RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 176
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 2025-2029
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 115
Hallintosäännön mukaan oppilaitoksen hallintoa varten on johtokunta.
Sopimuskuntien valtuustot valitsevat opiston johtokuntaan yhden jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen jokaista alkavaa 50 oppilaspaikkaa kohti.
Keski-Karjalan perussopimuksen mukaan kuntalain tarkoittamana yhteisenä toimielimenä toimii musiikkiopiston johtokunta.
Kuntien yhteisessä toimielimessä, josta säädetään kuntalain 51 §:ssä jäseninä voivat olla asianomaisten kuntien vastaavaan toimielimeen vaalikelpoiset henkilöt (KuntaL 77 §).
Johtokunnan puheenjohtaja valitaan siitä kunnasta, jolla on eniten oppilaspaikkoja musiikkiopistossa ja varapuheenjohtaja siitä kunnasta, jolla on toiseksi eniten oppilaspaikkoja musiikkiopistossa.
Vaalikelpoisuus johtokuntaan ja toimikuntaan (kuntalain 74.3 §)
Säännöksen mukaan johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole. Johtokuntaan ja toimikuntaan valittavalta edellytetään vain 18 vuoden ikää valintahetkellä ja että häntä ei ole holhoustoimilain nojalla julistettu vajaavaltaiseksi. Palvelussuhteesta tai muusta asemasta johtuvia rajoituksia ei ole.
Johtokunnan ja toimikunnan hoidettavina olevat asiat poikkeavat luonteeltaan lautakunnan hoidettavista. Johtokunta vastaa kunnan liikelaitoksen tai muun laitoksen toiminnasta. Toimikunta asetetaan usein projektiluonteisia tehtäviä, esimerkiksi rakennushankkeen toteuttamista varten. Näissä tehtävissä vaaditaan usein erityistä asiantuntemusta. Esimerkiksi liikelaitoksen johtokuntaan on syytä valita henkilöitä, joilla on kyseisen toimialan asiantuntemusta.
Liikelaitoksen, koulun, päiväkodin tai muun vastaavan laitoksen toiminnassa tärkeää on myös käyttäjä- ja henkilöstödemokratian toteuttamismahdollisuudet. Johtokunnan kokoonpanossa voidaan ottaa huomioon palvelujen käyttäjien ja henkilöstön edustus (ks. kuntalain 31.1 §:n 4 kohta).
Tasa-arvolain soveltaminen
Kunnalliset toimielimet
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:
Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan toimielimiä lukuun ottamatta kuntien valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Kunnan toimielimiä ovat kuntalain 30 §:n mukaan valtuuston lisäksi
.kunnanhallitus ja sen jaostot
.lautakunnat tai valiokunnat ja niiden jaostot
.johtokunnat ja niiden jaostot sekä
.toimikunnat.
Myös valtuuston tilapäisen valiokunnan (kuntalain 35 §) kokoonpanossa on huomioitava tasa-arvolain kiintiösäännös. Tilapäisen valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja ja varavaltuutettuja.
Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.
Sukupuolikiintiöstä voidaan poiketa erityisestä syystä. Erityinen syy voi olla esimerkiksi, että jollakin erityisalalla on vain joko nais- tai miespuolisia asiantuntijoita. Jos kiintiöstä poiketaan, syy on tarpeen kirjata valintapäätökseen. Erityiset syyt oikeuttanevat varsin harvoin poikkeamaan kiintiöstä kunnallisia toimielimiä valittaessa. Lähinnä poikkeaminen voinee tulla kysymykseen johtokunnassa ja toimikunnassa.
Ryhmät ovat neuvottelujen tuloksena esittäneet Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokuntaan valittavaksi seuraavat henkilöt:
henkilökohtainen varajäsen | |
Virpi Koistinen | Atso Hassinen |
| Elina Väistö |
Asian valmistelija
hallintosihteeri Susanna Rannasalo, susanna.rannasalo@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4017
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto nimeää Tohmajärven jäsenet Keski-Karjalan musiikkiopistonjohtokuntaan yllä esitetyn taulukon mukaisesti valtuustokaudelle 2025-2029.
Päätös
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto nimeää Tohmajärven jäsenet Keski-Karjalan musiikkiopistonjohtokuntaan yllä esitetyn taulukon mukaisesti valtuustokaudelle 2025-2029.
________
Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 44
Esityslistan asia n:o 14.
Elina Väistö teki Keskustan ryhmäesityksen, että Jari Sivonen valitaan toiseksi varsinaiseksi jäseneksi.
Puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta, hyväksytäänkö esitys yksimielisesti.
Hyväksyttiin.
Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Tohmajärven jäsenet Keski-Karjalan musiikkiopistonjohtokuntaan valtuustokaudelle 2025-2029 kokouksessa tehdyin lisäyksin.
varsinainen jäsen | henkilökohtainen varajäsen |
Virpi Koistinen | Atso Hassinen |
Jari Sivonen | Elina Väistö |
________
Kunnanhallitus 18.08.2025 § 176
119/00.00.01.01/2025
Kunnanhallituksen alaisessa Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnassa on perussopimuksen
mukainen määrä jäseniä, joista vastuukunnan valtuusto valitsee johtokunnan jäsenet,
puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Sopimuskunnat ovat valinneet edustajat Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokuntaan kaudelle 2025 - 2029 seuraavasti:
varsinainen jäsen | henkilökohtainen varajäsen | sopijakunta |
Kirsti Hiltunen | Pauli Jämsén | Outokumpu |
Jani Salomaa | Aki Lemmetyinen | Liperi |
Antton Solonen | Armi Koukku | Liperi |
Niina Pajula | Minna Rautiainen-Cimrin | Rääkkylä |
Arja Rahunen | Tiina Räsänen | Kitee |
Marja Malinen | Paula Tolvanen | Kitee |
Saara Pajarinen | Lea Räisänen | Polvijärvi |
Tarja Happonen | Konsta Laitinen | Heinävesi |
Virpi Koistinen | Atso Hassinen | Tohmajärvi |
Jari Sivonen | Elina Väistö | Tohmajärvi |
Kiteen kaupunginvaltuusto on valinnut puheenjohtajaksi Arja Rahusen ja Liperin kunnanvaltuusto varapuheenjohtajaksi Jani Salomaan.
Lisäksi johtokunnassa on oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan edustajat.
Tasa-arvolain vaatimus ei täyty jäsenten osalta.
Asian valmistelija
hallintosihteeri Susanna Rannasalo, susanna.rannasalo@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4017
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto vahvistaa Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan jäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnat kaudelle 2025 - 2029 yllä esitetyt valinnat huomioiden, kuitenkin niin, että tasa-arvolain vaatimukset täyttyvät.
Päätös
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto vahvistaa Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan jäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnat kaudelle 2025 - 2029 yllä esitetyt valinnat huomioiden, kuitenkin niin, että tasa-arvolain vaatimukset täyttyvät.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |