RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 196
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus 15.09.2025 § 196
202/02.07.02/2021
Kunnanhallituksessa on käsitelty Veli Simosen rahastosta maksettavien avustusten hakua ensimmäisen kerran 6.6.2022 § 219. Tohmajärven kunnanvaltuusto on perustanut Veli Simosen nimeä kantavan rahaston. Rahaston säännöissä 3 § on rahaston käyttämisestä määrätty seuraavaa:
- rahaston pääomaa ja sen tuottoa voidaan käyttää sosiaalisin perustein avustuksiin, nuorten työpajatoimintaan ja muuhun sosiaaliseen työllistämiseen, sekä jakaa kulttuuriavustuksia yksityisille henkilöille, järjestöille ja kulttuurin opetukseen.
Rahaston varoista jaetaan vuosittain 20.000 euroa hakemusten perusteella, erityisen painavista syistä kunnanhallituksen harkinnan mukaan vuosittainen jaettava summa voi olla suurempi.
Rahaston vuosittain jaettavista varoista jätetään 5 000 euroa jaettavaksi rahaston sääntöjen mukaisiin kohteisiin. Mikäli hakemuksia ei tule koko jaettavan summan verran tai myönnettävien avustusten summa jää jaettavan summan alle, niin jakamaton osuus voidaan osoittaa rahaston sääntöjen mukaisiin kohteisiin. Käyttökohteita voisivat olla mm. kulttuurin opetus, nuorten työpajatoiminta ja muu sosiaalinen työllistäminen, jotka kaikki ovat rahaston sääntöjen mukaista toimintaa. Tarkoituksena on myöntää vuonna 2025 rahaston sääntöjen mukainen kokonaissumma eli 20 000 euroa.
Kunnanhallitus on delegoinut avustusten myöntämisen sivistys- ja hyvinvointijohtajalle 23.10.2023 § 281. Sivistysjohtaja pyytää kunnanhallitusta nimeämään valmistelutyöryhmän päätöksen teon tueksi. Työryhmään kuuluu sivistysjohtajan lisäksi toimistosihteeri sekä talouspäällikkö ja työllisyyskoordinaattori tarvittavilta osin. Muita asiantuntijoita osallistetaan tarpeen mukaan yksityisyydensuoja huomioiden.
Avustusta haetaan FORMS-lomakkeella ja hakuaika on 29.9-19.10.2025. Hakukuulutus julkaistaan kunnan www-sivuilla ja hausta tiedotetaan monikanavaisesti.
Asian valmistelija
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti p. 0401054154 seija.rosti@tohmajarvi.fi
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää julistaa haettavaksi Veli Simosen rahastosta 15 000 euroa jaettavaksi rahaston sääntöjen mukaisiin kohteisiin. Lisäksi kunnanhallitus päättää myöntää 5000 euroa suoraan jaettavaksi rahaston sääntöjen mukaisiin kohteisiin. Kunnanhallitus myöntää vuonna 2025 rahastosta yhteensä 20 000 euroa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |