Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 68



 

Tohmajärven kunnan laaja hyvinvointikertomus- ja suunnitelma 2025-2029

 

Sivistyslautakunta 23.06.2025 § 53 

 

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön, 25 a § mukaan sivistyslautakunta edistää yhteistyötä kunnan ja muiden viranomaisten sekä yhteisöjensä kanssa hyvinvointiasioissa. Sivistystoimi vastaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinoinnista kunnassa.

 

Kuntalaki (410/2015) velvoittaa kuntaa edistämään asukkaidensa terveyttä- ja hyvinvointia. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021 §6) ohjaa kuntaa seuraamaan kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnan tulee myös seurata kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvoinnin tarpeisiin. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, ehkäistä sairauksia ja syrjäytymistä ennalta ja vahvistaa osallisuutta. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutuneista toimenpiteistä raportoidaan valtuustolle vuosittain ja valtuustokausittain valmistellaan laaja hyvinvointikertomus. Hyvinvointia ja terveyttä edistetään kaikilla kunnan toimialoilla.

 

Osana tilinpäätöstä 2024 on raportoitu toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista valtuustokaudella 2021-2025 (laaja hyvinvointikertomus). Hyvinvointikertomuksen, hyte-kuntalaiskyselyn, moniammatillisen ja poikkihallinnollisen virkamiestyön sekä lausuntojen pohjalta laaditaan hyvinvointisuunnitelma, joka on konkreettinen toimenpidesuunnitelma tulevista toimenpiteistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi vuosille 2025-2029. Hyvinvointisuunnitelman taustalla on maakunnallinen hyvinvointiohjelma "Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen PohjoisKarjalassa, Strategiset painopisteet vuosille 2025-2028". Tohmajärven kunnan hyvinvointisuunnitelmaan kirjatut hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteet pohjautuvat maakunnallisesti asetettuihin painopisteisiin ja tavoitteisiin.

 

Hyvinvointisuunnitelman valmistelussa on hyödynnetty laajasti eri tahoja, muun muassa kunnan hyte-työryhmää, kunnan johtoryhmää, tulosyksiköiden esihenkilöitä, maakunnallista hyte-työryhmää ja vaikuttamistoimielimiä, jotka osaltaan osallistuvat painopisteiden ja tavoitteiden suunnitteluun ja toteutukseen erityisesti oman viiteryhmänsä kautta. Valtuustokauden vaihtuessa vuonna 2025 uudella suunnitelmalla pyritään suuntaamaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteitä kunnassa tuleville vuosille. Uuden kuntastrategian ja uuden hyvinvointisuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet ohjaavat osaltaan kunnan tulevien vuosien talouden suunnittelua ja toiminnallisten tavoitteiden asettamista. Laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma -luonnos käsiteltiin sivistyslautakunnassa 18.3.2025 ja siitä pyydettiin lausuntoja kunnanhallitukselta, vanhus- ja vammaisneuvostoilta, nuorisovaltuustolta ja kolmannen sektorin toimijoilta hyvinvointisuunnitelman luonnoksesta. Lausunnot pyydettiin toimittamaan kirjaamoon 30.4.2025 mennessä. Määräaikaan mennessä lausunnot saatiin kunnanhallitukselta, vanhusneuvostolta, nuorisovaltuustolta sekä hyvinvointialueen EHEÄ-hankeen edustajilta (EHEÄ: ehkäisevä päihdetyö, päihde- ja pelikasvatus sekä päihteiden puheeksiottamisen toimintamallit). Tämän jälkeen luonnosta muokattiin lausuntojen pohjalta. Tämän pykälän liitteenä on viimeistelty versio Tohmajärven kunnan laaja hyvinvointikertomus- ja suunnitelma -asiakirjaksi vuosille 2025-2029. 

 

Laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma sähköisenä löytyy valtakunnalliselta hyvinvointikertomus.fi-sivustolta valtuuston hyväksyntäkäsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

Asian valmistelija

 sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti p. 040 1054154 seija.rosti@tohmajarvi.fi

 vapaa-aikakoordinaattori Jani Ruotsalainen p. 040 1054130 jani.ruotsalainen@tohmajarvi.fi

 

Esittelijä

 sivistys- ja hyvinvointijohtaja Rosti Seija

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta hyväksyy Tohmajärven kunnan laajan hyvinvointikertomuksen ja sen sisältämän hyvinvointisuunnitelman vuosille 2025-2029 ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 18.08.2025 § 173 

 

 

Kuntalaki (410/2015) velvoittaa kuntaa edistämään asukkaidensa terveyttä- ja hyvinvointia. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021 §6) ohjaa kuntaa seuraamaan kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnan tulee myös seurata kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvoinnin tarpeisiin. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, ehkäistä sairauksia ja syrjäytymistä ennalta ja vahvistaa osallisuutta. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutuneista toimenpiteistä raportoidaan valtuustolle vuosittain ja valtuustokausittain valmistellaan laaja hyvinvointikertomus. Hyvinvointia ja terveyttä edistetään kaikilla kunnan toimialoilla.

 

Osana tilinpäätöstä 2024 on raportoitu toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista valtuustokaudella 2021-2025 (laaja hyvinvointikertomus). Hyvinvointikertomuksen, hyte-kuntalaiskyselyn, moniammatillisen ja poikkihallinnollisen virkamiestyön sekä lausuntojen pohjalta laaditaan hyvinvointisuunnitelma, joka on konkreettinen toimenpidesuunnitelma tulevista toimenpiteistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi vuosille 2025-2029. Hyvinvointisuunnitelman taustalla on maakunnallinen hyvinvointiohjelma "Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen PohjoisKarjalassa, Strategiset painopisteet vuosille 2025-2028". Tohmajärven kunnan hyvinvointisuunnitelmaan kirjatut hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteet pohjautuvat maakunnallisesti asetettuihin painopisteisiin ja tavoitteisiin.

 

Hyvinvointisuunnitelman valmistelussa on hyödynnetty laajasti eri tahoja, muun muassa kunnan hyte-työryhmää, kunnan johtoryhmää, tulosyksiköiden esihenkilöitä, maakunnallista hyte-työryhmää ja vaikuttamistoimielimiä, jotka osaltaan osallistuvat painopisteiden ja tavoitteiden suunnitteluun ja toteutukseen erityisesti oman viiteryhmänsä kautta. Valtuustokauden vaihtuessa vuonna 2025 uudella suunnitelmalla pyritään suuntaamaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteitä kunnassa tuleville vuosille. Uuden kuntastrategian ja uuden hyvinvointisuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet ohjaavat osaltaan kunnan tulevien vuosien talouden suunnittelua ja toiminnallisten tavoitteiden asettamista. Laajan hyvinvointisuunnitelman laadintaa varten pyydettiin lausuntoja kunnanhallitukselta, vanhusneuvostolta, vammaisneuvostolta, nuorisovaltuustolta ja kolmannen sektorin toimijoilta hyvinvointisuunnitelman luonnoksesta. Lausunnot saatiin kunnanhallitukselta, vanhusneuvostolta, nuorisovaltuustolta, hyvinvointialueen EHEÄ-hankeen edustajilta (EHEÄ: ehkäisevä päihdetyö, päihde- ja pelikasvatus, päihteiden puheeksiottamisen toimintamallit) sekä vammaisneuvostolta. Tämän jälkeen luonnosta muokattiin lausuntojen pohjalta. Tämän pykälän liitteenä on viimeistelty versio Tohmajärven kunnan laaja hyvinvointikertomus- ja suunnitelma -asiakirjaksi vuosille 2025-2029. 

 

Laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma sähköisenä löytyy valtakunnalliselta hyvinvointikertomus.fi-sivustolta valtuuston hyväksyntäkäsittelyn jälkeen.

 

 

Asian valmistelija

 sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti p. 040 1054154 seija.rosti@tohmajarvi.fi

 vapaa-aikakoordinaattori Jani Ruotsalainen p. 040 1054130 jani.ruotsalainen@tohmajarvi.fi

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy Tohmajärven kunnan laajan hyvinvointikertomuksen ja sen sisältämän hyvinvointisuunnitelman vuosille 2025-2029 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös

 Kunnanhallitus hyväksyi Tohmajärven kunnan laajan hyvinvointikertomuksen ja sen sisältämän hyvinvointisuunnitelman vuosille 2025-2029 ja päätti esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 01.09.2025 § 68  

74/00.01.02.01/2025  

 

Esityslistan asia n:o 9. 

 

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti esitteli lyhyesti laajan hyvinvointikertomuksen ja sen sisältämän hyvinvontisuunnitelman sisältöä.

 

Tommi Pesonen piti Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron ja piti kertomusta tämän kokouksen tärkeimpänä päätettävänä asiana. Hän toivoi jatkossa, että laatimisessa tehtäisiin parannuksia luettavuuteen ja siihen, että tavoitteet olisivat mitattavia. Aiempien hyvinvointisuunnitelmien myötä asioissa on menty parempaan suuntaan mutta lasten ja nuorten hyvinvointiin on jatkossa tehtävä merkittäviä parannuksia. Hyvinvoinnin edistäminen on kestävyyslaji eikä periksi pidä antaa.

 

Merkitään, että hyvinvointikertomuksesta ja hyvinvointisuunnitelmasta käytiin vilkasta keskustelua.             

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.

 

 ________