Dynasty tietopalvelu
Tohmajrven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 258


Liitteet
Numero Otsikko
- Liite 1Keski-Karjalan vammaisneuvoston toimintasääntö
(pdf 56.31 kb)

Kokousasian teksti

 

Keski-Karjalan vammaisneuvoston toimintasäännön hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 18.08.2025 § 172 

 

 

Kunnan vaikuttamistoimielimiä koskevat säännökset kuvataan kuntalaissa (410/2015). Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Keski-Karjalan vammaisneuvosto on Kiteen kaupungin, Tohmajärven ja Rääkkylän kunnan alueen yhteinen vammaisten, heidän omaistensa sekä eri vammaisjärjestöjen paikallinen vaikuttamistoimielin.

 

Keski-Karjalan vammaisneuvosto on hyväksynyt 23.5.2025 kokouksessaan vammaisneuvoston toimintasäännön ja päättänyt lähettää sen edelleen kunnanhallituksille hyväksyttäväksi. Rääkkylän kunnanhallitus on kokouksessaan 16.06.2025 § 106 päättänyt pyytää lausunnot vammaisneuvoston toimintasäännöstä Kiteen kaupungilta ja Tohmajärven kunnalta. Tohmajärven kunta on pyytänyt Tohmajärven kunnan alueen toimijoilta lausuntoja toimintasääntöluonnoksesta viimeistään 31.7.2025. Määräaikaan mennessä ei saapunut yhtään lausuntoa. Kiteen kaupunginhallitus on 30.6.2025 § 237 päättänyt, ettei kaupunginhallituksella ole toimintasääntöluonnoksesta lausuttavaa.

 

Vammaisneuvoston muistio 23052025.

 

Esityslistan liitteenä on luonnos Keski-Karjalan vammaisneuvoston toimintasääntö. 

 

 

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus merkitsee luonnoksen tiedokseen ja lausuu Rääkkylän kunnanhallitukselle, että lausuntoluonnoksesta jää epäselväksi, onko toimintasääntöä tarkoitus soveltaa valtuustokauden 2025 – 2029 alusta. Kunnanhallitus kiinnittää huomiota siihen, että toimintasääntöluonnoksessa esitetään vammaisneuvoston koon kasvattamista. Kunnanhallitus kiinnittää huomiota myös siihen, että toimintasäännösluonnoksen muotoilu nämä olisivat eri vammaisjärjestöjen /-toimijoiden edustajia, vaikka toiminnan tarkoituksessa puhutaan vammaisista henkilöistä sekä heidän omaisistaan ja järjestöistä.

Tohmajärven kunnanhallitus tulee käsittelemään KH 23.6.2025 § 154 uudelleen, kunhan Rääkkylän kunnanhallitus on vahvistanut vammaisneuvoston toimintasäännön.
 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 24.11.2025 § 258  

164/00.01.01.00/2025  

 

Rääkkylän kunnanhallitus on käsitellyt kokouksessaan 27.10.2025 § 170 Keski-Karjalan vammaisneuvoston toimintasääntöluonnoksesta annettuja lausuntoja. Kiteen kaupungilla ei ollut toimintasääntöön huomautettavaa.

Vammaisneuvoston puheenjohtajavuorossa toimiva Rääkkylä täsmentää vammaisneuvoston toimintasäännön astuvan voimaan 1.1.2026.

 

Rääkkylän kunnanhallitus täsmentää, että toimintasääntöluonnoksessa on esitetty, että vammaisneuvoston jäsenmäärä pysyisi ennallaan Kiteellä (4 jäsentä) ja Tohmajärven ja Rääkkylän jäsenmäärä nousisi kolmeen (3) jäseneen aikaisemman kahden (2) sijaan. Tohmajärven kunnanhallitus ilmoittaa, että koska vammaisneuvosto on vaikuttamistoimielin ei kuntalain tarkoittama toimielin (eli neuvosto ei käytä julkista valtaa eikä tee päätöksiä) tulee kunnanhallitus tulkitsemaan laajasti muotoilua kunnan viranhaltijaedustajasta tarvittaessa niin, että se voisi olla myös työsuhteinen.

 

Koska Tohmajärven kunnan hallitus on kokouksessaan 23.06.2025 § 154 nimennyt vain kaksi jäsentä ja heille varajäsenet sekä kunnanhallituksen edustajan, niin Tohmajärven kunnanhallitus tekee nimeämispäätöksen uudelleen myöhemmin.

 

Rääkkylän kunta tuo esille, että toimintasääntöä täydennetään ohjeistuksella, että Keski-Karjalan vammaisneuvoston valinnassa noudatetaan avointa jäsenesitysmenettelyä (julkiset hakukuulutukset).

 

Toimintasääntöluonnoksen 3 §:n muotoilua on täsmennetty, niin että siinä on huomioitu kuntalain 28 § ”vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus”.

 

Lisäksi on tarkennettu 8 §:n Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon nimettävät jäsenet niin, että vammaisjärjestöt esittävät kaupungin/kunnanhallituksien nimitettäväksi kaupungin/kuntien edustajat Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon.             

 

Keski-karjalan vammaisneuvosto on käynyt läpi toimintasäännöstä annetut lausunnot ja korjauskehotukset 24.10.2025 kokouksessaan.

 

Esityslistan liitteenä on vammaisneuvoston toimintasääntö.

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Löppönen Mikko Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Tohmajärven kunnanhallitus hyväksyy Keski-Karjalan vammaisneuvoston toimintasäännön.

Tohmajärven kunnanhallitus kuuluttaa vammaisten henkilöiden sekä heidän omaisten ja järjestöjen esitykset vammaisneuvoston jäsenistä toimitettavaksi kunnanhallitukselle 9.12.2025 mennessä Tohmajärven kunnan kirjaamoon. Samalla kunnanhallitus pyytää vammaisjärjestöiltä esityksiä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon nimitettävästä edustajasta.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________