RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 13.03.2025/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Laulunopettajan viran täyttäminen - virkaan valitun henkilön irtisanoutuminen
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 18.06.2024 § 51
Laulunopettajan vakinainen virka on ollut haettavana 8.5.2024 - 24.5.2024. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekry -palvelussa, Tohmajärven www-sivuilla kuulutuksissa, työmarkkinatorilla sekä sosiaalisen median eri kanavissa.
Määräaikaan mennessä virkaan tuli kolme hakemusta. Kesäkuussa 7.6.2024 järjestettyyn haastattelutilaisuuteen kutsuttiin kaksi hakijaa. Haastatteluihin valituilla hakijoilla oli asetuksen mukainen tehtävän edellyttämä koulutus sekä alan työkokemusta. Hakijoiden haastattelijoina toimivat musiikkiopiston rehtori, johtokunnan puheenjohtaja sekä ulkopuolisena asianomaisen opetusaineen asiantuntijana laulupedagogi Anneli Hynninen.
Hakijavertailu lähetetään johtokunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Haastattelutyöryhmä esittää johtokunnalle, että virkaan valitaan MuM, YAMK -------------------
Opettajan palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n ja kelpoisuusehdot opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Opettajan opetustuntimäärä ja opetuspaikkakunnat voivat vaihdella tarpeen mukaan.
Asian valmistelija
Esittelijä
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Päätösehdotus
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta valitsee laulunopettajan virkaan MuM, YAMK --------- ---------- 1.8.2024 alkaen. Valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote, mikäli niitä ei ole aiemmin työnantajalle esitetty. Palkkaus OVTES:n mukaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 13.03.2025 § 14
11/01.01.01.01/2024 Rekrytoinnit 2024
Laulunopettajan virkaan 1.8.2024 alkaen valitun henkilön kanssa oli sovittu virantoimituksen aloittamisesta 1.2.2025. ------------------ ilmoitti 31.1.2025 saapuneella sähköpostiviestillään irtisanoutuvansa laulunopettajan virasta.
Hallintosäännön 49 §:n mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon.
Asian valmistelija
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Esittelijä
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Päätösehdotus
Saatetaan -------------------- irtisanoutumisilmoitus tiedoksi johtokunnalle.
Päätös
Merkittiin asia johtokunnalle tietoon saatetuksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |