Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 134


 

Kunnanhallituksen työskentelytavoista sopiminen

 

Kunnanhallitus 23.06.2025 § 134  

133/00.02.00/2025  

 

Kunnanhallitus on kunnan tärkein organisoija valmistellessaan valtuuston asiat ja huolehtiessaan niiden täytäntöönpanosta. Hallitus ohjaa poliittisena johtajana myös lautakuntien toimintaa.

 

Työskentelynsä kehittämiseksi hallituksen on hyvä määritellä hyvän hallitustyöskentelyn pelisäännöt. Näistä keskeisiä ovat suhde valtuustoon, kunnanjohtajaan, lautakuntiin sekä kuntien yhteistoimintaorganisaatioihin. Hyvän hallitustyön periaatteisiin kuuluvat myös kokous- ja työskentelymenettelyihin sekä viestintään ja hallitustyön arviointiin liittyvät pelisäännöt.

 

Päättyneellä kaudella oli sovittu:

- Kokousten aloitusajasta

- Esityslistan, liitteiden ja oheismateriaalin lähettämisestä

- Kokousten läsnäoloista (lähi-, etä- ja hybridikokoukset)

- Ilmoittamisesta mikäli on este osallistua kokoukseen

 

Asian valmistelija

 hallintosihteeri Susanna Rannasalo, susanna.rannasalo@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4017

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus käy keskustelun työskentelytavoista.

 

 Merkitään, että kunnanhallitus kävi keskusten työskentelytavoistaan:

-          Kokoukset alkavat pääsääntöisesti klo 16:30. Kokouspäivä on maanantaina.

-          Esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköpostin liitteenä. Julkisen aineiston osalta ne jaetaan myös one drive -kansiona.

-          Osa kokouksista on etäkokouksia, osa hybridejä.

-          Esteestä ilmoitetaan hallintopäällikkölle ja hallintosihteerille.

-          Kunnanjohtajan kehityskeskusteluun osallistuvat kunnanjohtajan lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Kehityskeskustelua edeltää hallituksen lähetekeskustelu.

-          Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat käsitelllään kokouksessa.

 

Päätös

 Kunnanhallitus kävi keskustelun työskentelytavoista.

 

 ________