Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 77


 

Metsän myynti 2025 - ostotarjousten käsittely

 

Ympäristölautakunta 28.01.2025 § 10 

 

 

Hallintosäännön päivittämisen yhteydessä kunnanvaltuusto on 19.6.2023 § 50 tahtotilanaan ilmaissut, että metsäasioiden operatiivinen vastuu siirretään tekniselle toimialalle. Tohmajärven kunnan metsäomaisuuden hallintaan liittyvät tehtävät ovat siirtyneet ympäristölautakunnalle 1.8.2023 alkaen.

 

Metsäsuunnitelman mukainen suunniteltu hakkuukertymä vuodelle 2025 on noin 5 700 m3 ja pinta-ala, joilla hakkuita toteutetaan noin 99 ha. Hakkuukertymä koostuu ensiharvennuksista, harvennuksista sekä avohakkuista. Kohteiden korjuuajat jakaantuvat kesä- ja talvikohteisiin.

 

Pohjois-Karjalan hankintatoimen vuonna 2024 kilpailuttaman metsäpalvelusopimuksen mukaisesti asiantuntijapalveluiden sopimustoimittaja Tohmajärven kunnalla on Metsäpalvelu Turunen Oy. Puukaupan avustaminen kuuluu sopimuksen mukaisiin asiantuntijapalveluihin.

 

Ote metsäsuunnitelman mukaisista hakkuista vuodelle 2025 on esityslistan liitteenä.

 

Asian valmistelija

 toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi,  puh. 040 105 4239

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta päättää aloittaa metsän myynnin vuodelle 2025 metsäsuunnitelman sekä talousarvion mukaisesti.

Myynti toteutetaan Metsäpalvelu Turunen Oy:n kautta valtakirjakauppana, jolloin puukauppa suunnitellaan, kilpailutetaan ja vertaillaan metsänomistajan puolesta. Metsänomistaja tekee tarjousten perusteella lopullisen päätöksen siitä, kenelle myy puunsa.

Ympäristölautakunta hyväksyy puukaupan tarjousvertailun perusteella.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirjan liite nro 1.

 

 ________

 

Ympäristölautakunta 20.05.2025 § 59 

 

 

Metsäpalvelu Turunen Oy kilpailutti Tohmajärven kunnan metsässuunnitelman mukaisen metsän myynnin vuodelle 2025. Tarjouspyyntö lähetettiin 12 yhtiölle. Määräaikaan 6.5.2025 mennessä saapui vain yksi tarjous. Ainoana tarjouksen jätti Karjalan Metsä ja Energia Oy.

 

Ostajat, jotka eivät tarjousta jättäneet, ovat ilmoittaneet syyksi mm. korjuukohteiden talvileimikkovaltaisuuden, kuvioiden hajanaisuuden sekä sijainnin asutusalueiden läheisyydessä. Hakkuusuunnitelmassa oli mm. poimintahakkuita ja harvennuksia esimerkiksi Keikonkankaan ja Tikkalan alueille.

 

Vaihtoehtoina on näin ollen joko hyväksyä annettu tarjous tai keskeyttää kilpailutus, tehdä muutoksia hakkuusuunnitelmaan ja kilpailuttaa uudelleen.

 

Hakkuusuunnitelmaan voidaan kasvattaa kesäkorjuukohteiden osuutta vuodelle 2025, poistaa hajanaisia yksittäisiä kuvioita sekä korjuukohteita asutusalueiden läheisyydessä. Hakkuusuunnitelmaan voidaan poistettavien kohteiden tilalle lisätä Hovila tilalla sijaitseva kuvio 150. Kuvio on uudistuskypsää kuusikkoa. Metsäsuunnitelmassa kuviolle on suunniteltu avohakkuu vuodelle 2031, mutta keväällä 2025 on arvioitu, että kuviota vaivaa ilmeisesti mustakoro. Mustakorotaudin tyypillisiin oireisiin kuuluvat korot, runsas pihkavuoto, halkeamat tai repeämät rungossa ja oksatihentymät. Metsäasiantuntija on suositellut kuviolle mahdollisimman pikaista avohakkuuta. Kuvion pinta-ala on 7,2 ha ja kokonaispuusto hieman alle 2 200 m³.

 

Karjalan Metsä ja Energia Oy:n tekemä tarjous sekä kuvituloste tilan Hovila kuviosta 150 on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Asian valmistelija

 toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta päättää, että metsän myynnin kilpailutus keskeytetään. Hakkuusuunnitelmaan tehdään edellä kuvatut muutokset ja metsän myynti vuodelle 2025 kilpailutetaan uudelleen.

Kilpailutuksen keskeytyksen perusteena on, että vain yhden tarjouksen perusteella ei voi saada riittävää vertailupohjaa hintatasolle.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Ympäristölautakunta 17.06.2025 § 77  

27/10.03.01.05/2025  

 

Metsäpalvelu Turunen Oy uudelleenkilpailutti Tohmajärven kunnan metsän myynnin vuodelle 2025. Hakkuusuunnitelmaan lisättiin kesäkorjuukohteiden osuutta, poistettiin hajanaisia yksittäisiä kuvioita sekä korjuukohteita asutusalueiden läheisyydessä. Hakkuusuunnitelmaan lisättiin tilalla Hovila sijaitseva kuvio 150. Muutosten jälkeen arvioiduksi hakkuukertymäksi tuli noin 6 900 m3 ja kesäkorjuukohteiden osuudeksi kertymästä noin 64 %.

 

Tarjouspyyntö lähetettiin 12 yhtiölle. Määräaikaan 6.6.2025 klo 16.00 mennessä saapui kaksi (2) tarjousta:

 

-          Metsäliittö Osuuskunta              336 640,65 € (+ bonus 4 081,80 € ja latvusmassat 1 556,10 €)

-          Karjalan Metsä ja Energia Oy           330 897,05 €

 

Hinnat ovat leimikkoraportin mukaisilla puumäärillä laskettuja vertailuhintoja.

 

Samalla kilpailutettiin myös metsäsuunnitelmassa vuodelle 2025 tehtäväksi suunniteltuja nuoren metsän kunnostuskohteita, joista suurimmat kokonaisuudet muutettiin energiapuuharvennuksiksi. Tarjouspyyntö lähetettiin yhdeksälle (9) yhtiölle. Energiapuuharvennuksiin saapui määräaikaan 6.6.2025 klo 16.00 mennessä yksi tarjous:

 

-          Karjalan Metsä ja Energia Oy           17 673,70 €

 

Leimikkoraportit ja tarjousvertailu on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina. Saapuneet tarjoukset esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

Asian valmistelija

 toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta päättää hyväksyä puunostotarjoukset seuraavasti:
1. Harvennus- ja avohakkuuleimikkoon ympäristölautakunta hyväksyy Metsäliitto Osuuskunnan tarjouksen.
2. Energiapuuharvennusleimikkoon ympäristölautakunta hyväksyy Karjalan Metsä ja Energia Oy:n tarjouksen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________