RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Esityslista 11.06.2026/Asianro 41
Johtokunnan kokousajat syyskaudella 2026
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 11.06.2026
209/00.02.08/2025
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 121 §:n mukaan "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Seuraavan kokouksen ajankohdasta päätetään edellisen kokouksen yhteydessä.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."
Hallintosäännön 119 §:n mukaan toimielin voi pitää kokouksen sähköisesti. Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.
Johtokunta on kokoontunut vuosittain viidestä seitsemään kertaa joko toiminta-alueen eri kunnissa tai hybridimallin mukaisesti osittain lähi-/etäkokouksina. Toiminnan ennakoinnin ja suunnittelun kannalta on hyvä sopia kokousajoista etukäteen. Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin, erikseen sovittavana aikana.
Johtokunta päätti 19.1.2026 § 5 kokouksessa, että johtokunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti torstaisin klo 18:00 alkaen johtokunnan päättämillä paikkakunnilla. Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin erikseen sovittavana aikana. Kokoukset voidaan järjestää hybridimallin mukaisesti lähi-/etäkokouksina.
Asian valmistelija
musiikkiopiston rehtori Ertolahti-Mertanen Susanna, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Esittelijä
musiikkiopiston rehtori Ertolahti-Mertanen Susanna, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Päätösehdotus
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan kokoukset pidetään syyskaudella 2026 seuraavasti:
- elokuun kokous to 20.8.2026 klo 18:00 Polvijärvellä
- marraskuun kokous to 29.10.2026 klo 18:00 Outokummussa
- joulukuun kokous tarvittaessa to 10.12.2026 Tohmajärvellä.
Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin, erikseen sovittavana aikana.
Päätös
________