RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 225
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Yhteistyötoiminnan ja työsuojelun järjestäminen vuodelle 2026
Kunnanhallitus 27.10.2025 § 225
77/01.04.01.02/2025
Tohmajärven kunnan yhteistyötoimikunta perustuu yhteistoimintalakiin (Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella 449/2007). Lain 14 §:n mukaan kunnassa on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista.
Yhteistyötoimikunnan kokoonpanon päivittäminen on ajankohtaista, koska henkilöstöjaosto on lakkautettu 31.5.2025. Aiemmin yhteistyötoimikuntaan ovat kuuluneet henkilöstöjaoston jäsenet.
Vuoden 2025 aikana on keskusteltu työsuojeluryhmän ja yhteistyötoimikunnan toiminnan yhdistämisestä. Viimeisessä työsuojeluryhmän kokouksessa 7.10.2025 esitettiin, että työsuojeluryhmän toimintaa kehitetään operatiivisempaan suuntaan ja kevennetään sen raportointivelvoitteita. Kokouksista laadittaisiin jatkossa muistiot, eikä niitä enää käsitellä Dynastyssa.
Työsuojeluryhmä keskittyisi jatkossa ennalta ehkäisevään työhön. Ryhmässä käsitellään edelleen työsuojelutoimijoille tehdyt ilmoitukset. Tarvittavat dokumentit ja asiat viedään yhteistyötoimikunnan käsittelyyn. Näillä toimenpiteillä pyritään vapauttamaan aikaa varsinaiseen työsuojelutyöhön sekä tukemaan ennaltaehkäisevää toimintaa. Toimintamallin muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia.
Yhteistyötoimikunnan kokoonpanoon ehdotetaan nimettäväksi työnantajan edustajina kunnanjohtaja, hallintopäällikkö, talouspäällikkö, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, tekninen johtaja ja henkilöstösihteeri sekä ammattijärjestöjen pääluottamusedustajat (JUKO, Jyty, JHL, SuPer, Tehy) ja työsuojelupäälliköt sekä työsuojeluvaltuutetut.
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö vuodelle 2026
Työsuojelun yhteistoimintaorganisaation toimikausi päättyy 31.12.2025. Uuden toimikauden 1.1.2026-31.12.2029 järjestämiseksi tullaan järjestämään työsuojeluvaalit loppuvuoden 2025 aikana. Ennen vaaleja on vahvistettava vuodelle 2026 ajankäytön kertoimet. Työsuojeluryhmä on kokouksessaan 7.10.2025 arvioinut päättyvää toimikautta ja tehnyt esityksen ajankäytön kertoimista vuodelle 2026. Asiasta on lisäksi neuvoteltu ammattijärjestöjen edustajien kanssa 20.10.2025.
KT:n Yleiskirje 12/2025 on uusin yleiskirje, joka päivittää sopimusmääräyksiä työsuojeluvaltuutetun ajan käytöstä ja ansionmenetyksen korvaamisesta. Uusia työsuojelun yhteistoimintaa sekä työsuojeluvaltuutetun ajankäyttöä ja ansionmenetyksen korvaamista koskevia työ- ja virkaehtoehtosopimuksia sovelletaan 1.5.2025 lähtien kunnissa.
Työsuojeluorganisaatio kaudelle 2026-2029 rakennetaan, kuten aikaisemminkin, työpaikkakohtaisesti ja valittavat työsuojeluvaltuutetut tulevat edustamaan näitä työpaikkoja. Näin ollen myös ajankäyttöä katsotaan työpaikkoihin kuuluvan henkilöstön määrän pohjalta.
Tohmajärven kunnassa on tällä hetkellä ollut käytössä kerroin 0,12, paitsi lomituksessa, jossa käytetty kerroin on ollut 0,16. Toteutuneen kauden arvioinnissa työsuojeluvaltuutetut ovat raportoineet ajankäytön olevan riittävää pois lukien hallinnon ja esihenkilöiden työsuojeluvaltuutetulla.
Raportoinnin perusteella työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö vuodelle 2026 on laskettu seuraavaan taulukkoon syyskuun 2025 tarkistetuilla henkilömäärillä käyttäen samoja kertoimia kuin vuonna 2025:
Työsuojeluvaltuutetun tehtävän hoitamiseen tarvittava aika muodostuu säännöllisestä kiinteästä vapautuksesta sekä mahdollisesta erityistarpeeseen perustuvasta määräaikaisesta vapautuksesta. Erityistarpeeseen perustuvasta määräaikaisesta vapautuksesta sovitaan paikallisesti siten kuin Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttöä ja ansionmenetyksen korvaamista koskevan sopimuksen 2 §:ssä on sovittu.
Erityistarpeeseen perustuvaa määräaikaista vapautusta ei ole käytetty juuri ollenkaan Tohmajärven kunnassa. Erityistarpeeseen perustuva määräaikainen vapautus työsuojeluvaltuutetulle on kuitenkin lain mukainen määritelty keino turvata riittävä ajankäyttö silloin, kun työsuojelutehtävien määrä tilapäisesti kasvaa merkittävästi. Tätä tulisikin aktiivisemmin käyttää tilanteissa, joissa työsuojeluvaltuutetun kiinteä vapautus ei riitä työsuojeluvaltuutettujen tehtävien hoitamiseen.
Henkilöstösihteeri Carita Kettunen on kutsuttu kokoukseen asiantuntijana kuultavaksi.
Asian valmistelija
henkilöstösihteeri Carita Kettunen, carita.kettunen@tohmajarvi.fi, puh. 050 433 7954
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että yhteistyötoimikuntaan nimetään työnantajan edustajina kunnanjohtaja, hallintopäällikkö, talouspäällikkö, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, tekninen johtaja ja henkilöstösihteeri sekä ammattijärjestöjen pääluottamusedustajat (JUKO, Jyty, JHL, SuPer, Tehy) ja työsuojelupäälliköt sekä työsuojeluvaltuutetut.
Kunnanhallitus vahvistaa työsuojeluvaltuutettujen ajankäytön työsuojeluasioihin vuodelle 2026 seuraavasti:
Ahjo 13,20 h/4 vko
Tekninen 1,2 h/4 vko
Varhaiskasvatus 4,44 h/4 vko
Hallinto/Esihenkilöt 5,28 h/4 vko
Lomitus 21,92 h/4vko
Merkitään, että henkilöstösihteeri Carita Kettunen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 17:09 - 17:21.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
| Edellinen asia | Seuraava asia |