Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 129



 

Valtuustoaloite kahvitarjoilun uudelleen käyttöönotosta valtuuston kokouksissa

 

Kunnanvaltuusto 12.05.2025 § 30 

 

 

Reima Ehrukainen jätti valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että kunnanvaltuuston kahvitarjoilu ennen kokousta otetaan uudelleen käyttöön.

 

Aloitteen on allekirjoittanut Reima Ehrukaisen lisäksi 8 valtuutettua.

 

Valtuustoaloite on kokonaisuudessaan pöytäkirjan liitteenä. 

 

Päätös

 Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 129  

132/00.02.15/2025  

 

Tohmajärven kunnan vuoden 2025 talousarvio on laadittu siten, että tulos on ylijäämäinen vuonna 2025. Vuoden 2024 aikana talouden osalta on tehty merkittävä määrä toimenpiteitä talouden sopettamiseksi. Keväällä 2024 käytiin yhteistoimintaneuvottelut, joiden myötä laskennallista säästöä henkilöstökustannuksista kertyy 545.0000 euroa vuoteen 2026 mennessä vuoden 2024 talousarvioon nähden. Kunnanvaltuusto on myös hyväksynyt kesäkuussa 2024 talouden säästöpaketin vuosille 2025 - 2027, jonka myötä säästöä kertyy vuoden 2024 talousarvioon nähden 163.000 euroa. Myös henkilöstö ja kuntalaiset ovat päässeet vaikuttamaan keinoihin joilla säästöjä etsitään. Kuntalaiskyselyssä myös kokouskustannusten pienentämistä pidettiin kannatettavena keinona säästöjä etsittäessä. Valtuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2025 ja talousuunnitelman vuosille 2026-2027 kokouksessaan 9.12.2024/Pykälä 69. Talousarvion käsittelyn yhteydessä valtuusto päätti luopua yhteisesti kokouskahveista valtuuston kokousten sekä  ympäristölautakunnan ja sivystyslautakunnan kokousten osalta. Kokouskahvien osalta säästöä syntyy 2024 vuoteen nähden noin 9.000 euroa, josta valtuuston kokouskahvien osuus on 2.400 euroa. Kahveilla ennen valtuuston kokousta on pitkät perinteet ja kahvien nauttiminen on sosiaalinen tapahtuma, jonka voidaan olettaa parantavan päätöksenteon ilmapiiriä.

 

 

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto ei ota kokouskahveja käyttöön valtuustokokousten yhteydessä vuoden 2025 aikana. Samalla kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________