravalvonnan edellyttämä määräraha käsitellään vuoden 2026 talousarviovalmistelun yhteydessä. Lisäksi ennen päätöstä kameravalvonnan hankinnasta yleiselle alueelle tulee harkita tarkkaan kameravalvonnan oikeasuhtaisuus ja perusteet sekä vaihtoehtoiset tavat ilkivallan ja häiriökäyttäytymisen ehkäisemiseksi.

Ympäristölautakunta esittää vastauksensa valtuustoaloitteeseen edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 125  

156/00.02.15/2024  

 

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus yhtyy ympäristölautakunnan selontekoon asiasta ja esittää kunnanvaltuustolle selonteon vastauksena aloitteeseen. Samalla kunnanhallitus esittää, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti yhtyä ympäristölautakunnan selontekoon asiasta ja päätti esittää kunnanvaltuustolle selonteon vastauksena aloitteeseen. Samalla kunnanhallitus päätti esittää, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 ________